Ilta Sanoma

Kaksi vuosikymmentä maajoukkueessa hiihtänyt Riitta-Liisa Roponen opettelee nyt uutta elämänvaihetta - ja nauttii joka hetkestä.

Kuusamo

Riitta-Liisa Roponen, 44, yllättää jo kättelyssä. Kaksi vuosikymmentä kansainvälisillä kisaladuilla blondina viilettänyt hiihtäjä on nyt brunetti ja käyttää suurikokoisia silmälaseja. Naista ei ole tunnistaa.

- Tämä väri on itse asiassa paljon lähempänä alkuperäistä kuin se vaalea, Roponen nauraa Kuusamon Rukalla hotellin aulakahviossa.

Kuva: Ville Honkonen

Naisen elämässä on mennyt uusiksi paljon muutakin kuin hiusten väri. Valtavan pitkä ja menestyksekäs ura päättyi viime keväänä. Roponen ehti kilpailla kansainvälisillä areenoilla käytännössä koko kuluvan vuosituhannen ajan. Lopettamisilmoituksen jälkeen moni yllättyikin, kun Roponen ilmestyi numerolappu rinnassa viivalle sekä Muonion Oloksen kansainvälisissä kisoissa että Taivalkosken Suomen cupissa - ja osoitti olevansa edelleen mennen tullen maan eliittiä paraatitekniikallaan eli luisteluhiihdolla.

- Viime keväänä ilmoitin urani päättyvän kansainvälisen menestyksen tavoittelemisen näkökulmasta, mutta en kilpailemisen näkökulmasta.

Riitta-Liisa Roponen lähdössä ladulle Kuopiossa 2001.

Riitta-Liisa Roponen lähdössä ladulle Kuopiossa 2001. Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

Viestin olympiamitalistit Vancouverista 2010: Pirjo Muranen, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen.

Viestin olympiamitalistit Vancouverista 2010: Pirjo Muranen, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen. Kuva: Sami Kero

Roponen vauhdissa Oloksella marraskuussa 2022.

Roponen vauhdissa Oloksella marraskuussa 2022. Kuva: All Over Press

Roponen pärjäsi niin hyvin, että maajoukkuevalmennuksen oli virkansa puolesta kysyttävä, millaisia suunnitelmia naisella olisi Kuusamon maailmancupin aikaan.

- Sanoin naisten maajoukkuevalmentajalle Piiraisen Jussille, että kyllä tästä täytyy Rukalle lähteä. Pidin pienen tauon ja jatkoin, että kisaturistin ominaisuudessa. En ole enää käytettävissä kansainvälisiin edustustehtäviin.

Riitta-Liisa Roponen suhtautui viime kesään erittäin uteliaana. Se oli hänelle aikuisena ensimmäinen ilman kovimmillaan jopa 26-28 tunnin harjoitusviikkoja ja äärimmäisen aikataulutettua ja säännöllistä elämänrytmiä. Naisen teräksinen olemus paljastaa heti, että liikkuminen on maittanut edelleen.

- Vaikea edes kuvailla, miten mieletön nautinto oli liikkua täysin omilla ehdoilla ja tehdä mitä haluaa. Jos ei tehnyt mieli juosta tai rullahiihtää, lähdin vaikka pyöräilemään tai suppailemaan. Enkä todellakaan kokenut mitään huonoa omatuntoa siitä, etten jatkuvasti ollut viemässä itseäni limiteille treeneissä.

Kuva: Ville Honkonen

Hiihtolegenda korostaa tietävänsä täydellisesti, miten pitäisi muutama viikko operoida, jotta saavuttaisi kansainvälisessäkin vertailussa asianmukaisen etenemisvauhdin.

- En vain enää halua tehdä sitä.

Lue lisää: Riitta-Liisa Roponen, 44, on yhä kovassa kunnossa: "Panen itseni koviin paikkoihin ja nautin siitä"

Viime syksy toi sitten perheeseen vielä aivan uuden, valtavan mullistuksen. Tässä kuussa 19 vuotta täyttävä, tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittava tytär Ida Roponen muutti asumaan omilleen Ouluun, johon nykyään kuuluu myös perheen kotipaikka Haukipudas. Äidin mieli oli haikea, mutta suunnattoman ylpeä.

Riitta-Liisa Roponen kotonaan Haukiputaalla 2018.

Riitta-Liisa Roponen kotonaan Haukiputaalla 2018. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Lue lisää: Palaako Riitta-Liisa Roponen, 44, sittenkin maajoukkueeseen? "Asiasta on keskusteltu"

- Ida on upeasti itsenäistynyt nuori nainen. Hän muutti Ouluun pieneen yksiöön, mutta onneksi vain 20 kilometrin päähän. Idallekin päätökseni lopettaa oli merkittävä, sillä olin ollut huippu-urheilija koko hänen elämänsä ajan.

