Juhamatti Aaltonen mullisti reippaasti elämäntapansa. Nyt peli kulkee Jukureissa. Kuva: Vesa Pöppönen / All Over Press, Pertti Hänninen, Ville Honkonen, Aleksi Makkonen / Lehtikuva, Andrei Serebjakov

Juhamatti Aaltonen halusi elää kuin rokkitähti mutta olla samalla huippukiekkoilija. Yhtälö oli kuluttava.

Juhamatti Aaltonen kiipeää Mikkelin jäähallin pelaajakäytävältä kohti päätykatsomoa pelkät läpsökkäät paljaiden varpaiden suojana. On sovittu, että artikkelia varten käydään ulkona räpsimässä kuvia.

Mikkelissä on pakkasta, joten "Juhis" kääntyy äkkiä kannoillaan kohti pukukoppia ja palaa hetken päästä lenkkitossut jalassaan.

- Nyt tarkenee, Jukurien harmaaseen kollariasuun pukeutunut Aaltonen letkauttaa tallustellessaan kohti hyytävältä tuntuvaa pakkasilmaa.

Huolettomana luonnonlapsena tunnettu Aaltonen on tänäkin aamuna saapunut syrjässä sijaitsevaan Mikkelin urheilupuistoon valkoisella ja tuiki tavallisella työsuhde-Skodallaan. Hän esittelee kuraista autoaan kuvaajalle tyytyväisen ylpeänä, vaikka rekisterikilpikin on peittynyt liasta lähes tunnistamattomaksi.

- Tarttuu tuota likaa aika paljon, kun ajelee Etelä-Suomeen ja takaisin, Aaltonen selventää.

Kimaltelevan Porschen sijaan Juhamatti Aaltonen esittelee Mikkelin jäähallin parkkipaikalla kuraista Skodaa, nykyistä ajopeliään. Kuva: Pertti Hänninen

Poissa ovat kalliit ökyautot, joilla Aaltonen nuorempana huristeli ja herätti huomiota. Helsingin kaduilla uteliaiden ihmisten katseita käänsi esimerkiksi tyylikäs musta Porche, joka tosin tärähti moottorien kaiteeseen ja sitä myötä lunastukseen.

Enää Aaltosen ei tarvitse elvistellä ja hankkia kalliita autoja statussymboleiksi. Hän pitää itseään tavallisena perheenisänä, jonka ajoihin Tshekkibemari riittää mainiosti.

- Joskus aiemmin hieno auto oli todella tärkeä asia. Ei niillä tosin ollut mukavaa ajaa kuin noin viikon verran kerrallaan. Sen jälkeen tajusi, että olisi varmaan kannattanut vuokrata kallis auto mieluummin kuin ostaa, Aaltonen naurahtaa Mikkelin jäähallin parkkipaikalla.

- Nykyään mulle riittää, että autossa on automaattivaihteisto. Muita vaatimuksia ei ole, hän täydentää.

Suhtautuminen autoihin kuvastaa Aaltosen suurta elämänmuutosta, jonka hän on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt.

Urheilulehti

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehdessä 50/2022. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.

Tilausohjeet ovat täällä.

Muutama vuosi sitten Aaltonen päätti, että sinkoileva elämäntyyli saa riittää.

- Yritin pitkään olla huippujääkiekkoilija mutta samalla halusin elää kuin rokkitähti, Aaltonen myöntää.

- Kroppani alkoi olla ihan liian kovilla. Silloin päätin, että eivätköhän omat show'ni ole nyt hoidettu. Oli pakko selvittää itselleni, mihin suuntaan haluan jatkaa elämässä. Oli rauhoituttava.

Aaltonen sanoo rehdisti, että hänellä meni yöelämässä liian pitkään liian lujaa.

