Ilta Sanoma

Vladimir Putin ja suurelle yleisölle täysin tuntematon Larisa Brytshova.

Vladimir Putin ja suurelle yleisölle täysin tuntematon Larisa Brytshova. Kuva: Lehtikuva, zuma / mvphotos

Venäjän presidentinhallinto on täynnä julkisuudelta piilottelevia "kasvottomia virkamiehiä", joiden avulla Vladimir Putin käyttää valtaansa. Yksi heistä on Larisa Brytshova, jonka aivot ovat joka ikisen Putinin valtakauden aikana hyväksytyn sorto- ja sensuurilain taustalla.

Missä piilee Venäjän todellinen valta? Vastaus kuuluu: tietenkin presidentti Vladimir Putinissa itsessään sekä maan lukuisissa turvallisuuselimissä.

Näiden lisäksi on kuitenkin vielä yksi hallintoelin, jonka toiminnasta tiedetään hämmästyttävän vähän ja joka on Putinin henkilökohtaisen vallankäytön tärkein koneisto.

Kyseessä on Venäjän presidentinhallinto, joka ei ole mikään suomalaistyylinen pieni ja julkisuudelle avoin presidentinkanslia, vaan liki 2?500 henkilöä työllistävä virkamieskoneisto.

Larisa Brytshovaa kuvaillaan tiukaksi lakinaiseksi. Hän on ollut laatimassa tai ainakin tarkistamassa joka ikistä Putinin aikana hyväksyttyä Venäjän valtakunnallista lakia.

Larisa Brytshovaa kuvaillaan tiukaksi lakinaiseksi. Hän on ollut laatimassa tai ainakin tarkistamassa joka ikistä Putinin aikana hyväksyttyä Venäjän valtakunnallista lakia. Kuva: TASS / Sipa USA / MVPhotos

Presidentinhallinto toimii kaikkien Putinilta tulevien ukaasien ja lakien ideoijana, valmistelijana ja niiden toimeenpanon valvojana. Suurelle yleisölle nämä Putinin läheisimmät palvelijat ovat kuitenkin liki tuntemattomia, kuten vaikkapa Kremlin lakiosaston johtaja Larisa Brytshova, 65.

- Yhtäkään valtakunnallista lakia ei ole säädetty koko Putinin valtakauden aikana niin, etteikö Larisa Brytshova olisi ollut sitä muotoilemassa tai lähettämässä duumaan hyväksyttäväksi, saksalainen Venäjä-tutkija Fabian Burkhardt kuvailee IS:lle puhelinhaastattelussa.

Saksalainen Venäjä-tutkija Fabian Burkhardt on tutkinut Venäjän presidentinhallintoa tohtorinväitöskirjassaan.

Saksalainen Venäjä-tutkija Fabian Burkhardt on tutkinut Venäjän presidentinhallintoa tohtorinväitöskirjassaan. Kuva: Wolfgang Steinbacher

Larisa Brytshova on palvellut Kremlissä jopa kauemmin kuin Putin itse eli vuodesta 1993 alkaen. Häntä pidetään kuitenkin äärimmäisen lojaalina nimen­omaan Putinille, ja hänen tiedetään viihtyvän mielellään kulisseissa, mitä kuvastaa myös hänen aina korostetun meikitön olemuksensa.

- Kremlin harmaa eminenssi. Jos Larisa Igorjevnaan törmäisi vaikkapa metrossa, häneen ei kiinnittäisi mitään huomiota. Tavallinen nainen, jolla on väsynyt ilme ja erittäin vaatimaton vaate­maku, Brytshovaa kuvaillaan harvinaisessa hänestä löytyvässä henkilö­kuvassa, joka on kirjoitettu nettiin Radistka Cat -nimimerkin suojissa.

Brytshovalta löytyy ainoastaan yksi avoin julkinen video­esiintyminen, joka on hänen vuonna 2014 duumassa pitämänsä luento Venäjän lainsäädännöstä. Duuman sisällä hänet tiedetään silti hyvin, sillä juuri hänen kynästään ovat lähtöisin kaikki presidentin nimissä duumalle annetut lakiesitykset.

Brytshovaa kuvaillaan terävä-älyiseksi ja tiukaksi lakinaiseksi. Putin saakin kiittää hänen ideointikykyään esimerkiksi sellaisista pikavauhdilla sorvatuista laeista kuten Krimin liittäminen Venäjään 2014, tuore laki Ukrainalta väitetysti vallattujen uusien alueiden liittämisestä Venäjään sekä vuonna 2020 perustuslakiin kirjattu presidentin virkakausilaskurin nollaus, joka mahdollistaa Putinin vallan jatkumisen ainakin vuoteen 2036 saakka.

