Ilta Sanoma

Kuva: Janne Aaltonen

Kun Khalid Kaddouri, 20, muutti Kouvolasta Helsinkiin, vain kolme asuinaluetta kelpasi hänelle. Tutkijan mukaan nuorten aikuisten halu asua hienoiksi mielletyillä asuinalueilla on sukua vaatemuodin puolella jylläävälle hyperluksus-ilmiölle.

25 neliön yksiö, vuokra 800 euroa.

Kuka maksaisi pienestä yksiöstä noin paljon?

Varsinkin Etelä-Helsingissä aika moni. Esimerkiksi Punavuoressa asuva 20-vuotias Khalid Kaddouri. Vuokraan hupenee noin puolet viime vuoden lopulla Kouvolasta Helsinkiin muuttaneen miehen palkasta.

- Eiks oo ihan sopiva diili? Oli tuuria mukana, että sain tän, Khaddouri sanoo.

Khaddouri on oikeassa. Jutun kirjoitushetkellä Punavuoressa on tarjolla vain muutama yksiö, joissa on pienempi vuokra, vaikka ydinkeskustan vuokrat ovat Tilastokeskuksen mukaan hieman laskeneet.

Yleissääntönä pidetään, että vuokraan saisi mennä noin kolmannes kuukausituloista. Kaddourin kohdalla yhtälö on tulotasoon nähden lähtökohtaisesti mahdoton, sillä hän oli päättänyt muuttaa jollekin kolmesta Helsingin arvoalueesta, maksoi mitä maksoi: Punavuori, Ullanlinna tai Eira.

- Arkkitehtuuri, meri, puistoalueet, 10 minuuttia kävellen ydinkeskustaan, Kaddouri listaa syitä, mikä noissa kolmessa alueessa viehättää.

- Ihastuin Punavuoreen heti. Siihen, miltä tää alue näyttää, tuntuu ja millaista täällä on viettää aikaa.

Ja siihen, että alue tarjoaa poikamiehen menevälle elämäntyylille paljon mahdollisuuksia. Ravintola- ja baaritarjonta on Suomen mittapuulla valtava. Toista olisi jossain asumiskuluiltaan merkittävästi halvemmassa helsinkiläisessä lähiössä.

Kaddourin ajatus on, että tienaa ennemmin jostain sen ylimääräisen satasen kuin muuttaa vähemmän viihtyisälle alueelle.

Punavuori on Helsingin tiheimmin asuttu kaupunginosa. Alueella on paljon jugendarkkitehtuuria, joka miellyttää Khalid Kaddourin silmää.

Punavuori on Helsingin tiheimmin asuttu kaupunginosa. Alueella on paljon jugendarkkitehtuuria, joka miellyttää Khalid Kaddourin silmää. Kuva: Janne Aaltonen

Mahdollisuuksien lisäksi kyse on oman tavoitteen täyttämisestä sekä hyvän fiiliksen saamisesta. Kaddouri myöntää, että Punavuoresta on julkisuudessa luotu kuva erityisen hienona alueena. Hän on makustellut sitä, miltä kuulostaa sanoa asuvansa Punavuoressa.

Se on kuin musiikkia korville.

- Sen huomaa silloinkin, kun puhuu syntyperäisten stadilaisten kanssa. Jos sanon asuvani Punavuoressa, niin he ovat heti, että aa okei okei, Kaddouri sanoo.

Arvostetulle alueelle muuttaminen voi Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian lehtorin Rasmus Mannerströmin mukaan rinnastua 2020-luvun aikana median esille nostamaan ilmiöön siitä, kuinka osa nuorista tavoittelee niin sanottua hyperluksusta. Joidenkin nuorten on kerrottu hankkivan esimerkiksi kalliiden luksusbrändien, kuten Balenciagan tai Guccin vaatteita, tunteakseen kuuluvansa tiettyyn ryhmään.