- Aivan huippuvuosiani lukuun ottamatta tykitin kovaa melkein lapsen syntymään (täyttää kevättalvella kolme) asti. Sitten aloin panna korkkia kiinni - en tosin edelleenkään ole absolutisti - mutta valtavan paljon olen rauhoittunut, hän sanoo.

Aaltosen iso elämätapamuutos, jota hän itse kutsuu "viimeiseksi puristukseksi" kumpuaa lapsen syntymän lisäksi toisestakin merkittävästä elämänvaiheesta: kiekkouran vaikeimmasta ajanjaksosta.

Kahden Jokereissa pelatun kauden (2014-2016) jälkeen Aaltonen ajautui hakoteille. Hän harhaili kiertolaisena eikä löytänyt kotia mistään.

Samaan aikaan Aaltonen oli ajatustensa kanssa solmussa. Hän oli nuoresta pitäen jyrännyt pysähtymättä eteenpäin ja hukannut matkan varrella identiteettinsä.

- Saavutin monet tavoitteeni jo todella nuorena. Sain mainetta ja mammonaa, tuli rahaa ja mestaruuksia. Aloin jo nuorena olla ihmisten huulilla, ja kaikki kyttäsivät tekemisiäni. Tästä kaikesta tuli kupla, jonka sisällä elin pitkään, Aaltonen sanoo.

- Yhtäkkiä olinkin kolmekymppinen, enkä tiennyt yhtään mitä haluan jääkiekolta tai elämältä. En tiennyt, missä edes haluaisin pelata.

Aaltonen oli pitkään Leijonien vakiokasvo ja poikkeuksellisen tyylinsä ansiosta yksi kansakunnan tunnetuimmista jääkiekkoilijoista.

Sitten hän yhtäkkiä katosi kartalta.

Kauden 2016-2017 jälkeen Aaltonen tippui maajoukkueringistä. Hän piipahti seikkailemassa Ruotsissa ja Sveitsissä muttei saanut peliään kulkemaan.

- Olin vuoden siellä ja vuoden täällä, mutta mistään ei oikein tullut mitään. Aloin miettiä, että tällä tavallako haluan harhailla loput kiekkourastani, Aaltonen kertoo.

- Sitten aloin treenata entistä laadukkaammin ja elää muutenkin huippu-urheilijan elämää. Halusin testata, mihin minusta vielä on. Sen jälkeen minulla ei ole ollut enää mitään hävittävää, vaan voin vain nauttia jäljellä olevista vuosista.

Juhamatti Aaltonen vauhtivuosinaan kävelykadulla Oulussa, Pelicansin riveissä liehuvine letteineen ja Kärppien pitkäksi venyneissä mestaruusjuhlissa. Kuva: Harri Nurminen, Markus Henttonen, Ville Honkonen

Elämäntapamuutoksen jälkeen Aaltonen on pelannut kovalla tasolla SM-liigassa. Tällä hetkellä hän johtaa Jukureita tyylillä kultakypärä päässään.

Palaset Aaltosen elämässä ovat urheilun lisäksi muutenkin loksahtaneet kohdalleen. Isyys ja perhearki ovat muovanneet entisestä raikulipojasta pehmeämmän persoonan, jonka elämän osa-alueet ovat nyt tasapainossa.

Levollinen elämäntilanne huokuu rauhallisuutena jäälläkin. Enää Aaltonen ei pura turhautumistaan kiukutteluun ja oikutteluun, jotka varjostivat hänen uraansa nuorempana.

Ei silti niin paljon hyvää etteikö jotain ikävääkin.

Tällä kaudella Aaltonen on saanut kokea perheellisen kiekkotyöläisen elämän raadollisen puolen, poissaolon tuskan. Kun Aaltonen vapaapäivien jälkeen pakkaa laukkunsa Espoossa lähteäkseen takaisin Mikkeliin, hänen vaimonsa ja poikansa jäävät Espooseen. Aaltosen vaimo on töissä Helsingissä.

