Kuva: Paula Kaskimaa / IS, Hanna Sumari, Pentik, Johanna Oras
Julkkisten joulukodit viestivät, että täällä vietetään joulua. Joulu on tunnetta ja tunnelmaa. Joulukuusta koristellessa voi miettiä, mistä kaikkialta koristeita on hankkinut.
Kultaa. Valkoista. Vihreää.
Taidemaalari Johanna Oraksen koti on joka joulu erivärinen.
Tänä vuonna koti on vihreä, viime jouluna valkoinen ja kulta.
-?Tykkään, että on vähän erilainen värimaailma, Oras kertoo.
Oraksen kolmehenkinen perhe viettää joulua kotona Koskella sukulaisten kanssa. Tapaninpäivänä tulevat ystävät.
Joulua ryhdytään laittamaan jo marraskuun lopussa Reijo Oraksen syntymäpäivän 28.11 jälkeen. Pieni tekojoulukuusi otetaan esille. Tärkeintä on laittaa kuuseen valot, sillä marraskuun lopulla on melko synkkää.
Joulukuun ensimmäiset viikot kuluvat valmistellessa ja joulun kattauksen värimaailmaa suunnitellessa.
-?Viimeisellä viikolla ennen joulua teen piparit ja piparkakkutalon. Aito joulukuusi viimeistelee joulun. Siitä tulee ihana tuoksu.
Joulupöytä katetaan Oraksilla punaiseen saliin joka joulu. Kuva: Johanna Oras
Taidemaalari Johanna Oras. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Aatonaattona naapuri tuo perinteisesti joulukuusen omasta metsästään. Tapa on peräisin niiltä ajoilta, kun Orakset eivät vielä asuneet talossa ja rakennus toimi kyläkouluna. Kuusi on joka vuosi täsmälleen oikean mittainen, kattoon asti.
Oras kertoo olevansa fanaattinen joulukuusen koristeiden kerääjä. Kaikkiin liittyy jokin tarina.
-?Samalla kun koristelen, muistelen, mistä kaikista paikoista olen koristeita hankkinut.
Joulunpyhien seisova pöytä katetaan punaiseen saliin. Alkuruokana on kalapöytä ja pääruokana kinkku sekä Johannan äidin tekemät laatikot.
Joulu merkitsee rauhoittumisen aikaa. Koko vuoden uurastus pysähtyy jouluksi.
-?Jouluna on kolme päivää, ettei mennä mihinkään. Syödään hyvää ruokaa, katsotaan elokuvia ja käydään joulusaunassa.
Joulukattaus on Johanna Oraksen perheessä joka vuosi eri värinen. Kuva: Johanna Oras
Johanna Oras kerää joulupalloja ympäri maailmaa. Kuva: Johanna Oras
Toimittaja Hanna Sumari on aidon joulukuusen kannalla. Joulukuusi on tärkein ja ihanin joulukoriste, joka tuoksuu lumoavalta kodin keskeisellä paikalla.
-?Koristelemme kuusen vasta aatonaattona, Sumari kertoo.
Koristeet vaihtelevat joka vuosi, ja tänä vuonna kuusesta tulee hauska ja värikäs lastenlasten iloksi. Sumari ostaa heille joka joulu oman koristeen, jonka he saavat sitten joskus itselleen.
Toimittaja Hanna Sumari koristelee kuusen aina vasta jouluaattona tai aatonaattona.
Toimittaja Hanna Sumari. Kuva: Antti Hämäläinen/IS
Joulukuusen yläpuolelle kattoon Sumari kiinnittää valkoisia paperitähtiä, jotka ovat kuin suuria lumihiutaleita. Ne liikkuvat hiljaa ilmavirran mukana.
-?Sisareni Ritva teki paperitähdet meille samoin kuin hopeapaperista tehdyn seinätähden, joka on samanlainen kuin lapsuudenkodissamme oli. Nostalgia kuuluu jouluun.
Nostalginen on myös Sumarin ensimmäiseen omaan kotiin ostama pöytäkuusi, joka on soittorasia. Se pyörii ja soittaa Jouluyö, juhlayö -kappaletta.
-?Soittorasia on minusta satumainen. Jouluun kuuluvat satumaiset asiat, joita lapset voivat katsoa silmät suurina niin kuin lapset katsovat ihmeellisiä juttuja.
