Ilta Sanoma

Tuomas Nissilä elää vanhassa mökissä ilman vesijohtovettä tai sähköliittymää. Hän kuvailee elämäntapansa olevan yhdistelmä "ekologisuutta ja laiskuutta".

Tuomas Nissilä osti 1800-luvulla rakennetun mökin kalusteineen. Suurin osa tavaroista on jäänyt perheen käyttöön. -?Täällä oli vaikka mitä aarteita, Nissilä kertoo. Keittiön pöydän kannen hän on tehnyt itse.

Tuomas Nissilä osti 1800-luvulla rakennetun mökin kalusteineen. Suurin osa tavaroista on jäänyt perheen käyttöön. -?Täällä oli vaikka mitä aarteita, Nissilä kertoo. Keittiön pöydän kannen hän on tehnyt itse. Kuva: Jussi Partanen

Kun pakkanen joulukuun alussa kiristyi, Tuomas Nissilä asensi kuistin ja tuvan väliseen oveen paksun kankaan. Se pitää kylmän ilman vähän kauempana.

Punaisen mökin tuvassa ei silti ole järin lämmin. Nissilä on pistänyt puita pönttöuuniin ja kamiinaan vasta kahden jälkeen, kun hän pääsi töistä kasvihuoneelta.

Lattia on jääkylmä, ja sellaisena se pysyy läpi talven. Siksi Nissilä on alkanut kutoa villasukkia.

- Tämä talo on rakennettu ennen kuin rossipohjaa on keksitty. Lattian alla on multapenkki, jonka kunnostin.

13-vuotias Peikka lämmittää käsiään kamiinan vieressä. Hän on tottunut pärjäämään. Perheen edellinenkin asunto oli mökki, johon ei tullut sähköä tai juoksevaa vettä.

Se sijaitsi keskellä metsää, jossa ei ollut naapureita.

13-vuotias Peikka on tottunut asumaan askeettisissa oloissa. Kun he ensimmäisen kerran muuttivat metsämökkiin, se tuntui jännittävältä. -?Mutta se oli aika normaali päätös isältä, Peikka sanoo.

13-vuotias Peikka on tottunut asumaan askeettisissa oloissa. Kun he ensimmäisen kerran muuttivat metsämökkiin, se tuntui jännittävältä. -?Mutta se oli aika normaali päätös isältä, Peikka sanoo. Kuva: Jussi Partanen

Nyt koti sijaitsee Lohjan Sammatissa, eikä Nissilä ole ainoa, joka elää kylässä askeettisesti.

- Täällä on tuhottomasti hippejä. Sellaisiakin, joka ovat enemmän hippejä kuin minä, Nissilä nauraa.

Sammattiin Nissilän houkutteli koulu. Hänen lapsensa Peikka ja Piita käyvät Suomen ainoaa maaseudulla sijaitsevaa steinerkoulua. Siellä on reilut sata oppilasta.

Tulijoita olisi Nissilän mukaan paljon enemmänkin, sillä koulussa on yhteisöllinen tunnelma. Koulu on täysin vanhempien ylläpitämä.

Kun Nissilä löysi Sammatista 1890-luvulla rakennetun talon, hän ei miettinyt ostopäätöstä kauaa. Talo myytiin huonokuntoisena ja halvalla. Se oli ollut samassa suvussa 125 vuotta.

- Tämä on nimeltään Arveen muorin mökki, hän kertoo.

Tuomas Nissilä sanoo, ettei hän miettinyt mökin ostamista kauaa. Lopullinen päätös syntyi, kun hän näki pihassa kasvavan suuren tammen. - Ajattelin, että tuon tammen takia tämä kannattaa ostaa.

Tuomas Nissilä sanoo, ettei hän miettinyt mökin ostamista kauaa. Lopullinen päätös syntyi, kun hän näki pihassa kasvavan suuren tammen. - Ajattelin, että tuon tammen takia tämä kannattaa ostaa. Kuva: Jussi Partanen

Huoneita on alhaalla kolme ja ylhäällä kaksi. Talvella yläkerta ja yksi alakerran huoneista ovat kylminä.

Tosin nyt alakerran huonetta on tarkoitus poikkeuksellisesti lämmittää pönttöuunilla, kun Tuomaksen tytär ja hänen ystävänsä tulevat yökylään.

Sisävessaa ei ole.

- Sen puuttumisesta viidesluokkalainen tytär on kyllä jo aika tomerasti alkanut ilmaista itseään.

Tuomas Nissilä on alkanut kutoa villasukkia. Niitä kuluu paljon, sillä mökin lattiat ovat kylmät.

Tuomas Nissilä on alkanut kutoa villasukkia. Niitä kuluu paljon, sillä mökin lattiat ovat kylmät. Kuva: Jussi Partanen

Kun Nissilä muutti mökkiin, hän katkaisi ensi töikseen sähköliittymän. Hän sanoo, ettei se ollut ehkä fiksuin päätös, mutta se antoi hänelle vapauden.

Hän ei ole joutunut hermoilemaan kohonneista sähkönhinnoista, koska sähkölaskua ei tule. Nissilä sanoo, että päätös on pakottanut hänet pihistelemään.

Hän osti aurinkopaneelit ja aggregaatin. Käytännössä sähköä kuluu vain lamppuihin, radioon ja puhelimen lataukseen.

Aggregaattia Nissilä käyttää joulukuusta maaliskuuhun. Hän sanoo, että se vie viikossa noin seitsemän euroa. Jos Nissilällä on juhlapäivä, hän saattaa imuroida. Sitä tapahtuu ehkä noin kaksi kertaa vuodessa.