- Lapsesta näkee, että hän oireilee tätä tilannetta. Siksi lähtöpäivä on helkkarin raaka. Vaimon kanssa me pystymme olemaan erossa toisistamme, mutta lapselle tämä on kova paikka. Hän alkaa pikkuhiljaa tajuta, että isi on paljon poissa ja selvästi luulla, ettei me äidin kanssa olla enää yhdessäkään, Aaltonen harmittelee.

Vielä viime talvena perhe asui yhdessä Oulussa, joten tänä syksynä elämänmuutos on ollut iso. Välillä lapsi on Aaltosen luona Mikkelissä.

- Päätimme tällä kaudelle testata tällaista järjestelyä. Kauden jälkeen tilannetta täytyy arvioida uudelleen. Kohtahan tässä ollaan jo kuitenkin puolivälissä.

Aaltosen arvot ja ajatusmaailma vaikuttavat muuttuneen niin valtavasti, että on kysyttävä hänen pitkäaikaisilta pelikavereiltaan ja valmentajiltaan, ovatko he aistineet Aaltosessa tapahtuneen muutoksen.

Viesti on selvä: hekin ovat havainneet Aaltosesta hehkuvan tyyneyden.

Toisaalta vastaukset myös yllättävät, sillä Aaltosen hyvin tuntevien ihmisten mukaan myyttinen taituri ei ole todellisuudessa ollutkaan niin kiistanalainen tapaus kuin miltä tämä on ulospäin näyttänyt.

Kovin ottein Aaltosta huipulle aikanaan Oulussa koulinut Kari Jalonen ainakin sanoo topakasti, että Aaltosesta on tullut maineensa vanki eivätkä mielikuvat laiskasta ja ylimielisestä taiteilijasta ole pitkiin aikoihin pitäneet paikkaansa.

- Sanon tämän aivan rehellisesti: Juhis on pääsääntöisesti aina ollut voittavaa lätkää pelaava pelaaja. Senhän todistaa hänen historiansakin: hänellä on plakkarissa maailmanmestaruus, Suomen mestaruuksia ja paljon muutakin menestystä, Jalonen perustelee.

Tietenkin Aaltosen uralla on ollut vähemmänkin mairittelevia hetkiä, jolloin hänen taiteilijuutensa ei ole sopinut yhteen joukkueen edun kanssa. Siksi Jalonenkin puhuu "pääsääntöisesti" voittavasta pelaajasta.

Aaltosen pitkäaikainen pelikaveri Lasse Kukkonen on ottanut Iin taikurin kanssa rajustikin yhteen kaksikon useiden yhteisten pelivuosien aikana.

Se ei ole ihme, hyökkäämistä rakastavan Aaltosen ja puolustamisesta eläneen Kukkosen ajatusmallit jääkiekosta eivät voisi olla kauempana toisistaan.

- Olemme väitelleet peliasioista lujaakin, mutta muutaman minuutin jälkeen olemme jo katsoneet toisiamme silmiin. Sitten kiistelty asia onkin alkanut jo naurattaa. Me tiesimme aina, että kumpikin halusi vain auttaa joukkuetta voittamaan, Kukkonen sanoo.

- Sitä ei ole kuitenkaan koskaan tarvinnut miettiä sekuntiakaan, että seisooko Juhis kentällä rinnallani. Juhis ei ole ainoastaan luotettava vaan yksi luotettavimmista ihmisistä joita tunnen, Kukkonen sanoo painavasti.

Kovia sanoja Kärppien pitkäaikaiselta kapteenilta. Ovatko Aaltosen ulkokuori ja ajoittainen temppuilu siis hämänneet kaikkien näiden vuosien ajan?