Tällöin kyse ei välttämättä ole pelkästä luksusvaatteen omistamiseen liittyvästä onnellisuuden tunteesta, vaan pikemminkin statuksesta ja identiteetin rakentamisesta. Halusta näyttää, että on tietynlainen.

- Halutaan korottaa statusta ja antaa jonkinlainen käsitys omasta arvosta, kun hankitaan tietynlaiset vaatteet tai vuokrataan asunto tietyllä alueella, Mannerström sanoo.

Etenkin nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla on vaikuttanut viime vuosina siltä, että oman identiteetin ja minäkuvan korostamisesta on tullut aiempaa tärkeämpää. Mannerström on havainnut saman ilmiön, jonka taustalta löytyy yllätyksettömästi sosiaalinen media. Ennen somea ihmisen sosiaalinen maailma ja käsitys maailmasta oli merkittävästi suppeampi kuin nyt.

- Meille tarjotaan loputtomasti peilejä ja vertailukohteita, joiden puitteissa luomme omaa itseämme, Mannerström sanoo.

Esimerkiksi juuri tämän vuoksi ilmiöön voi liittyä myös tietynlaista leuhkimista sillä, että on kyennyt hankkimaan Valentinon farkut tai Louis Vuittonin merkkilaukun.

Kaddouri ei varsinaisesti keuli sillä, että hän asuu Helsingin sydämessä. Halu muuttaa juuri Punavuoreen ei hänen mukaansa ollut mikään statuskysymys. Ennemminkin hän on huumorin kautta kauhistellut Tiktok-tilillään sitä, kuinka kallista alueella asuminen on - äitikin kun siitä varoitteli.

- Se kalleus syö paljon mahdollisuuksia, mutta samalla tämä sijainti luo mahdollisuuksia. Missään ei ole ollut yhtä mukavaa asua kuin täällä, Kaddouri sanoo.

Viimeisen lauseen aikana hän ehti kävellä asuntonsa päästä päähän.

Kuvassa suuri osa Kaddourin asunnosta.

Kuvassa suuri osa Kaddourin asunnosta. Kuva: Janne Aaltonen

Kaddourin huoneiston ulko-ovelta lähtee käytävä kohti sen ainoaa huonetta. Vasemman käden puolella on pieni keittiö ja kiinteä ruokailupöytä, edessä oikealla sohva. "Olohuoneesta" nousee portaat nukkumaparvelle, jota Kaddouri ei kuulemma edes käytä.

- Pari viime yötä olen nukkunut tällä sohvalla niin, etten ole jaksanut edes avata sitä. Olen niin hyväuninen, että joskus nukun tuossa matolla, Kaddouri kertoo ja naurahtaa.

Khalid Kaddouri tekee keittiössään ruokaa pari kertaa viikossa.

Khalid Kaddouri tekee keittiössään ruokaa pari kertaa viikossa. Kuva: Janne Aaltonen

Ylipäätään hän viettää kotona aika vähän aikaa. Kämppä käy helposti ahdistavan ahtaaksi. Se on pääasiassa tukikohta, jossa käydään nukkumassa.

Moni voisi pitää tilannetta ristiriitaisena. Miksi pulittaa suomalaisittain suunnaton summa asunnosta, jossa ei edes pahemmin vietä aikaa?

Samaan hengenvetoon voi kuitenkin kysyä, että mikäli asuu noin suunnilleen Suomen urbaaneimmalla alueella, niin miksi viettäisi aikaa neljän seinän sisällä. Sehän vasta hölmöä olisi.

Kaddourin vapaa-aika kuluu pitkälti urheillessa, ruokaravintoloissa ja viikonloppuisin baareissa. Poikamieselämää, kuten Kaddouri kuvailee.

Muuten hän pyrkii elämään aika niukasti. Vaatteisiin ei mene juurikaan rahaa. Nuoren miehen syystakki on hänen ystävänsä tekemä.

