Ilta Sanoma

Kuva: Hannu Rainamo

Klovnitohtori Hui von Pulla eli näyttelijä Hanna Gibson on yksi Suomen 25:stä sairaalaklovnista. - Välillä tuntuu, ettei tämä ole työtä ollenkaan, vaan leikkimistä, sanoo Gibson.

Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.

Ilta-Sanomat täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Sen kunniaksi esittelemme 90 sankaria Suomesta.

Pienellä punaisella nenällä on ihmeellinen vaikutus.

Sen tietää klovnitohtori Hui von Pulla, eli näyttelijä Hanna Gibson. Hän on yksi Suomen 25:sta sairaalaklovnista.

- Punainen nenä on monille jo merkki siitä, että nyt on lupa leikkiä.

Gibson on työskennellyt sairaalaklovnina yli kymmenen vuotta. Kaikkiaan sairaalaklovnitoimintaa on Suomessa ollut vuodesta 2002.

Yliopistollisissa sairaaloissa työskentelevät klovnitohtorit kiertävät lastenosastoilla viihdyttämässä potilaita vauvoista teineihin. Uutena hankkeena on myös vanhustyö.

Tarvittaessa klovnit ovat mukana myös toimenpiteissä, kuten kanyylinlaitossa tai nukutuksessa. Tutkimuksissa on huomattu, että sairaalaklovnin läsnäolo toimenpiteessä vaikuttaa potilaan mielialaan positiivisesti ja sairaalakäynnistä jää mukavampi muisto.

Välillä hoitajat soittavatkin klovnipuhelimeen ja pyytävät leppoisaa hölmöilijää rauhoittamaan toimenpiteeseen matkalla olevaa lasta ja perhettä.

Nadja Laine ja Hanna Gibson, eli Pikku-Riski ja Hui von Pulla viihdyttävät lapsia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Taysissa työskentelee tällä hetkellä kaikkiaan kolme sairaalaklovnia, keväällä määrä kasvaa viiteen.

Nadja Laine ja Hanna Gibson, eli Pikku-Riski ja Hui von Pulla viihdyttävät lapsia Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Taysissa työskentelee tällä hetkellä kaikkiaan kolme sairaalaklovnia, keväällä määrä kasvaa viiteen. Kuva: Hannu Rainamo

Gibson kertoo, että hyvä tilannetaju on sairaalaklovnin työssä äärimmäisen tärkeää.

Klovnitohtorin pitää pystyä aistimaan, milloin ja millä tavoin lapsen seuraan on sopivaa mennä.

- Ihmiset saattavat ajatella, että sairaalaklovnilla olisi aina jokin esitys tai show käynnissä, mutta eihän se niin mene. Tietenkin meillä on takataskussa lauluja, vitsejä tai muita "kikkakolmosia", mutta kun kohtaamme potilaan, menemme tyhjäpäänä tyhjän päälle ja improvisoimme. Kuuntelemme ja olemme läsnä ja katsomme, mitä siinä hetkessä syntyy.

- Kaikki kohtaamiset ovat ainutlaatuisia.

Gibson myöntääkin välillä unohtavansa olevansa töissä.

- Välillä tuntuu, ettei tämä ole työtä ollenkaan, vaan leikkimistä.

Lapset nauravat monesti esimerkiksi sille, kun saavat käskeä klovnia. Gibson arvelee sen johtuvan siitä, että sairaalaympäristössä lapsia itseään on joku jatkuvasti kehottamassa milloin kuvauksiin, milloin toimenpiteeseen, milloin syömään.

Nykyisin klovnit joutuvat tosin välillä kilpailemaan älylaitteiden kanssa, joihin jo pikkupotilaidenkin huomio on liimautunut. Monesti silti huomaa, että vaikka teini olisi tympeällä tuulella puhelin kädessä, saattaa hän sivusilmällä seurata, mitä klovni oikein sekoilee.

- Oli lapsi kuinka sairas tahansa, hän aina rakastaa leikkiä ja mielikuvitusta. Se voi olla kuinka pientä tai isoa tahansa, Gibson sanoo.

Kuva: Hannu Rainamo

Vaikka sairaalaklovnit ovat hyvin maltillisesti maskeerattuja, jotkut yhdistävät heidät välittömästi esimerkiksi Stephen Kingin It-kirjojen ja -elokuvien kaltaisiin kauhuklovneihin.