Vladimir Putinin rinnalla Sergei Kirijenko ja Larisa Brytshova helmikuussa 2020.

Vladimir Putinin rinnalla Sergei Kirijenko ja Larisa Brytshova helmikuussa 2020. Kuva: Alexei Druzhinin / Kremlin / Zuma / mvphotos

Brytshova on ollut laatimassa pohjia myös kaikille Putinin aikana säädetyille lukuisille sorto- ja sensuurilaeille, kuten vaikkapa laille ulkomaalaisista agenteista ja Aleksei Navalnyin kannattajiin kohdistetulle ääritoimintalaille. Ukrainan sodan kriitikoita Venäjä keksi ryhtyä rankaisemaan muun muassa "valetietojen" levittämisestä ja Venäjän armeijan kunnian loukkaamisesta, ja jälleen taustalla vaikuttavat Brytshovan aivot.

Venäjän kiistanalaisista uusista laeista monet on tuotu duuman käsittelyyn ikään kuin yksittäisten kansanedustajien omina ehdotuksina, mutta Burkhardtin mukaan sekin on hämäystä. Kyse on demokratian illuusiosta, jonka avulla Kremlin roolia häivytetään sortolakien taustalta.

- Yksittäisiä kansanedustajia tilataan ehdottamaan lakeja heidän omissa nimissään, mutta tosiasiassa monet niistäkin laeista tulevat duumaan suoraan presidentinhallinnolta jo valmiiksi valmisteltuina, Burkhardt kuvailee.

Venäjän valtakunnalliset lait astuvat voimaan vasta sen jälkeen, kun Putin on ne allekirjoittanut. Viimeistään tuolloin ne kaikki käyvät Brytshovan pöydällä tarkistettavana ennen Putinille päätymistään.

Burkhardt teki 2018 tohtorinväitöskirjansa Venäjän presidentinhallinnosta, ja nykyisin hän työskentelee Itä- ja Kaakkois-Euroopan tutkimukseen erikoistuneessa Leibniz-instituutissa.

Kremlin hallinnon tutkiminen on Burkhardtin mukaan vaikeaa siksi, että siitä on niukasti julkista tietoa. Presidentinhallinnolla on vain vähän muodollista valtaa, mutta sen tosiasiallinen valta on lisääntynyt koko Putinin virassa­olo­ajan.

- Presidentinhallinto ei ole silti edelleenkään mikään kaikkivaltainen elin. Esimerkiksi päätös hyökkäyksestä Ukrainaan tehtiin pienessä Putinin lähipiirissä, johon ei kuulunut edes presidentinhallinnon keskeisiä johtajia, Burkhardt muistuttaa.

Sotapäätöksen tekoon osallistui kuitenkin ainakin Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patrushev, jota pidetään yhtenä haukkamaisimmista Putinin korvaan kuiskuttelijoista. Turvallisuusneuvosto toimii puolestaan osana presidentinhallintoa, mutta sillä on oma kansliansa.

Korona-aikana muutamien presidentinhallinnon virkamiesten valta on kasvanut entisestään, sillä juuri he ovat olleet "bunkkeriinsa" eristäytyneen Putinin keskeinen keskustelukumppani ja tiedonsaannin suodattaja. Näin on korostunut esimerkiksi presidentinhallinnon päällikön Anton Vainon rooli.

- Vainolla on valtaa nimenomaan siksi, että juuri hän on päättämässä, ketkä pääsevät tapaamaan Putinin ja ketkä eivät. Hänellä on paljon tietoa ja välillinen vaikutusmahdollisuus presidenttiin, Burkhardt kuvailee.

Kremlin keskeisiä virkamiehiä videokonferenssissa Vladimir Putinin kanssa. Vasemmalta oikealle Dmitri Kalimulin, Aleksei Gromov, Anton Vaino, Dmitri Peskov ja Maksim Oreshkin.

Kremlin keskeisiä virkamiehiä videokonferenssissa Vladimir Putinin kanssa. Vasemmalta oikealle Dmitri Kalimulin, Aleksei Gromov, Anton Vaino, Dmitri Peskov ja Maksim Oreshkin. Kuva: Aleksey Nikolskyi / kremlin / zuma / mvphotos

Burkhardtin mukaan presidentinhallinto kontrolloi täysin Venäjän sisäpolitiikkaa ohjailemalla puolueita, duumaa, aluejohtajia sekä tiedotusvälineiden ja internetin sensuuria.

