Ilta Sanoma

Kuva: DPA / Zuma / MVPhotos, Action Images / Sporting Picture / Reuters

Mestari nukkui pois, mutta hänen jalkapalloperintönsä ei kuole koskaan, kirjoittaa Janne Kosunen.

Brasilia itkee ja suree, mutta uutinen koskettaa koko futismaailmaa. Kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana pidetty Edson Arantes do Nascimento eli Pelé kuoli torstaina 82-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen.

Pelé oli brasilialainen jalkapallolegenda, mutta hänen vaikutuksensa ulottui maailman kaikkiin kolkkiin viileää Pohjolaa myöten. 1960-luvun ja 70-luvun alun lapset kasvoivat futikseen, jota hallitsi yksi O Rei eli kuningas - Pelé. Nimestä tuli symboli äärimmäiselle jalkapallotaidolle, maailman parhaalle.

Hyökkääjän maalimäärät ällistyttivät ja lumosivat. Pelé oli aikansa Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo samassa paketissa.

Maailma eli Pelén kulta-aikoina teksti- ja kuvatarjonnan saralla melko pimennossa etenkin nykyaikaan verrattuna. Tietoa kuitenkin tihkui sen verran, että eri puolilla planeettaa pihoilla, kaduilla ja kentillä kikkaili "pikku-Pelejä", jotka yrittivät matkia rakeisista tv-koosteista näkemiään temppuja.

Maailmanmestari Pelé MM-finaalissa 1970.

Maailmanmestari Pelé MM-finaalissa 1970. Kuva: DPA

Pelé juhlimassa MM-finaalin 1970 ensimmäistä maaliaan Italiaa vastaan.

Pelé juhlimassa MM-finaalin 1970 ensimmäistä maaliaan Italiaa vastaan. Kuva: Action Images / Sporting Pictures / Reuters

Pelé voitti urallaan kolme maailmanmestaruutta, enemmän kuin yksikään pelaaja on voittanut. Hänestä tuli 1958 MM-kisoissa nuorin koskaan maailmanmestaruuden voittanut. Tuolloin brasilialainen oli 17-vuotias ja teki kisoissa kuusi maalia, joista kaksi loppuottelussa. Toisen mestaruutensa hän valloitti 1962.

Englannissa 1966 järjestetyissä kisoissa brasilialaistähden taidot, maine ja vaarallisuus olivat surullisenkuuluisasti vastustajien tiedossa. Peleä potkittiin kentillä pitkin kisoja niin surutta, että pelaaja vannoi jättävänsä koko MM-futiksen.

Brasilian - ja koko lajin - onneksi hän palasi vielä kerran. Tuloksena oli MM-kulta vuoden 1970 kisoissa, joissa hän maalasi finaalissa. Yhteensä Pelé pelasi neljissä MM-kisoissa 14 ottelua ja teki 12 maalia.

Suuruus jalkapallossa jätti varjoonsa monisäikeistä yksityiselämää. Pelé oli naimisissa useita kertoja ja hänellä oli myös muita julkisuutta saaneita suhteita. Mediatietojen mukaan Pelé oli ainakin seitsemän lapsen isä.

Legenda nähtiin pelaajauransa jälkeen itseoikeutetusti brasilialaisen ja kansainvälisen jalkapallon lähettiläänä. Hän piipahti Suomessakin 1986, jolloin hämmästytti ainakin Markku Kanervan ja Kari Martosen ennen HJK:n ottelua.

Pelé suoritti HJK-Kuusysi-ottelun seremoniallisen avauspotkun Helsingin olympiastadionilla 21. syyskuuta 1986. Markku Kanerva (vas.) ja Kari Martonen seurasivat vierestä.

Pelé suoritti HJK-Kuusysi-ottelun seremoniallisen avauspotkun Helsingin olympiastadionilla 21. syyskuuta 1986. Markku Kanerva (vas.) ja Kari Martonen seurasivat vierestä. Kuva: Juha Tamminen

Lue lisää: Kommentti: Pelé tänään 75 vuotta - ruska time hämmensi legendan Suomessa 1986

Myöhempinä vuosikymmeninä matkat vähenivät. Legendalle riitti kysyntää, mutta hän joutui viimeisiksi jääneinä vuosinaan karsimaan edustustehtäviä sairastelujen takia.