Lue lisää: Riitta-Liisa Roponen, 44, ylivoimaiseen voittoon rajussa kisassa - maajoukkuehiihtäjä jäi kauas taakse

Roposille erilläänolo on ollut osa arkea jo pitkään. Aviomies Toni Roposen päätyö oli viime vuoden loppuun asti Savonlinnan Tanhuvaarassa sijaitsevan urheiluopiston johtajuus ja sivutyönään hän kiersi kisoja Yle Urheilun asiantuntijana. Hiljattain hän aloitti olympiakomitean huippu-urheiluvastaavana.

Aiemmin perheen pää valmensi Yhdysvalloissa muutama vuosi sitten kaksi vuotta yliopistohiihtäjiä, ja näistä vuosista toisen perhe asui yhdessä Coloradossa. Toisen Toni Roponen oli Amerikassa yksin.

- USA:ssa urheilijuuden ja valmentajuuden arvostus on uskomattoman korkeaa, Riitta-Liisa Roponen muistelee perheen koronapandemian sotkemaa yhteisseikkailua.

Perheen Perämeren rannalla sijaitseva koti on upea helmi, mutta yhtä tärkeä paikka Roposille on mökki Levillä. Sinne sijoittuvat pitkälti myös Riitta-Liisa Roposen ammatilliset suunnitelmat. Hän on osakas valmennuspalveluita tarjoavassa yrityksessä, joka luonnollisesti hyödyntää koko Suomen tunteman urheilijan hyvää nimeä.

- Muutama viikko sitten meillä oli pitkän viikonlopun hiihtovalmennusklinikka, jonne tuli melkein 40 oppilasta. Toimintaa on vuoden ympäri, ja asiakkaita on aina aloittelijoista erittäin kovatasoisiinkin kuntoilijoihin.

Toni ja Riitta-Liisa Roponen maastohiihdon SM-kilpailuissa Ristijärvellä vuonna 2021.

Toni ja Riitta-Liisa Roponen maastohiihdon SM-kilpailuissa Ristijärvellä vuonna 2021. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Kuva: Ville Honkonen

Samalla alalla toimii nykyään toinenkin luistelusuksilla vauhdikkaasti edennyt ex-huippu-urheilija eli Kaisa Mäkäräinen.

- En huippuvuosinani kovin paljon konkreettisesti miettinyt, mitä tekisin uran jälkeen. Olin varsin luottavainen, että asiat kyllä järjestyvät. Merivartijan ammattikoulutusta mietin joskus, mutta olin sinne liian vanha.

Jos Riitta-Liisa Roponen olisi säilynyt viime kilpailukaudella terveenä, hän olisi hyvin todennäköisesti antanut näytöt, jotka olisivat riittäneet jo kuudennen kerran olympiajoukkueeseen.

- Tietenkin harmitti, etten päässyt viimeisellä kaudella tavoitteisiini, mutta toisaalta se edelliskausi pelasti aika paljon.

Kaudella 2020-2021 Roponen oli vielä alkukaudesta kaukana MM-valinnasta Oberstdorfiin, mutta sinne hänet lopulta valittiin. Veteraani oli paraatimatkallaan 10 kilometrin vapaalla sensaatiomaisesti 10:s ja paras suomalainen. 4x5 kilometrin viestissä tuli jo uran kahdeksas arvokisojen viestimitali, pronssisena. Nainen oli seitsemännessä taivaassa.

Vaikka nyt olisi mahdollista viettää enemmän aikaa omassa hienossa kodissa ja ihailla saunanlauteilta Perämerta, Riitta-Liisa Roponen huomaa edelleen olevansa alati liikkeellä ja jo seuraavaa reissua suunnittelemassa.

- Toni on sikäli minulle erittäin sopiva aviomies, että olemme kumpikin aika levottomia luonteita ja valmiita nopeisiin liikkeisiin elämässä, miehensä ensimmäisen kerran 23-vuotiaana tavannut Riitta-Liisa Roponen sanoo.

Jos hän saisi neuvoa 23-vuotiasta Riitta-Liisa Roposta, neuvot kuuluisivat näin:

- Edelleen sanoisin, että satsaa hiihtouraan, koska hiihtäjän ammatti ja elämä on upeaa. Ja sanoisin myös, että ota tuosta Tonista itsellesi mies.

Ilta Sanoma
dimanche 15 janvier 2023 08:41:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.