Juhamatti Aaltonen nauttii perhearjesta vaimon ja 2-vuotiaan lapsen kanssa Espoossa mutta pelaa Mikkelissä. Hänellä on myös vanhempi lapsi edellisestä suhteesta. Kuva: Pertti Hänninen

Aaltosta nykyään Jukureissa valmentava Olli Jokinenkin hämmästyi tutustuessaan Aaltoseen ensimmäistä kertaa Sotshin olympialaisissa vuonna 2014.

- Ennen olympialaisia olin ollut ihan kuulopuheiden varassa. Puhuttiin, että kyseessä on laiska taiteilija ja ties mitä, mutta kaverihan oli aivan huippukunnossa, Jokinen muistaa.

- Sillä lyhyen turnauksen otannalla minulle jäi kuva erittäin määrätietoisesta urheilijasta, joka panostaa harjoitteluun ja itseensä. Sehän oli ihan päinvastoin kun mitä ihmiset puhuivat.

Nyt Jokinen on ymmärtänyt, mihin Aaltosen maine on ainakin osittain voinut perustua - fiilispohjaiseen pelaamiseen.

Harmaina arki-iltoina Aaltonen kiistatta usein vaeltelee varjoissa ja jättää siksi itsestään laiskan sekä ylimielisen kuvan. Tuolloin syntyy helposti myös ajatus, ettei Aaltonen ole fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa.

Aaltosen uraa läheltä seuranneiden ihmisten mukaan puheet taiturin huonosta harjoittelumotivaatiosta eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Vaikka Aaltonen on kesäisin kiertänyt terasseja ja yökerhoja, kauden alkaessa hän on yleensä ollut hyvässä kunnossa.

-?Juhishan on jaloistaan ollut aina todella voimakas. Kyllähän sekin jo kertoo, että kyykyssä on käyty aika monta kertaa, Kukkonen perustelee.

- On matkan varrella silti toki joitain kesiä, jolloin hän olisi voinut treenata vieläkin kovempaa, Kari Jalonen muistuttaa.

Rokkitähden elämäntapa ja kova treenaaminen kuluttivat pitkään Aaltosen kynttilää molemmista päistä, eikä se ole huippu-urheilijalle tietenkään optimaalinen tilanne.

Nykyisessä rauhallisemmassa elämänvaiheessaan Aaltonen on löytänyt tasapainon treenaamisen ja levon välille - ja sen ansiosta hän pelaa yhä huipputasolla 37-vuotiaana.

Olli Jokinen jopa päätti tehdä Aaltosesta Jukurien kapteenin. Kuva: Vesa Pöppönen / All Over Press

Hulivilin maine on seurannut Aaltosta jo vuosien takaa Oulusta, kun hän nuorena lahjakkuutena yritti raivata tietään edustusjoukkueeseen. Tuolloin Aaltonen ei Kari Jalosenmukaan vielä "aivan ymmärtänyt ammattilaisjääkiekon lainalaisuuksia".

- Minun piti tehdä hänelle selväksi, että milloin pelataan ja milloin vähän zippaillaan. Juhis kyllä ymmärsi sen aika nopeasti, Jalonen kertoo.

Kerran Jalonen puhalsi pelin poikki, kun Aaltonen ilmestyi jäälle "seepraerkkarit" lavassaan. Jalosen mielestä tämä oli pelleilyä. Hän ilmoitti treenien jatkuvan vasta sitten, kun Aaltonen on vaihtanut mailaansa normaalit teipit.

- Eihän sellaisia teippejä voi hyväksyä ammattilaisurheilussa, Jalonen linjaa vielä 18 vuotta tapahtuman jälkeenkin.

Teippitempaus kuvastaa hyvin Aaltosen luonnetta. Hän uskaltaa keventää tunnelmaa silloinkin, kun muut ihmiset jäpittävät.

Tämäkin luonteenpiirre voi antaa Aaltosesta vääränlaisen kuvan, sillä Kukkosen ja Jalosen mukaan rempseää Aaltosta ohjaa poikkeuksellisen kova kilpailuvietti.