Osa uusimmista niin kutsutuista systeemin sisäisistä oppositiopuolueista on jopa perustettu Venäjän presidentinhallinnon ideoimana, kuten duumaan syksyllä 2021 noussut Uudet ihmiset -puolue. Käytännössä yksikään muukaan puolue ei voi enää toimia Venäjällä, ellei se ole suostunut Kremlin vaatimiin kompromisseihin ja kontrolliin.

Yksi presidentinhallinnon tehtävistä on koordinoida pitkän aikavälin suunnitelmia Venäjän vaikutusvallan kasvattamiseksi entisen Neuvostoliiton alueella. Vastikään julkisuuteen vuotaneet suunnitelmat Valko-Venäjän ja Moldovan lopullisesta kytkemisestä Venäjän yhteyteen vuoteen 2030 mennessä on laadittu nimenomaan Kremlin johdolla. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, ovatko suunnitelmat päätyneet julkisuuteen vahingossa - vai voiko vuotoja pitää jopa merkkinä presidentinhallinnon sisäisistä ristiriidoista.

Lue lisää: Kremlin salainen suunnitelma paljastui - tällaiset tavoitteet Putinilla on Moldovassa

Lue lisää: Mediat: Venäjä aikoo ottaa Valko-Venäjän täysin haltuunsa lähivuosina

Jos ja kun Putin haluaa uusia virkakautensa keväällä 2024, Kremlin hallinto nousee silloinkin keskeiseen rooliin. Juuri presidentinhallinto on organisaatio, jonka tehtävänä on varmistaa vaalien järjestäminen niin, että Putin voi jatkaa yhä vallassaan.

Presidentinhallintoa voisi kuvailla myös Putinin luottomiesten "hautomoksi".

Burkhardtin mukaan on tavallista, että presidentinhallinnon pyöröovet käyvät ja sieltä lähetetään Putinin luottomiehiä johtamaan jotain aivan toista virastoa, yritystä tai hallintoelintä. Niinpä presidentinhallinnon entinen varapäällikkö Igor Setshin toimii nykyisin Rosneft-öljy-yhtiön johtajana, ja presidentinhallinnon toinen entinen varapäällikkö Vjatsheslav Volodin toimii nykyisin duuman puhemiehenä.

Kun Venäjä ryhtyi kehittelemään omaa "suvereenia internetiään" presidentinhallinnossa projektia koordinoivat muun muassa Andrei Lipov ja Aleksei Goreslavski. Sittemmin Lipov on nostettu tiedotusvälineitä valvovan Roskomnadzorin johtajaksi. Goreslavski on saanut puolestaan johdettavakseen organisaation nimeltä Internetin kehittämisinstituutti, jonka tehtävänä on muun muassa kohdistaa nuorisolle osoitettua poliittista informaatiota.

Presidentinhallinnon virkamiehet laativat niin ikään pohjat jokaiselle Putinin julkiselle puheelle. Tärkein "Putinin ääni" Kremlissä on presidentin puheenkirjoittajia johtava Dmitri Kalimulin, joka on Tatarstanin entisen KGB-päällikön poika.

Dmitri Kalimulin ja Aleksei Gromov Moskovassa huhtikuussa 2020.

Dmitri Kalimulin ja Aleksei Gromov Moskovassa huhtikuussa 2020. Kuva: aleksey nikolskyi / kremlin / zuma /mvphotos

Burkhardtin mukaan vielä joitakin vuosia sitten Putinin esikunta konsultoi avoimesti erilaisia ajatushautomoita ja tutkijoita esimerkiksi silloin, kun presidentille valmisteltiin hänen vuotuista linjapuhettaan liittokokoukselle. Nykyisin tämäkin kommunikaatio ulospäin on vähentynyt ja Putin eristäytynyt.

- Nyt Putinin puheista huomaa, että ne eivät ole enää yhtenäisiä. Ne on pantu kokoon erilaisista paloista, ja hallinnon sisäinen viestintä on huonoa, Burkhardt kuvailee.

Presidentinhallinnolla on myös valtava kiinteistöomaisuus, joka periytyi sille Neuvostoliiton kommunistiselta puolueelta. Se omistaa Venäjällä asuntoja, kylpylöitä, hotelleja, klinikoita ja hallintorakennuksia. Suomessa kuuluisaksi tullut "Putinin tontti" Ahvenanmaalla on niin ikään presidentinhallinnon omaisuutta.

