Ilta Sanoma

Kuva: Timo Hartikainen

Perheenisän tappaja sai yhdeksän vuoden vankeustuomion. Orvoksi jääneellä Emilialla olisi hänelle yksi kysymys.

3-vuotias Emilia herää iloisena. On itsenäisyyspäivän aamu. Hän ei vielä tiedä, mitä on tapahtunut.

Hänen isänsä on tapettu.

- Lapsena minulle sanottiin, että isä on tapettu ja että hän ei kuollut luonnollisesti. Vasta 18-vuotiaana sain oikeuden paperit ja sain tietää tarkasti, mitä isälle oli käynyt, nyt 22-vuotias Emilia Vepsäläinen sanoo ja kertoo hätkähtäneensä saadessaan tietää, miten raju kuolemaan johtanut tilanne oli ollut.

Isä oli viettämässä iltaa kuopiolaisessa lähiöpubissa.

Siellä hän tapaa tutun pariskunnan, jonka häissä tytärkin oli ollut. Isä tiesi, että mies oli pahoinpidellyt naista muutamaa viikkoa aiemmin. Isä uhittelee miestä, kertoo tuntevansa pari kaveria, jotka pahoinpitelevät "naistenhakkaajat".

Sanaharkan jälkeen päästään sopuun. Kolmikko suuntaa keskustan ravintolaan. Jossain vaiheessa mies häviää seurueesta.

Miehen naisystävä ja Vepsäläisen isä poistuvat ravintolasta ja jatkavat pariskunnan asunnolle juomaan. Mies tulee kotiin vähän ennen kello kuutta aamulla. Nainen tenttaa, missä tämä on ollut.

Mies suuttuu.

Hän nappaa veitsitelineestä fileerausveitseen, jonka terä on 19 senttiä pitkä. Emilia Vepsäläisen isä istuu keittiön pöydän ääressä elää elämänsä viimeisiä hetkiä.

Raivostunut mies viiltää kaularankaan saakka ulottuvan haavan. Isä kuolee runsaaseen verenvuotoon.

Itsenäisyyspäivä vuonna 2004 muutti Emilia Vepsäläisen elämän.

Itsenäisyyspäivä vuonna 2004 muutti Emilia Vepsäläisen elämän. Kuva: Timo Hartikainen

Tappaja tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen. Emilia Vepsäläisen tuska on kestänyt 19 vuotta, eikä ole vielä ohi. Hän on luonnehtinut omaa osaansa elinkautiseksi.

On mahdollista, että tekijä oli ensikertalainen, sillä hänellä ei ole saman käräjäoikeuden alueelta muita tuomioita. Ensikertalainen suorittaa rangaistuksesta vain puolet, tässä tapauksessa 4,5 vuotta.

- Ihminen vie yhdeltä hengen ja pilaa monen elämän. Hän käy sitten istumassa, josta menee takaisin jatkamaan elämää.

Vepsäläinen kokee, ettei tekijä vienyt häneltä vain isää, vaan käytännössä myös äidin ja turvallisen lapsuuden.

- En kenellekään mitään kuolemantuomiota halua, mutta kun tätä ihmistä ajattelen, en minä hänelle mitään hyvääkään halua.

Isän hauta on tullut tyttärelle tutuksi.

Isän hauta on tullut tyttärelle tutuksi. Kuva: Timo Hartikainen

Äidillä ei Vepsäläisen mukaan ollut aiemmin ongelmia alkoholin kanssa.

Sitten isä kuoli.

Äiti ei osannut käsitellä tapahtunutta, vaan tyttären mukaan tarttui pulloon. Hän muistaa, miten ryyppyremmi kokoontui kotona säännöllisesti, miten hän juuri neljä vuotta täyttäneenä isosiskona yritti huolehtia vuoden ikäisestä pikkuveljestään.

Hän muistaa hämärästi poliisit asunnolla, yhden heistä toteamassa, ettei mitään hätää ole, kun lasten äiti kerran on täällä. Vepsäläisen mukaan lapset jätettiin oman onnensa nojaan päihtyneiden aikuisten keskelle.

Vuoden kuluttua viranomaiset vihdoin puuttuivat peliin. Vepsäläinen ja hänen veljensä hätäsijoitettiin laitostyyppiseen kotiin yhdessä äidin kanssa. Vepsäläisen mukaan äiti kuitenkin "lähti omille reissuilleen" varsin pian.

Viikkoa ennen esikoulua sisarusten matka jatkui sijaisperheeseen. Siellä pienen Emilian ei enää tarvinnut olla äiti. Sai olla taas ihan vain isosisko.

- Opin hiljalleen jälleen olemaan lapsi.

Lapsi, johon menneisyys oli kuitenkin ehtinyt jättää jälkensä.

Emlia Vepsäläinen on kuvassa noin 3-4 vuoden ikäinen. Noihin aikoihin hänen isänsä tapettiin.