- Kilpailullisuutta ei helposti yhdistetä taiteilijuuteen, mutta Juhis on aina ollut todella kiinnostunut löytämään keinoja auttaa joukkuetta voittamaan. Mielestäni Juhiksen kilpailuvietti on myös suurin syy siihen, miksi hän aina tiukoissa paikoissa pystyy parhaimpaansa, Kukkonen sanoo.

Aaltonen on hiljaa hyväksynyt maineensa kiekkoperheen kukkopoikana eikä ole juuri yrittänyt oikoa mainettaan mätänä joukkuepelaajana. Nytkin Aaltonen hiljenee hetkeksi kuullessaan entisten joukkuekavereiden ja valmentajien positiivissävytteisiä kuvailuja mutta sanoo sitten:

- Varmasti joissain tilanteissa olen ollut maineeni vanki. Sehän on ihan järjetöntä, jos joku ajattelee, että eihän tuota Aaltosta edes kiinnosta. Aina pelini ei kulje ja turhautuminen on näkynyt väärissä asioissa, mutta kyllä minä aina tahdon voittaa ja välitän tästä lajista todella paljon, Aaltonen sanoo.

- Minulla on asiat todella hyvin elämässäni. Jos minua ei kiinnostaisi, niin en minä itseäni kiusaisi 37-vuotiaana täällä Suomen jääkiekkoliigassa. Tekisin jotain ihan muuta.

-?Juhis on pääsääntöisesti aina ollut voittavaa lätkää pelaava pelaaja. Senhän todistaa hänen historiansakin: hänellä on plakkarissa maailmanmestaruus, Suomen mestaruuksia ja paljon muutakin menestystä, Kari Jalonen sanoo. Kuva: Martin Rose / Getty Images, Aleksi Makkonen / Lehtikuva, Ossi Ahola / Aamulehti

Jo tähän mennessä Aaltonen on pelannut kunnioitettavan komean uran, mutta hän on yksi niistä pelaajista, joiden kohdalla toistuu sanapari "mitä jos".

Olisiko Aaltosen virtuoosimaisilla taidoilla voinut saavuttaa vieläkin enemmän, jos hän olisi antanut aivan kaikkensa jääkiekolle? Olisiko Aaltonen voinut luoda uraa NHL:ssä?

- Olen täysin sinut urani kanssa, mutta jos kaivamalla asioita kaivaa, niin olisi ollut kiva käydä kokeilemassa NHL:ssä, hän myöntää.

Pari kertaa Aaltosen sopimus taalakaukaloihin olikin lähellä. Vuonna 2010, Aaltosen ensimmäisten MM-kisojen jälkeen 24-vuotiaana, hän oli jo lähdössä Dallasiin, mutta sopimuskiemurat ja raha veivät taiturin sittenkin Venäjälle Magnitogorskiin.

- Minulla oli silloin sopimus Pelicansin kanssa. Tuohon aikaan venäläiset ostivat sopimuksia ulos isolla rahalla ja tarjosivat pelaajillekin paljon palkkaa. Kun sitten kesällä aloin kuitenkin kallistua sille kannalle, että lähden NHL:ään, niin tuli pikkaisen painetta, että sopimus on päällä ja asioista jo sovittu, Aaltonen muotoilee kieli keskellä suuta.

- Se on pitkä tarina, enkä ihan kaikkea voi kertoakaan. Lopulta tuli kuitenkin sellainen olo, että miksi en kävisi pelaamassa vuoden Venäjällä ja lähtisi sitten NHL:ään. Raha kiilasi eteen, sillä sekä minä että Pelicans hyödyimme Venäjälle lähdöstäni todella paljon, Aaltonen myöntää.

Seuraavana kesänä NHL-ovet eivät enää olleetkaan enää auki.

- Nuorten kannattaa muistaa, että jos kerran sanoo ei, niin toista mahdollisuutta ei välttämättä tule.