Suhteessa koko väestöön kaikkein vähiten syntyperäisiä helsinkiläisiä asuu Sörnäisissä, jossa ulkopaikkakuntalaisten osuus on 73,26 %. Helsingin helsinkiläisin kaupunginosa on taas Tuomarinkylä-Torpparinmäki, jossa Helsingissä syntyneitä on 55,07 %. 18-34-vuotiaiden kohdalla ulkopaikkakunnalla syntyneiden suhteellisesti suurin osuus on Itä-Pasilassa, jossa heitä on 76,63 % kaupunginosan väestöstä. Vähiten ulkopaikkakunnlla syntyneitä nuoria aikuisia asuu Paloheinässä, 37,16 %. Punavuoren 18-34-vuotiaista 70,77 % on syntynyt jossain muualla kuin Helsingissä. Lähde: Tilastokeskus

Punavuori on yksi Suomen hyvätuloisimmista asuinalueesta. Yli 37 prosenttia alueen asukkaista on suurituloisia. Suurituloisuuden raja on Taloussanomien artikkelin perusteella yli 2?797 euron käteen jäävät kuukausitulot. Tällöin tienaa enemmän kuin 80 prosenttia aikuisikäisistä suomalaisista.

Tähän porukkaan Kaddouri ei kuulu, ei lähellekään. Hän ei kuitenkaan ole kertaakaan Punavuoressa asuessaan kokenut tunnetta, ettei kuuluisi joukkoon. Hän kyllä tunnistaa stereotypian varakkaista vanhemmista ihmisistä ja myöntää, että se on jossain määrin vastannut todellisuutta.

- Mutta täällä on kyllä kaikenikäisiä. Eikä mua tällaisissa asioissa muiden mielipiteet kiinnosta. Jos viisikymppinen Ritva katsoo kultaisen noutajansa kanssa mua kieroon, kun olen nuori mies Punavuoressa tällaisissa vaatteissa, niin se ei mene tunteisiin.

Kaddouri ei aina jaksa avata vuodesohvaa ennen nukkumaan menoa. Silloin hän nukkuu joko sohvalla tai matolla viltin kanssa.

Kaddouri ei aina jaksa avata vuodesohvaa ennen nukkumaan menoa. Silloin hän nukkuu joko sohvalla tai matolla viltin kanssa. Kuva: Janne Aaltonen

Viime kesänä Kaddouri koki hetken, joka täytti nuoren miehen kaikki stereotypiat helsinkiläisestä arvoalueesta.

Oli lämmin kesäilta. Kaddouri oli menossa ostamaan lähikaupasta halvinta energiajuomaa ja kulki antiikkikaupan ohi. Kaupassa oli iäkäs pariskunta. Miehellä oli fiini puku, naisella hellehattu ja viimeisen päälle tyylikäs, pitkä takki.

Pariskunta jutteli kiihkeästi veistoksesta, joka ei Kaddourin mielestä ollut mitenkään ihmeellisen näköinen. Mitä se edes esitti? Ei välttämättä yhtään mitään.

- Siinä tuli se, mitä mä tältä paikalta olin odottanutkin. Mikä hitto siinä veistoksessa oli niin hienoa, että sitä piti analysoida? Kaddouri nauraa.

Punavuoressa on tullut törmättyä myös julkkiksiin. Kerran Kaddouri käveli läheisen terassin ohi ja huomasi siellä tutun ihmisen.

Pääministerihän se siinä.

Kaddourin elämä on välivaiheessa. Ainoa varma on se, että vuodenvaihteen jälkeen alkaa varusmiespalvelus. Sen jälkeen hän aikonee panostaa jalkapalloon - Kaddouri on pelannut Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla - ja tekee samalla sen verran töitä, että pystyy hoitamaan vuokransa. Jos oikein hyvin käy, hän muuttaisi Eiraan tai Ullanlinnaan, joissa vuokrataso on vielä hitusen korkeampi.