Emlia Vepsäläinen on kuvassa noin 3-4 vuoden ikäinen. Noihin aikoihin hänen isänsä tapettiin. Kuva: Emilia Vepsäläisen kuva-albumi

Vepsäläisellä ei ole muistikuvia siitä, miten isän kuolema vaikutti häneen ennen esikouluikää. Tappajan tuomiossa tosin mainitaan, että Vepsäläinen oli jo käynyt vaikeiden tunnekokemusten vuoksi terapiassa. Itse hän ei tätä muista.

Kouluajoilta hän jo muistaa. Vepsäläinen kertoo olleensa alakoulun viitosluokkaan asti hyvin hiljainen ja varovainen sen suhteen, ettei tekisi mitään pahaa.

- Sulkeutunut, hän tarkentaa.

Ensimmäisten kouluvuosien aikana äiti oli tyttäreensä yhteydessä vain muutaman puhelinsoiton verran. Tyttöä vaivasi se, että kaikilla muilla vaikutti olevan normaali elämä - tai ainakin vanhemmat, joiden luona he asuivat. Oli vaikeaa kuunnella, kun luokkatoverit puhuivat käyneensä viikonloppuna perheensä kanssa jäätelöllä tai elokuvissa.

- Mietin, miksi mulla on tällaista. En ole vieläkään mikään hirveä vatvoja, mutta kyllä sitä alkoi miettiä, että millaista olisi, jos olisi vanhemmat, Vepsäläinen sanoo.

Sitä hän miettii toisinaan edelleenkin.

Emilia Vepsäläisellä on isästä muistona kuva, jossa hän ja isä istuskelevat sohvalla.

Emilia Vepsäläisellä on isästä muistona kuva, jossa hän ja isä istuskelevat sohvalla. Kuva: Timo Hartikainen

Ei riittänyt, että isä tapettiin ja äiti sairastui alkoholismiin. Lisää vastoinkäymisiä oli luvassa.

Sijaisperheen äiti kuoli syöpään Vepsäläisen ollessa 13-vuotias.

- Sitä oli juuri ajatellut, että kaikki on hyvin. Että okei, isä on tapettu, mutta nyt on perheessä, jossa on turvallista. Mutta se vietiin taas pois, hän sanoo.

Koulussakin oli hankalaa. Vepsäläinen sanoo yläasteen rehtorin sanoneen suoraan hänelle ja toiselle sijoitetulle lapselle, ettei heistä tule mitään.

- Ei me varmaan kilteimpiä oltu, mutta hän oli aikuinen ihminen, joka sanoi meille noin. Joku olisi voinut ottaa pahasti itseensä.

Vepsäläinen ei ottanut, sillä hän oli jo kasvattanut itselleen suojakuoren. Kuoren vuoksi hän koki olevansa erilainen.

Asenne elämää kohtaan oli täysin toisenlainen kuin niillä, jotka elivät niin sanottua tavallista elämää. Vepsäläistä ihmetytti, kuinka moni ikätoveri uskoi naiivisti siihen, että kaikki ihmiset ovat ystävällisiä ja että kaikki päättyy lopulta aina hyvin.

- Koin, että kukaan ei ymmärtänyt elämästä mitään ja mä taas ymmärsin vähän liikaakin, Vepsäläinen sanoo.

Vepsäläinen tiesi liiankin hyvin, että pahuutta on olemassa. Hänen mielestään on hyvä, että nuoret ovat yleensä toiveikkaita eivätkä kyynisiä. Se vain on jotain, mihin hän itse ei pysty.

- Toivoisin, että olisin itsekin edes joskus sinisilmäinen asioiden suhteen. Mun taustalla ajattelen asioita aina pahimman kautta. Jos olen ulkona ja jossain lähellä kaatuu lumikola, ajattelen heti, että joku hyökkää kimppuun. Taisteluvalmius on koko ajan päällä.

Emilia Vepsäläinen oli menettänyt neljä tärkeää ihmistä ollessaan vasta 20-vuotias.

Emilia Vepsäläinen oli menettänyt neljä tärkeää ihmistä ollessaan vasta 20-vuotias. Kuva: Timo Hartikainen

Sijaisäidin kuolemasta vierähti neljä vuotta, kun Vepsäläisen pappa kuoli. Kaksi vuotta sitten oli äidin vuoro mennä. Vepsäläisen mukaan kuolema johtui alkoholin aiheuttamista komplikaatioista.

Vain 20-vuotiaana hän oli menettänyt neljä äärimmäisen läheistä ihmistä.

Pahimmalta tuntuu muistella isän ja äidin kuolemia. Hänen mielestään molemmat niistä pohjimmiltaan aiheutti mies, joka tarttui fileerausveitseen 19 vuotta sitten.

- En tiedä, mitä hänelle kuuluu, enkä sitä, haluaisinko kohdata häntä. En tiedä, pystyisinkö siihen, mutta haluaisin kertoa hänelle koko tarinan ja kysyä, että onko nyt hyvä mieli?

- Että hän saisi tietää, mitä on aiheuttanut.

