Ilta Sanoma

Kuva: Colourbox, kuvitus: Kai Haapakoski / IS

Miten pian eron jälkeen kannattaa ryhtyä etsimään uutta suhdetta tai pientä sutinaa - ja kannattaako sitä hakea ainakaan deittisovelluksista? Asiantuntija vastaa.

Pitkästä suhteesta eronneelle nykyinen sovellusten siivittämä deittimaailma voi olla seikkailujen runsaudensarvi - tai runsaine seksuaalisine ehdotteluineen jopa ahdistava kokemus.

Seksuaaliterapeutti Essi Vauras muistuttaa, että jokainen eronnut päättää itse milloin on valmis uuteen.

- Rohkeasti vain sinne Tinderiin tai muihin sovelluksiin, jos vähänkään kiinnostaa!

-?Ero voi olla iso ja surullinen juttu, mutta samaan aikaan voi olla surullinen, käsitellä sitä eroa ja deittailla uusia ihmisiä. Se, että pitäisi odottaa tietty aika suhteen päättymisen jälkeen tai olla ihmisenä jotenkin valmis ennen kuin voi avautua uudelle, on turhan kova vaatimus.

Osalle deittimarkkinoille palaavista eronneista meno äityy tarjonnan äärellä villiksi, kun potentiaalisia treffikumppaneita tupsahtaa heti deittipalveluihin kirjautumisen jälkeen oman älylaitteen ruudulle valtaviakin määriä.

Kuva: Colourbox

Se, miten villiksi tai riettaaksi meno yltyy, on Vauraksen mukaan yksilöllistä:

-?Joku katsoo kaksi profiilia ja kokee heti, että tämä ei ole hänen juttunsa. Osalle meno taas on hyvinkin villiä, ja se on ihan hyvä niin. Jokainen on sovelluksissa omista lähtökohdistaan.

Hän muistuttaa, että deittisovellukset on tehty koukuttaviksi:

-?Sovellusta käyttäessä voi tulla fiilis, että voi miten ihania tyyppejä, ja voi miten paljon; mitähän vielä tulee vastaan. Matcheistakin saa dopamiiniryöpyn.

Omalla kotisohvalla istuessa voi myös turvallisesti testata omaa markkina-arvoaan. Että kelpaanko minä ja kenelle?

Villinkin eronneen on hyvä muistaa, että jokaisen deittiprofiilin takana on aina ihminen, jonka tarpeet voivat olla erilaiset kuin itsellä.

-?Esimerkiksi Tinderissä osa hakee elämänkumppania, osa etsii seksiseuraa. Kaikki tämä on täysin ok, kunhan ei valehtele omista tarkoitusperistään tai naamioi sitä mihinkään muuhun, Vauras muistuttaa.

Kuva: Colourbox

Yllättävän harva tohtii ottaa puheeksi sitä, mitä oikeasti hakee. Vauras kannustaa rohkeuteen:

-?Ei motiiviaan profiilin tarvitse kirjoittaa, mutta se olisi hyvä ottaa esille kun alkaa jutella tai tapailla. Että olen nyt kevyin aikein liikkeellä tai että en ole kiinnostunut yhden illan jutuista.

-?Deittailu vaatii kaikilta osapuolilta rehellisyyttä ja ymmärrystä siihenkin, että on myös lupa haluta vain seksiä.

seksuaalisessa hauskanpidossa ei ole mitään väärää, Vauras muistuttaa.

-?On luonnollista etsiä itseään ja sitä mitä haluaa vaikkapa suhteelta. Tässäkin ihmiset voivat olla toisilleen peilejä, joiden voi kautta tutkailla sitä mitä haluaa ja mitä ei. Rennolla otteella voi tapailla eri ikäisiä ja eri taustoista olevia ihmisiä sillä tavalla kuin itseä kiinnostaa, oli se sitten kävelyn, kahvin tai vaikka seksin merkeissä.

Kuva: Colourbox

Jokaisella on lupa haluta sitä, mitä haluaa.

-?Jos deittisovelluksessa tavatulla henkilöllä ei ole samoja toiveita kuin itsellä, niin sitten kyseessä ei vain ole sopiva match, Vauras yksinkertaistaa.

