Ilta Sanoma

Lelu Ojansivu poseerasi turkissaan Kuopion Puijolla.

Lelu Ojansivu poseerasi turkissaan Kuopion Puijolla. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Entinen lentopallotähti Lelu Ojansivu ystävystyi yllättäen hiihtäjä Perttu Hyvärisen kanssa ja lupautui sitten odottamattomaan tehtävään.

Kesä alkoi olla viime juhannuksen alla kukkeimmillaan, kun Kuopion Riistavedellä ruokamarkettiin ilmestyi huomiota ja hilpeyttä herättänyt hahmo: kaksimetrinen mies turkki päällään.

Seurassaan hänellä oli melkein yhtä pitkä hujoppi, joka oli sonnustautunut menneen maailman malliseen Puijon Hiihtoseuran vihreään kilpatrikooseen ja valkoisiin polvisukkiin.

Kaksikko oli tullut ostamaan hammastikkuja. Niillä oli oma roolinsa videossa, jota he olivat paikkakunnalla kuvaamassa.

Eikä mennyt aikaakaan, kun Riistavedeltä lähtöisin oleva maajoukkuehiihtäjä Perttu Hyvärinen julkaisi Instagramissa hulvattoman videon, joka herätti heti rutkasti huomiota.

Lapsuudenystävänsä Akseli Murajan kuvaamalla ja tuottamalla videolla Hyvärinen osoitti, että hänellä on lahjoja myös näyttelemiseen.

Kummeli-henkisen huumorin lomassa varsinainen asia oli kuitenkin se, että Hyvärinen oli saanut itselleen manazerin.

Ei siis managerin vaan nimenomaan manazerin (lausutaan manatseri).

Tähän manazerin rooliin astui muhkeassa tekoturkissa yllättävä hahmo, entinen huippulentopalloilija ja lajinsa eräänlainen rokkitähti Lelu Ojansivu, jonka virallinen etunimi on Olli-Pekka.

Turkillakin on tarinansa, jonka totuuspohjasta ei tosin ole takeita. Ojansivu on kuulemma lainannut turkin kaveriltaan.

- Joskus oli Suomessa sellainen Igorin pornoshow. Kaveri on saanut sen turkin siltä Igorilta eikä suostu myymään minulle sitä turkkia vaan ainoastaan lainaa sitä, Ojansivu kertoo.

Kun 200 maaottelua pelannut Ojansivu käyttää itsestään nimeä Lelu, siitä tulee jostain syystä mieleen leikki.

Eikä tarvitse kauan kuunnella kaksikon juttuja, kun käy selväksi, että yhteistyöhön kuuluu aikalailla leikkisyyttä ja kainalopieruhuumoria, kuten he itse asian ilmaisevat.

Hyvärinen määrittelee, että vakavahenkistä managerointia kuviossa on korkeintaan puolet. Ojansivun tehtävänä on enemmänkin hämmentää, saada aikaan pöhinää - miten vain. Ja tuoda Hyvärisen huippu-urheilijan elämään vaihtelua, rentoutumista ja kenties vähän uuttaa näkökulmaa.

Tämän takia Lelu Ojansivu ei ole perinteisessä mielessä urheilijalle yhteistyökumppaneita hankkiva manageri ja asioidenhoitaja - eikä missään nimessä haluakaan olla - vaan manazeri.

Mutta miten Kuopiossa asuva kaksikko päätyi varsin ripeällä aikataululla tähän melko epätodennäköiseen kuvioon?

Lähtökohta oli nimittäin se, että Hyvärinen ei ajatellut tarvitsevansa manageria eikä Ojansivu kuvitellut koskaan ryhtyvänsä edes sellaisen tapaiseksi.

Vielä keväällä he tunsivat toisensa vain telkkarin välityksellä. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui KalPan kauden viimeisessä liigaottelussa, jonne heidät oli kutsunut niin ikään kuopiolainen jääkiekon tuore olympiavoittaja ja sittemmin myös maailmanmestari Teemu Hartikainen.

- Pelin jälkeen mentiin vielä paikalliseen, ja seuraavana päivänä lähetettiin viestejä, että oli helvetin hauska nähdä ja olet helvetin hauska tyyppi. Molemmat laittoivat samaa viestiä, Ojansivu kertoo.

Kului kuukauden päivät, ja kaksikko meni yhdessä syömään. Ojansivu huomasi, että Hyvärisellä oli hänelle oikein jotain asiaa.

- Oltiin siinä vastakkain, ja yhtäkkiä Perttu rupesi jotenkin kiemurtelemaan. Ajattelin, että mitä se tekee. Se sanoi, että jos kuvitellaan tällainen hypoteettinen tilanne. Sanoin, että ihan sama, mitä kuvitellaan, mutta kiskaise nyt vain ulos. Sitten se sanoi, että tuletko minulle manageriksi, Ojansivu kertoo naurua pidätellen.

Hyvärisen mukaan Ojansivu repesi tilanteessa täysin.

- Sanoin kuitenkin, että totta kai lähden, jos olet noin hullu, Ojansivu sanoo.

Ojansivu varmisti heti Hyväriseltä tämän ymmärtäneen varmasti, että hänellä ei ole mitään hajua, mitä managerointi oikeasti on ja pitää sisällään - olkoonkin, että hänellä oli kokemusta esimerkiksi myyntityöstä.