Juontaja Jorma Pulkkinen ripustaa joka vuosi ulko-oveensa joulutontun. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Juontaja Jorma Pulkkinen kurkistaa kotiovestaan Vantaalla.
Oveen on liimattu Espanjasta ostettu joulutonttu.
-?Haluan viestiä sillä, että täällä vietetään joulua, Pulkkinen kertoo.
Jouluisin Pulkkisilla on esillä aina samat koristeet. Jo 16 vuotta heillä on ollut sama muovikuusi. Myös jouluinen talo, jonka keskellä laskettelijat tulevat mäkeä alas, on isännälle tärkeä. Se on ostettu vuosia sitten tavaratalosta.
-?Talo on jonkun miljonäärin ajatus joulusta Sveitsin Alpeilla, Pulkkinen arvelee.
Jouluinen talo on Jorma Pulkkiselle tärkeä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Jorma Pulkkinen tykkää kaikesta kiiltävästä. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Jouluun laskeutuminen alkaa jo itsenäisyyspäivänä, jolloin tv-juontajana tunnettu Pulkkinen panee sähkökynttilät ikkunalle palamaan. Ne saavat olla siinä joulun yli.
Kiiltävät koristeet kiehtovat. Parvekkeella välkehtivät värikkäät valot.
-?Olen 25-prosenttisesti venäläinen, sillä mummuni oli pietarilainen kauneuskuningatar. Mummukin tykkäsi kaikesta kiiltävästä. Olen kai vähän kuin venäläinen harakka.
Jouluaatonaattona lapsenlapset tulevat kylään. He ovat jo aikuisia. Aatonaaton perinteisiin kuuluu lahjojen jakaminen.
Joulukravatti puetaan päälle joka joulu. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Takana ovat vuodet, jolloin Pulkkinen tuli Citymarketin pihaan porolla. Supliikkimies tilattiin usein joulupukiksi.
-?Keksin, että voisin olla joulupukki myös omalle väelle. Tänä vuonna en aio enää olla, kun lapsenlapset ovat niin vanhoja.
Elämä on hiljentynyt. Pulkkinen on nykyään vaimonsa Anna-Liisan omaishoitaja. He ovat olleet yhdessä 62 vuotta.
Lapsuuden joulut olivat aineellisesti niukkoja. Pulkkinen asui kahdestaan äitinsä kanssa yksiössä Helsingissä.
-?Joulu on ollut lapsuudesta asti odotettu juhla.
-?Menimme jouluna serkkuni Antero Siljolan luokse, jonka perhe asui myöskin yksiössä. Jaoimme lahjat.
Anu Pentikin joulukuusi viime vuonna. Kuva: Tanu Perinto/PENTIK OY
Keramiikkataiteilija Anu Pentik. Kuva: Jouni Porsanger / Lehtikuva
Keramiikkataiteilija Anu Pentik asettaa joka vuosi joulukuusen eri paikkaan riippuen siitä, kuinka paljon vieraita joulunpyhinä tulee.
Joulukuusen koristeet ovat hyvin graafisia ja kauniita.
-?Tingel tangel -joulu on sellainen, josta en tykkää. Joulu on minulle perheen yhteinen juhla, Pentik sanoo.
Tänä jouluna perheenjäseniä tulee 19. Lapsia, lapsenlapsia ja kaksi lapsenlapsenlasta.
-?Meillä on monta juhlaa ja joka päivä erilaista ruokaa. Jouluaattona on aina poronpaistia ja muikunmätiä, lohta ja erilaisia salaatteja. Jälkiruokana on jäiset karpalot ja kuuma kinuski.
Joulupäivänä syödään poronkäristystä ja puikulaperunamuusia. Pentik hoitaa ruoan esivalmistelut ja kattamisen. Hänestä on ihana kattaa kauniisti.
-?Panostamme yhdessäoloon ja hyviin ruokiin.
Joulupäivänä lapsenlapset soittavat ja laulavat pääruoan ja jälkiruokakakun välissä.
Ulkona palavat lyhdyt monta päivää.
Joulu on Pentikille ennen kaikkea yhdessäoloa.
-?En ole aito jouluihminen vaan vedän joulun läheisten kanssa. Jouluna kääriydyn läheisten ihmisten kanssa yhteen.
TetraSys Oy.