Venäjän presidentinhallinnon omistama alue kuvattuna ilmasta Ahvenanmaan Saltvikissa.

Venäjän presidentinhallinnon omistama alue kuvattuna ilmasta Ahvenanmaan Saltvikissa. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

- Kiinteistöomaisuus mahdollistaa myös valtavan korruption heille, jotka pääsevät jakamaan näiden asuntojen ja tilojen käyttöoikeuksia, Burkhardt huomauttaa.

Lue lisää: Tällainen on Putinin rantatontti Suomessa

Brittiläinen Venäjä-tutkija Mark Galeotti on toinen niistä länsimaisista tutkijoista, jotka ovat valottaneet julkisuuteen Venäjän presidentinhallinnon toimintaa.

Galeotti kuvailee presidentinhallintoa Putinin komento- ja kontrollikeskukseksi.

- Tämä virasto toimii tärkeimpänä portinvartijana Putinille, hänen ensisijaisena tietolähteenään ja presidentin äänen muodostajana julkisessa keskustelussa, Galeotti luonnehtii Marshallcenterille kirjoittamassaan artikkelissa.

Putin voi nimittää presidentinhallintoon, keitä hän itse haluaa ja hän voi myös erottaa sieltä kaikki, joiden kanssa hän ei ole samaa mieltä. Syntyy kierre, joka mahdollistaa korruption ja voi johtaa myös "sisäiseen sensuuriin" presidentille kanavoituvan tiedon osalta.

- Presidentinhallinto pystyy vaikuttamaan merkittävästi siihen, millaisia näkökulmia presidentille esitellään. Tällaisessa järjestelmässä pääsy presidentin luo on valuuttaa, jonka voi muuttaa helposti rahaksi, Galeotti kuvailee artikkelissaan.

Venäjän presidentinhallinto pitää päämajaansa Kremlissä ja Staraja ploshtshadilla, jossa toimi aiemmin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea.

Seuraavassa on muutamia presidentinhallinnon tärkeimpiä johtajia, joista on ylipäätään saatavilla julkista tietoa.

Kuva: Aleksey Nikolskyi / Kremlin / Zuma / MVPhotos

Virolaistaustainen Anton Vaino, 51, on toiminut presidentinhallinnon päällikkönä vuodesta 2016 alkaen.

Anton Vainon isoisä oli Karl Vaino, joka toimi neuvosto-Viron kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä 1978-1988.

Karl Vaino muistetaan siitä, että hänen johdollaan aloitettiin toimenpiteet "Viron nationalistien pakottamiseksi polvilleen" 1970-luvun lopulla. Kun Viron itsenäistymiseen johtanut laulava vallankumous alkoi kerätä voimaa 1980-luvulla, Vaino erosi ja muutti Moskovaan 1988.

Anton Vaino ei anna medialle haastatteluja. Häntä pidetään yhtenä kyynisimmistä Putinin hallinnon isovenäläisistä patriooteista.

Vaino on kirjoittanut muutamia artikkeleita, joita on kuvailtu oudon näennäistieteellisiksi. 2012 hän oli yhtenä kirjoittajana kirjassa nimeltä Voiton kuva. Toimittaja Masha Gessen on kuvaillut kirjaa, että se yrittää olla "resepti maailmanherruuteen".

- Kirjan perusidea on absoluuttisen voiton saavuttaminen sambon eli neuvostoliittolaisen kamppailulajin taktiikan avulla. Vaino vaikuttaa pitävän sambon periaatteesta, että on iskettävä silloin, kun vastustaja sitä vähiten odottaa, Gessen kirjoittaa The New Yorkerissa.

Kuva: Grigory Dukor / Reuters

Aleksei Gromov, 62, kontrolloi erityisesti Venäjän tv-propagandaa.

The Insider -sivuston mukaan Gromov jakaa Venäjän valtiomedialle myös niin kutsuttuja "temnikkeja" eli teemapapereita. Ne ovat valmiita tekstejä ja sanamuotoja, joita tiedotusvälineiden tulee käyttää uutisoinnissaan.

Gromov toimi Putinin lehdistösihteerinä 2000-2008. Hän on yksi harvoista henkilöistä, joilla on käytännössä aina pääsy Putinin luo, kertoo Glavk-sivusto.