Gibson kertoo, että jotkut lapset pelkäävät klovneja, eikä heitä silloin tietenkään lähestytä. Hän on kuitenkin huomannut, että joskus myös vanhemmat ovat saattaneet kangistua kauhusta, kun näkevät von Pullan.

- Joskus on tilanteita, että kun avaamme huoneen oven, niin vanhempi heti sanoo, että "ei meidän Pekka tykkää teistä yhtään", samaan aikaan kun Pekka-potilas katsoo klovneja hymyssä suin, Gibson sanoo huvittuneena.

- Niissä tilanteissa saatamme vaikka potilaan kanssa vähän kuiskutella, että ehkä jos puhallamme parit saippuakuplat vanhemmalle tai yritämme saada vaikka huoneen ovea klovnimaisesti pitkän kaavan kautta kiinni, vanhempi rentoutuukin ja huomaa, että emme olekaan tämän kummempia.

Vaikka työ sujuu usein kuin leikiten, myös raskaita hetkiä on vuosien varrelle mahtunut. Gibson kertoo olevansa herkkä ilman klovnin roolia.

Raskaimpia ovat olleet ne ajat, kun tuttu, pitkään sairaana ollut lapsi menehtyy.

- Kyllä minulla on ollut hetkiä, kun on pitänyt mennä klovnikollegan kanssa itkemään siivouskomeroon, Gibson sanoo ääni särkyen.

- Tietenkin, kun on pitkäaikaispotilaita, heihin kehittyy ihan erilainen suhde, kun heitä näkee jopa viikoittain. Potilaan kanssa on saatettu kehittää joku oma juttu, jota joka kerralla olemme kehitelleet eteenpäin.

Lapsia naurattaa etenkin se, kun he pääsevät käskemään sairaalaklovneja.

Lapsia naurattaa etenkin se, kun he pääsevät käskemään sairaalaklovneja. Kuva: Hannu Rainamo

Toki klovnin silmät kostuvat monesti myös ilosta. Esimerkiksi silloin, kun pitkään sairaalassa ollut lapsi näkee, kun omat vanhemmat repeävät nauruun ensi kertaa viikkokausiin. Tai vanhemmat näkevät synkkien aikojen keskellä, että lapsi nauraa.

- Ilonpilkahdukset ovat sairaalaympäristössä joskus vähissä. On kiehtovaa ja ihanaa, kun voi klovnina todistaa sellaisia hetkiä, kun perhe esimerkiksi nauraa yhdessä pitkästä aikaa.

- Myötäelän ihmisten mukana todella paljon. Mutta samaan aikaan pieni klovnin punainen nenä toimii kuin suojana omalle siviili-minälle.

Sairaalaklovnin työn ohella Gibson työskentelee myös muun muassa freelance-näyttelijänä, ääninäyttelijänä ja teatteripedagogina. Kysymys siitä, miten pitkään Gibson on ajatellut jatkaa sairaalaklovnina työskentelyä, saa hänet hetkeksi hämilleen.

- Toivon, että saan tehdä tätä niin kauan kuin minua itseäni leikityttää ja uskon siihen leikkiin, hän miettii.

- Heti, jos rupean leipääntymään ja tekemään tätä rutiininomaisesti, niin sitten lopetan. Toivon todella, että se hetki ei tule vielä pitkään aikaan.

Fakta

1. Sairaalaklovneja on Suomessa tällä hetkellä 25. Suurimmalle osalle heistä sairaalaklovnin työ on päätoiminen.

2. Sairaalaklovnit aloittivat Suomessa toimintansa 20 vuotta sitten, vuonna 2002.

3. Sairaalaklovnit ry:n rahoitus tulee useasta eri paikasta. Klovnitoimintaa rahoittavat muun muassa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus, Lastenklinikoiden Kummit ry, Tampereen Lastenklinikan Tuki ry, sairaalat sekä useat säätiöt, rahastot, yritykset ja yksityishenkilöt.

4. Sairaalaklovnit ry tekee omaa varainhankintaa mm. joulukeräyksellä. Yksityislahjoitukset (yritykset, yksityishenkilöt) ovat sairaalaklovnitoiminnan mahdollistamisen kannalta tärkeä tuki.

Lähteinä: www.sairaalaklovnit.fi

Ilta Sanoma
samedi 24 décembre 2022 17:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.