Onko siinä järkeä? Ei, Kaddouri myöntää. Mutta se tuntuu kivalta ajatukselta.

Etelä-Helsingistä hänet saisi pois vain perheen perustaminen. Se haave siintää kuitenkin pitkällä tulevaisuudessa. Silloin suuntana voisi olla Espoo tai Turku.

Kaddouri on joutunut pitämään jalkapallosta taukoa loukkaantumisen vuoksi.

Kaddouri on joutunut pitämään jalkapallosta taukoa loukkaantumisen vuoksi. Kuva: Janne Aaltonen

Arkkitehtuurin, puistojen ja palveluiden lisäksi Punavuoressa ja ylipäätään Helsingissä Kaddouria on viehättänyt se, ettei ihmisiä erotella esimerkiksi sukupuolen, kansalaisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

- Täällä ei ole niin paljon ennakkoluuloja. Tuntuu, että maakunnissa ollaan kapeakatseisempia, Kaddouri sanoo.

Tiktokissa hän on vastannut eräälle kysyjälle Punavuoren hyväksi puoleksi myös kauniit naiset. Vastaus oli kuulemma hieman provosoiva, muttei hänestä mitenkään perätön.

- Onhan täällä paljon ihmisiä ja samalla paljon kauniita ja mukavia naisia, hän hymyilee.

Kauneus on katsojan silmässä, mutta se, että Punavuoren pienellä alueella asuu paljon ihmisiä, on fakta. Yli 9?000 asukkaan kaupunginosa on Helsingin tiheimmin asuttu.

Mitään negatiivista Punavuoressa asumisessa ei Kaddourin mukaan ole, jos ei asunnon pienuutta ja korkeahkoa vuokraa lasketa.

Myös sosiaalipsykologian lehtori Rasmus Mannerströn joutuu pinnistelemään, jotta keksisi jotain negatiivista siitä, että nuori aikuinen toteuttaa itseään muuttamalla arvoalueelle sen hintaiseen asuntoon, jossa hänellä on varaa asua.

Yhden seikan hän lopulta saa päähänsä. Se liittyy ilmiöön, jossa mielipidevaikuttajat ovat esitelleet somessa Guccin kaltaisia brändejä sillä seurauksella, että nuoriin on luotu sellaista kuluttamisen painetta, johon valtaosalla ei ole varaa.

- Voihan siitä tulla riittämättömyyden tunnetta tai ongelmia, kun näkee, että jollain nuorella on mahdollisuus asua hienolla asuinalueella, johon itsellä ei ole mahdollisuutta. Samalla se vahvistaa statusajattelua ja lisää kulutusta, koska arvostusta on hankittava tavaroiden omistamisen kautta, Mannerström sanoo.

Khalid Kaddouri työskentelee öisin. Hän vaihtaa sähköpyörien tyhjentyneitä akkuja täysiin ja kuskaa rikkinäisiä pyöriä halliin korjattavaksi.

Khalid Kaddouri työskentelee öisin. Hän vaihtaa sähköpyörien tyhjentyneitä akkuja täysiin ja kuskaa rikkinäisiä pyöriä halliin korjattavaksi. Kuva: Janne Aaltonen

Viime aikoina Kaddouri on havahtunut uudenlaiseen tunteeseen. Aiemmin hän koki, että kun hän menee käymään Kouvolassa vanhempiensa luona, hän menee kotiin. Sieltä hän palaa yökyläilemään Punavuoren asuntoonsa.

Asetelma on kääntynyt päälaelleen. Nyt hän käy vanhempiensa luona lomalla.

- Ja jossain vaiheessa sitä alkaa sitten haluta takaisin kotiin, Kaddouri sanoo.

Koti on yhtä kuin pieni yksiö Punavuoressa.

Juttu on julkaistu ensi kertaa 14.11.2022.

Ilta Sanoma
mercredi 22 mars 2023 13:03:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.