- En välttele sitoutumisia, joita minulla on paljon kiireisessä aikataulussani. Minulla on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Se on normaalia ikäisilleni ihmisille, Pelé sanoi BBC:n mukaan helmikuussa 2020.

Viimeinen huoli nousi kesken Qatarin MM-kisojen, kun Pelé joutui taas sairaalaan. Asia kuitattiin aluksi normaalina käyntinä, mutta totuus oli julmempi.

Edes maailman paras ei päässyt karkuun ylivoimaisimmalta vastustajalta: ajalta.

Kokiko Pelé sitten koskaan uhkaa siitä, että joku muu nousisi hänen edelleen maailman kaikkien aikojen pelaajaksi? Hän ainakin muistutti useissa haastatteluissa saavutuksistaan. Ei aina leuhkasti, faktat puhuvat puolestaan. Hän on suurin ainakin sillä, ettei muita kolmen maailmanmestaruuden pelaajia löydy.

Lue lisää: Pelé täyttää 80 vuotta - legenda juhlisti merkkipäiväänsä yllättävällä aluevaltauksella

Edes Brasiliasta Pelélle ei ole löytynyt helposti uhkaajia, vaikka esimerkiksi Ronaldo nousi suureksi kahdella maailmanmestaruudellaan ja 15 MM-kisamaalillaan.

Maan nykyisistä pelaajista ylivoimaisesti valovoimaisimpana säteilee Neymar, joka on enää kaksi maalia jäljessä Peléä Brasilialle tehtyjen maaottelumaalien määrässä (77-75).

Pelé vuonna 2005.

Pelé vuonna 2005. Kuva: DPA / Zuma / MVPhotos

Santosin suuruudelta Peléltä kysyttiin aikoinaan, voiko samasta kylästä lähtöisin olevasta Neymarista kasvaa hänen veroisensa pelaaja.

Pelé vastasi, että palataan asiaan, kun Neymar on tehnyt urallaan 1?283 maalia.

Peléltä udeltiin tasaisesti sitä, kuka hänen mielestään on kaikkien aikojen paras jalkapalloilija. Vastaus Pilhadon haastattelussa keväällä 2020 kertoi paljon.

- Kysymykseen on vaikea vastata, koska emme voi unohtaa Zicoa, Ronaldinhoa ja Ronaldoa tai Euroopasta Franz Beckenbaueria ja Johan Cruijffia. Mielestäni Pelé on silti paras kaikista. On vain yksi Pelé, Pelé sanoi silloin.

Oli vain yksi Pelé.

Fakta

Syntyi: 23.10.1940

Kuoli: 29.12.2022

Koko nimi: Edson Arantes do Nascimento

Kansalaisuus: Brasilia

Seuraura: 1956-1974 Santos, 1975-1977 New York Cosmos.

Maajoukkueessa: 92 ottelua, 77 maalia (1957-1971). Maaleista 12 syntyi MM-kisoissa.

Tilastoja: Teki Guinnessin maailmanennätysten mukaan urallaan 1?283 maalia 1?363 ottelussa. Maalimäärästä on kiistelty, sillä lukema sisältää osumia epävirallisissa otteluissa. On Santosin kaikkien aikojen paras maalintekijä (643 maalia 656 ottelussa).

Saavutuksia: Kolminkertainen maailmanmestari (1958, 1962 ja 1970). Kuusi Brasilian liigamestaruutta. Kaksi Etelä-Amerikan seuramestaruuskilpailun Copa Libertadoresin voittoa.

Politiikassa: Toimi Brasilian urheiluministerinä 1990-luvulla.

Muuta: Naimisissa kolme kertaa, viimeinen vaimo Marcia Aoki. Mediatietojen mukaan yhteensä seitsemän lasta eri suhteista. Ensimmäinen lapsista syntyi vuonna 1964 roihunneesta suhteesta, nuorimmat ovat vuonna 1996 syntyneet kaksoset. Hänen pojistaan Edinho ( s. 1970) on entinen jalkapalloilija, joka sai 2000-luvulla pitkän vankeustuomion rahanpesusta ja huumeiden salakuljetuksesta.

Ilta Sanoma
jeudi 29 décembre 2022 23:02:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.