Hän toivoo, että vaikka odotukset ja toiveet eivät kohtaisikaan, sovelluksissakin uskallettaisiin olla kohteliaita:

- Tämä tarkoittaa, ettei sanottaisi mitään, mitä ei tohdittaisi sanoa päin naamaa. Ja jos toinen ei enää kiinnosta, olisi hyvä, että kipinän puuttumisen uskaltaisi sanoa ääneen eikä ainakaan jättäisi vastaamatta.

deittailukulttuuri on Vauraksen mukaan muuttunut viime vuosikymmeninä kevyemmäksi ja samalla esimerkiksi nettideittailusta on tullut neutraali tapa löytää kumppani, tai satunnaisempaa seuraa.

Eronneella voi olla nykymenossa kiinniotettavaa, jos takana on jopa kymmeniä vuosia kestänyt suhde.

- Ennen saatettiin tavata vain oman kylän poika, ja suhde saattoi vakiintua piankin. Nykyisin ei tarvitse lupautua loppuiäksi, vaikka treffeillä kävisikin. Tämä voi olla iso muutos ajattelutavassa ja se voi vaatia opettelua.

Kuva: Colourbox

Myöskään se, että tapaa jonkun, ei ole lupaus yhtään mistään. Jokaisella on oikeus sanoa ei, ihan missä kohtaa tahansa, Vauras muistuttaa.

Ero voi olla mahdollisuus hankkia sellaisia kokemuksia tai seikkailuita, jotka pitkissä suhteissa eivät ole olleet mahdollisia.

- Jos vaikka lapsen treenien aikaan on pari tuntia omaa aikaa, jollekin sen käyttäminen nopeasti sovittuun seksiin kävelylenkin sijaan voi tuntua ihanalta ja kutkuttavalta seikkailulta. Toisille se taas on kauhistuttava ajatus, Vauras sanoo.

Hän nauraa kuulleensa hiljattain, että jopa Jennifer Lopez oli miettinyt, kuinka hän voisi salakuljettaa deittikumppaneita kotiin niin, että lapset eivät näe.

- Jos yksi maailman upeimmista naisista kokee tämän haasteellisena, ei ole mikään ihme, että saman ongelman edessä on moni muukin eronnut, jolla on lapsia.

Kuva: Colourbox

Eron yhteydessä kokemus siitä, mitä haluaa tai mikä on itselle sallittua, on usein murrosvaiheessa.

- Ero on ehdottomasti sellainen hetki, että ihminen alkaa miettiä, että kuka olen ilman tätä suhdetta, mistä minä tykkään, mitä haluan harrastaa ja kuka olen. Samoin mahdollisen huoltajuuden jakautuessa tulee enemmän aikaa olla yksin sellaisena kuin haluaa olla, Vauras näkee.

Ero tuo myös mahdollisuuden tutkia omaa seksuaalisuuttaan ja omia parisuhdetarpeitaan, esimerkiksi deittisovelluksessa tavattuihin ihmisiin peilaten:

- Osa miettii eron jälkeen sitä, haluavatko he parisuhdetta vai olisivatko he ennemmin yksin tai vaikka monisuhteessa. Samoin oma seksuaalisuus voi mietityttää, esimerkiksi, että olenko sittenkään hetero vai kenties jotain muuta.

Kuva: Colourbox

Vauras kannustaa ravistelemaan omia tottumuksiaan, erityisesti silloin, jos on jo valmiiksi päättänyt tiukat raamit sen suhteen, että millaisia ihmisiä haluaa tavata:

- On hyvä välillä tarkastella, että miksi minulla on tällaisia parisuhdemalleja. Jos vaikka vaatii kumppanilta tietynlaista koulutusta tai elintasoa, voi pohtia, että ovatko kriteerit omia, ja jos eivät, mitkä niistä tulevat yhteiskunnalta tai vaikkapa omilta vanhemmilta. Jos samojen kriteerien kanssa on ollut liikkeellä aiemminkin, on hyvä kysyä itseltään, että ovatko ne toimineet.

Ilta Sanoma
dimanche 5 mars 2023 17:15:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.