Tuomas Nissilä ja lapset ovat rakentaneet mökin pihaan majaa. Sen ulkolaudoitus on vielä kesken. Piharivissä sijaitsee ulkohuussi.

Tuomas Nissilä ja lapset ovat rakentaneet mökin pihaan majaa. Sen ulkolaudoitus on vielä kesken. Piharivissä sijaitsee ulkohuussi. Kuva: Jussi Partanen

Talvella ruoka säilyy kylmässä eteisessä tai kellarissa, kesällä aurinkosähköä tulee tarpeeksi jääkaapin pitämiseen. Ruokaa Nissilä laittaa pönttöuunissa ja kaasuliedellä.

Hän sanoo, että pönttöuunikokkauksen ympärille on rakentunut Facebookissa ryhmä, jossa jaetaan reseptejä. Sähkön hinnan noustua ryhmän suosio on kasvanut.

- Juuri edellispäivänä tein kukkoa pönttöuunissa. Se hautui siellä koko yön mureaksi.

Tuomas Nissilä lämmittää mökkiä puilla. Hän sanoo, että talvella töistä palatessa ja aamulla on aina kylmä, kun tulet ovat työpäivän tai yön aikana sammuneet.

Tuomas Nissilä lämmittää mökkiä puilla. Hän sanoo, että talvella töistä palatessa ja aamulla on aina kylmä, kun tulet ovat työpäivän tai yön aikana sammuneet. Kuva: Jussi Partanen

Suihkussa Tuomas ja lapset käyvät uimahallissa muutaman kerran viikossa. Pyykit hän pesee tyttöystävänsä luona.

- Jos en halua käyttää sähköä ja tarvitsen valoa, sytytän öljylyhdyn.

Sen valossa on Nissilän mukaan tunnelmallista lukea illalla kirjaa. Toisaalta hän sanoo, että kun säästää sähkössä, on helpompi elää vuodenkierron mukaan. Kun on pimeää, he menevät aiemmin nukkumaan.

Aamulla saattaa olla vilu, jos tulet ovat yön aikana sammuneet.

Silti juuri aamutoimet ovat Nissilän suosikkeja. Kun hän herää, hän laittaa tulet kamiinaan ja pönttöuuniin, hakee kaivolta vettä, lämmittää sitä, ja jos lapset ovat kotona, hän vie heidän sänkyihinsä kuumavesipullot.

Lapset asuvat pääasiassa äitinsä luona, mutta viettävät paljon aikaa myös Tuomaksen kanssa.

Tuomas Nissilä ei ole katunut mökin ostoa. Hän keksii askeettisesta elämäntavasta vain kaksi huonoa puolta: välillä ulkohuussi jäätyy ja huonekasveja ei voi pitää.

Tuomas Nissilä ei ole katunut mökin ostoa. Hän keksii askeettisesta elämäntavasta vain kaksi huonoa puolta: välillä ulkohuussi jäätyy ja huonekasveja ei voi pitää. Kuva: Jussi Partanen

Askeettinen elämäntyyli ei ole kuulunut Nissilän arkeen aina. Ennen kuin hän muutti ensimmäiseen sähköttömään ja vesijohdottomaan metsämökkiin, hän asui tavallisessa rintamamiestalossa.

Talo oli iso, ja avioeron jälkeen se tuntui vielä isommalta. Valtavan nurmikon leikkaaminen ja kuusiaidan katkominen vei paljon aikaa.

Se alkoi kyllästyttää.

Mieleen hiipi ajatus, voisiko elämää elää toisellakin tapaa.

- Tämä on varmaan yhdistelmä ekologisuutta ja laiskuutta, tahatonta ja tahallista köyhyyttä.

Nissilä sanoo, että hän oli aiemmin parempipalkkaisessa työssä. Nyt palkka on pienempi, mutta rahaakaan ei kulu niin paljon. Myös se on vapautta.

- Ei tarvitse ansaita paljon, jos ei kuluta paljon.

Neulomisesta on tullut Tuomas Nissilälle tärkeä harrastus. Televisiota hän ei ole katsonut pitkään aikaan.

Neulomisesta on tullut Tuomas Nissilälle tärkeä harrastus. Televisiota hän ei ole katsonut pitkään aikaan. Kuva: Jussi Partanen

Koska putkissa ei kierrä vettä, Nissilän ei tarvitse huolehtia siitä, mitä talolle tapahtuu, jos hän lähtee muutamaksi päiväksi tai viikoksi pois.

Huonoja puolia askeettisesta elämäntyylistä Nissilä keksii vain kaksi: välillä talvella ulkohuussi voi jäätyä, mikä ei ole kovin mukavaa. Lisäksi hän ei voi pitää huonekasveja, koska ne eivät pärjäisi viileässä.

- Täällä on niin paljon puuhastelua, etten tarvitse erityisiä harrastuksia tai televisiota. Antenninkin revin pois, kun tänne muutin.

Vaikka erilaisia kotitöitä riittää ympäri vuoden, yhteen työhön hän ei aio enää tarttua. Nurmikkoa hän ei aio leikata enää koskaan.

- Kun ostin tämän talon, kaupan mukana tuli kolme ruohonleikkuria. Myin ne kaikki heti pois.

- Kesällä huomasin, että päätöksen ansiosta täällä oli paljon enemmän lintuja.

Juttu on julkaistu ensi kertaa 28.12.2022.

Ilta Sanoma
samedi 4 mars 2023 19:15:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.