Aaltonen sai vielä toisen mahdollisuuden. Hyvin sujuneiden vuoden 2013 MM-kotikisojen jälkeen Aaltonen neuvotteli viimeisen kerran NHL-sopimuksesta. Tuolloinkin siirto taalakaukaloihin kariutui viime hetkillä.

- Siinä tuli sitten jotain säikkäystä. Huonoa referenssiä jostain ja vapaita pelaajia ynnä muuta. Piti olla jo done deal, Aaltonen muistaa.

Aaltonen KHL-seura Metallurg Magnitogorskin riveissä. Siirto kaatoi hänen NHL-kuvionsa. Kuva: Andrei Serebjakov

NHL jäi valloittamatta, mutta Euroopassa Aaltonen on pelannut huippuseuroissa rahakkailla sopimuksilla ja tienannut KHL:stä miljoonia. Nuorempana hän myös pani rahaa haisemaan isolla kädellä, esimerkiksi edellä mainittuihin ökyautoihin.

- Olin nuorena todella huono rahankäyttäjä. Vanhemmiten olen viisastunut ja toimin fiksummin myös rahan kanssa.

- Mutta minulle raha ei ole ikinä ollut mikään maailman tärkein asia. Olisin ihan onnellinen, jos minulla olisi vain koti, perhe ja jääkiekko muttei penniäkään ylimääräistä rahaa, Aaltonen sanoo.

Jukureissa Aaltonen ei todellakaan pelaa rahan takia. Aaltosen sopimuksen arvo "ei ole lähelläkään" hänen rahakkaimpia liigasopimuksiaan.

Kukkosen mielestä yksi Aaltosen suurimmista lahjoista jääkiekkoilijana onkin tämän kyltymätön uteliaisuus lajia kohtaan, eikä intohimon liekki ole todellakaan sammunut.

Tälle kaudelle Olli Jokinen jopa päätti tehdä Aaltosesta Jukurien kapteenin kuin kruunuksi kiekkotaiturin muutosta kuvastamaan.

Kaikesta kypsymisestään huolimatta Aaltonen ei ole aivan tavallinen kapteeni. Hän ilmoitti jo keskusteluvaiheessa Jokiselle, ettei aio kipparin roolissa ryhtyä esittämään "suurta johtajaa". Kaupat tuli siitä huolimatta.

- Kerroin voivani olla kapteeni, jos siitä ei koidu minulle liikaa lisähommia. Hoidan toki velvollisuudet, mutta enemmän haluan vain keskittyä pellaamiseen, Aaltonen sanoo.

Aaltonen, 37, työpaikallaan Mikkelissä. Hän suunnittelee pelaavansa vielä vuosia. Kuva: Pertti Hänninen

Kun Aaltonen haastattelun jälkeen on lähdössä takaisin pukuhuoneen suojaan, Mikkelin jäähallin valot yhtäkkiä himmenevät.

- Tämähän kuvastaa tilannettani sammuvana tähtenä täydellisesti, Aaltonen naurahtaa mutta taitaa olla väärässä.

Tällä kaudella ei ole hetkeäkään näyttänyt, että Aaltonen olisi jo luistelemassa kohti uransa auringonlaskua. Eikä hän vielä olekaan jättämässä kiekkokaukaloita.

- Pari kolme vuotta haluaisin vielä pelata. Ymmärrän kyllä sitten lopettaa, kun puhelin ei enää soi ja minua ei tahdota mihinkään, Aaltonen sanoo.

Pari päivää haastattelun jälkeen kiekkotaikuri kerää kotiottelussa kaksi syöttöpistettä ja urakoi lähes 21 minuuttia - toiseksi eniten koko Jukurien joukkueesta.

Muutamaa päivää myöhemmin hän ratkaisee Jukureille voiton HIFK:sta Nordiksella upealla alivoimamaalilla.

Kansantaiteilijan tarina ei ole vielä ohi.