Kun Hyvärinen ja Ojansivu miettivät, miten yhteistyö kannattaisi julkistaa, he hylkäsivät heti perinteiset tavat. Melko nopeasti syntyi idea videosta, jossa parodioidaan 1980-luvun tiedotustilaisuutta.

Lopputulos oli niin sanotusti heidän itsensä näköinen, ja videon tekeminen oli kuulemma hillittömän hauskaa.

Mutta mistä Hyvärisen, 31, ja Ojansivun, 35, nopeasti muodostuneessa ystävyydessä on kyse?

- Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, Hyvärinen on sanonut pilke silmäkulmassa.

Onko kyseessä niin sanottu bromanssi, jonka voi määritellä vaikka kahden heteromiehen väliseksi veljelliseksi ja syväksi ystävyydeksi?

- Kyllä siinä voi hyvinkin olla jotain sellaista, Ojansivu myöntää virne naamalla.

- Siinä on varmasti molemminpuolista ihailua toista kohtaan. Urheilu-ura on siinä yksi pieni detalji. Jotenkin vain persoonat löysivät toisensa. On ollut tosi mukavaa. Puhdas ystävyys syttyi tosi nopeasti, meillä vain kolahti. Paljon on oltu tekemisissä, erikseen haastateltu Hyvärinen sanoo.

Hyvärisen mielestä hän on jo saanut Ojansivulta paljon apua, eikä kyse ei ole vielä uusista sponsoreista vaan ihan muusta.

- On ollut hienoa keskustella toisen lajin huippu-urheilijan kanssa asioista. Lelulla on valtava tietotaito aktiiviuransa ajalta. Olen myös saanut nauraa aika paljon. Videon kuvauksissakin oli niin hauskaa, ettei ole ikinä ollut.

Hyvärisen mukaan manazeri Ojansivun tehtäviin kuuluu myös "tietynlaista asioitten hoitoa ja kontaktien avaamista".

Toisaalta kaksikko on kertonut, että tarkoituksena on herättää hyvällä tavalla huomiota.

- Olen itsekin miettinyt ja jännittänyt sitä, mihin tämä kehittyy. Kyllä vähintään 50 prosenttia on hämmentämistä ja loput ihan oikeaa asioitten hoitamista, Hyvärinen linjaa.

Olli-Pekka

Olli-Pekka "Lelu" Ojansivun rooliin managerina kuuluu tuoda Perttu Hyvärisen urheiljan elämään vaihtelua ja rentoutumista. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Ojansivu toteaa, että hauskanpito on yksi keino saada Hyväriselle näkyvyyttä.

Näin tapahtui esimerkiksi maailmancupin avauksessa Rukalla. Siellä Hyvärinen onnistui hyvin yhdessä kilpailussa, mutta lisäksi Ojansivu oli paikalla nostamassa omalta osaltaan häntä framille. Ojansivu muun muassa esiintyi rapsakassa pakkasessa Ylen ulkoilmahaastattelussa samassa turkissa, joka hänellä oli yllään kesän videolla.

Ojansivu sanoo olevansa Hyväriselle myös eräänlainen tukihenkilö. Jos Hyväristä ottaa vaikka työhön eli urheiluun liittyen joku asia päähän, hän voi puhua kihlatun tai valmentajan lisäksi Ojansivulle.

Ojansivu huomauttaa, että hiihtäjä on usein aika yksin verrattuna joukkuelajin urheilijaan.

- Kyllä minullakin on uran varrella ollut aikamoisia vaiheita. Välillä on menty lujaa alas ja tultu ylös ja kikkailtu kaiken näköistä. Pystyn jeesaamaan, jos tulee jotain kysyttävää. Voin kertoa omakohtaisia kokemuksia siitä, miten olen käsitellyt jonkun paskan tilanteen, Ojansivu sanoo.

Ojansivulla on paljon kontakteja yritysmaailmaan, mutta uusien yhteistyökumppanien hankkimista vaikeuttaa, että ne eivät käytännössä voi olla samalta alalta kuin Hyvärisen nykyiset kumppanit tai Hiihtoliiton sponsorit.

- Hygienia sulkee aika monta sellaista mahdollisuutta, joihin liittyen minäkin tunnen ihmisiä joltain tietyltä alalta. Olemme tehneet muutaman tarjouksen. Katsotaan, miten käy.

Ojansivu paljastaa, että Hyvärisen manazeriksi ryhtymisellä on ollut yllättäviäkin seurauksia.

- Valehtelematta kymmenen urheilijaa on kysynyt minua manageriksi. En tiennyt, miten heille sen selittäisin, koska olisin tavallaan pilannut sen illuusion, jonka loimme sillä videolla. Olen sanonut, että en valitettavasti pysty, kun on päivätyö, oma firma ja muuta.

Hakkuri Lelu Ojansivu vauhdissa lentopallon MM-kisoissa Puolassa syyskuussa 2014. Ojansivu pelasi 200 maaottelua.

Hakkuri Lelu Ojansivu vauhdissa lentopallon MM-kisoissa Puolassa syyskuussa 2014. Ojansivu pelasi 200 maaottelua. Kuva: Jukka Vuokola / Aamulehti

Ilta Sanoma
lundi 2 janvier 2023 19:14:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.