Henkirikoksen pitkä varjo ei vaivaa mieltä vain silloin, kun Vepsäläisellä on paha olla. Myös iloisia asioita, kuten vaikkapa koulusta valmistumista, on ollut vaikea käsitellä.

Olipa sitten iloa tai surua, sen haluaisi jakaa jonkun kanssa.

- Tuollaisina hetkinä konkretisoituu se, että mun elämästä puuttuu ihmisiä, Vepsäläinen sanoo.

Silloin ilokin muuttuu suruksi.

Fakta

Oman vanhemman menettäminen lapsena on traumaattinen kokemus, etenkin jos vanhemman kanssa on alkanut muodostua syvä ja turvallinen kiintymyssuhde.

Traumapsykoterapeutti, psykologi ja verkkovalmentaja Hanna Markukselan mukaan on mahdotonta sanoa, minkä ikäiseen lapseen menetys iskee lähtökohtaisesti eniten. Pienen lapsen kohdalla kielellinen osaaminen ei kuitenkaan välttämättä ole kehittynyt niin hyvin, että hän pystyisi sanoittamaan pahaa oloa ja haikeutta.

- Tärkeintä tällaisessa tapauksessa on se, että lapsi saa jatkuvaa turvaa tuovaa vuorovaikutusta, hoivaa, kosketusta ja lämpöä, jotta hänellä säilyy kokemus siitä, että on rakastettu. Markuksela sanoo.

Markuksela jakaa tietoa traumoihin liittyvistä asioista myös sosiaalisessa mediassa.

Jokainen lapsi kokee ja käsittelee menetyksen omalla tavallaan. Siksi aikuisten tulee antaa lapselle tilaa jäsentää kokemustaan kertomalla ja puhumalla omasta elämäntarinastaan. On yksilöllistä haluaako ihminen määritellä osan itsestään esimerkiksi trauman uhrina tai traumasta selviytyneenä.

- Ihmistä ei pidä kohdella vain sellaisena tyyppinä, joka on kokenut jotain kamalaa. Identiteetin rakentamisen kannalta lapselle kannattaa puhua rakentavasti ja niin, ettei hänen puolestaan lähdetä surkuttelemaan.

- On hirveän tärkeää, että aikuiset auttaisivat lasta rakentamaan tervettä ja eheää minäkuvaa, jossa saa olla tunteita ja herkkyyttä, mutta jossa vahvistetaan omia vahvuuksia.

Markuksela muistuttaa, kuinka monet - niin lapset kuin aikuiset - voivat selviytyä äärimmäisen vaikeista kokemuksista. Niistä voi jäädä surua ja jälkiä, mutta esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden avulla voi oppia siihen, että maailma on turvallinen paikka.

- Tähän vaikuttaa paljon myös lapsen oman hermoston toiminta, temperamentti ja persoonan piirteet.

Emilia Vepsäläisellä menee nykyään "ihan hyvin". Ainakin paperilla.

Hän valmistui ennen vuodenvaihdetta sairaanhoitajaksi ja käy nyt kolmivuorotyössä. Hänellä on tiivis ystäväpiiri, poikaystävä, läheiset suhteet sukulaisiin - ja myös kissa nimeltä Elvis. Kaikki asiat, joihin voi itse vaikuttaa, ovat kunnossa.

Samaan aikaan hän potee masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä.

- Mulle riittää, että pystyn pyörittämään perusarkea. Että voin elää normaalia elämää.

Mitä se sitten onkaan. Vepsäläisellä ei oikeastaan ole kokemusta siitä, millaista ihan tavallisen elämän eläminen on.

Etenkin nuorempana normaaliuden tunne oli mahdotonta saavuttaa. Monet aikuiset määrittelivät hänet sen kautta, että isä on tapettu, äiti alkoholisti ja koti sijaisperheessä. Häntä ei juuri koskaan kohdeltu "tavallisena" nuorena.

Isä ja tytär silloin, kun kaikki oli vielä hyvin.

Isä ja tytär silloin, kun kaikki oli vielä hyvin. Kuva: Haastateltavan kotialbumi

Vepsäläisen on oletettu olevan jotenkin viallinen. Hän kertoo, miten hänen selkänsä takana ollaan pidetty varmana asiana, että hänen on pakko olla "päästään vialla" kauheiden kokemustensa takia.

- Perheolosuhteet eivät määritä sitä, millainen lapsi tai nuori on. Oman elämän voi pystyä rakentamaan mieleisekseen, vaikka se olisi vaikeaa, hän ajattelee.

Toipumiseen on vaatinut terapiaa ja tietynlaista kovapäisyyttä.

- Paras kaverini sanoi joskus, ettei tiedä toista ihmistä, joka tällaisesta olisi selvinnyt. Kyllä mä olen ihan ylpeä itsestäni, että olen käynyt koulut ja pärjään elämässä.

Ilta Sanoma
Wednesday, March 15, 2023 9:15:00 PM Categories: Ilta Sanoma Perhe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.