Kuva: Mikhail Klimentyev / Reuters

Boris Jeltsinin hallinnon entinen pääministeri ja Rosatomin entinen johtaja Sergei Kirijenko, 60, on toinen presidentinhallinnon ensimmäisistä varapäälliköistä.

Kirijenko koordinoi Venäjän sisäpolitiikkaa ja internetin sensuuria ja pitää yhteyksiä ortodoksikirkkoon. Lisäksi hän vastaa suhteista niin kutsuttuihin "uusiin alueisiin", jotka Venäjä väittää liittäneensä itseensä Ukrainasta. Veikkailujen mukaan Kirijenko olisi jopa potentiaalinen Putinin seuraajaehdokas.

Kuva: Denis Balibouse / Reuters

Entinen varapääministeri Dmitri Kozak, 64, on toiminut presidentinhallinnon varapäällikkönä vuodesta 2020 alkaen. Virka perustettiin varta vasten hänelle.

Neuvosto-Ukrainassa syntyneen Kozakin vastuulla on Venäjän "lähentyminen" entisten neuvostotasavaltojen kanssa. Toisin sanoen juuri Kozak ja hänen alaisensa ovat laatineet vastikään julkisuuteen vuodetut suunnitelmat Valko-Venäjän ja Moldovan ottamisesta kokonaan Venäjän kontrolliin vuoteen 2030 mennessä.

Kuva: Valeriy Sharifulin / Reuters

Dmitri Peskov, 55, tunnetaan Putinin lehdistösihteerinä, mutta hän on myös yksi presidentinhallinnon varapäälliköistä. Pesko esiintyy usein julkisuudessa Putinin virallisena äänenä.

Ennen kuin Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan keväällä 2022, Peskov vakuutteli toistuvasti, että Venäjä ei ole aikeissa hyökätä minnekään.

Presidentinhallinnon aiempia päälliköitä ovat nykyinen Venäjän turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Sergei Ivanov (vuosina 2011-2016), ulkomaantiedustelu SVR:n nykyinen johtaja Sergei Naryshkin (2008-2011), nykyinen Moskovan kaupunginjohtaja Sergei Sobjanin (2005-2008), välillä presidenttinäkin istunut Putinin luottomies Dmitri Medvedev (2003-2005) ja aivan Putinin vallan alkuaikoina vaikuttanut Aleksandr Voloshin (1999-2003).

Yhtenä vaikutusvaltaisimmista presidentinhallinnon virkamiehistä kautta aikain pidetään Vladislav Surkovia, joka kehitteli Putinille "suvereenin demokratian" käsitteen. Putin erotti Surkovin avustajan tehtävistään 18. helmikuuta 2020, mutta hänen epäillään vaikuttavan yhä jossain Kremlin kulisseissa.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Lvova-Belova on tuonut Venäjän raunioiksi pommittamasta Ukrainan Mariupolista lapsia sijoitettaviksi venäläisperheisiin. Yhden mariupolilaisen teinipojan hän on ottanut myös omaan perheeseensä.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Lvova-Belova on tuonut Venäjän raunioiksi pommittamasta Ukrainan Mariupolista lapsia sijoitettaviksi venäläisperheisiin. Yhden mariupolilaisen teinipojan hän on ottanut myös omaan perheeseensä. Kuva: TASS / Sipa USA / MVPhotos

Kremlin nettisivuilta löytyvät presidentinhallinnon johtohenkilöt ja tärkeimmät virkamiehet, mutta heidän alaisensa jäävät julkisuudelta pimentoon. Tärkeimpien virkamiesten joukkoon on listattu myös Venäjän nykyinen lapsiasiavaltuutettu Maria Lvova-Belova, joka toimii suoraan Putinin alaisuudessa ja Putinin valtuuksilla.

Vastikään tuli tieto, että kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on antanut pidätysmääräyksen sekä Vladimir Putinista että Maria Lvova-Belovasta. Pidätysmääräyksen syynä on ukrainalaisten lasten laiton siirtäminen Venäjän miehittämiltä Ukrainan alueilta Venäjälle, mikä on sotarikos.

Lvova-Belova on tuonut Venäjän raunioiksi pommittamasta Ukrainan Mariupolista lapsia sijoitettaviksi venäläisperheisiin. Yhden mariupolilaisen teinipojan hän on ottanut myös omaan perheeseensä.

Ilta Sanoma
Saturday, March 18, 2023 8:45:00 PM Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.