Ilta Sanoma

Jenni Kynnös on nuoresta iästään huolimatta perustanut jo kaksi menestyvää yritystä.

Jenni Kynnös on nuoresta iästään huolimatta perustanut jo kaksi menestyvää yritystä. Kuva: Aleksi Jalava

Yrittäjä Jenni Kynnös tienasi miljoonaomaisuuden alle kolmikymppisenä. Hän on sijoittanut rahat omaan kotiin ja maksanut kaikki lainat pois. Hän haluaa yhä herätä joka aamu tekemään mielenkiintoisia töitä, vaikka voisi halutessaan lomailla lopun ikänsä.

Artikkeli on julkaistu alun perin 17.10.2022. Ilta-Sanomat julkaisee joulunaikana uudelleen joitakin vuoden luetuimpia artikkeleita.

Pirtsakka nuori nainen avaa kotinsa oven Helsingin Laajasalossa. Kymmenen vuotta vanhan omakotitalon isoista ikkunoista tulvii sisään pehmeää syksyn valoa. Kattoterassin tyynyillä pehmustetuille sohville mahtuisi iso joukko ystäviä ihailemaan merimaisemaa.

Haastattelu tehdään talonomistajan Jenni Kynnöksen, 29, tammisen ruokapöydän ääressä.

-?Ei tästä mitään sisustusjuttua saa. Kaikki on vähän vaiheessa, Kynnös naurahtaa vaatimattomasti kotiinsa viitaten.

Pieni valkoinen japaninpystykorva Hirmu säntäilee ympäriinsä, pyrkii syliin rapsutettavaksi ja haukkuu vieraille tervehdykseksi.

-?Hän on TikTok-koira, emäntä kuvailee lemmikkiään.

Japaninpystykorva Hirmulle on palkattu oma hoitaja, jotta sen emäntä ja isäntä voivat tehdä iltakuuteen asti töitä.

Japaninpystykorva Hirmulle on palkattu oma hoitaja, jotta sen emäntä ja isäntä voivat tehdä iltakuuteen asti töitä. Kuva: Aleksi Jalava

Tavallaan TikTokin vuoksi olemme nyt täällä, haastateltavan unelmakodissa Laajasalon Kaitalahdessa. Kynnös oli vain 24-vuotias, kun hän perusti sosiaalisen median markkinointitoimisto MySomen. Vuosi sitten hän myi MySomen enemmistön Ilkka-Yhtymälle. Lopullinen kauppasumma on yhä salaisuus. Kynnös paljastaa kuitenkin veropäivän alla, että hän tienasi viime vuonna noin kaksi miljoonaa euroa.

-?Ajattelin, että olisin lähtenyt pienelle sapattivapaalle. Mutta olen huomannut, että olen parhaimmillani silloin, kun teen ja edistän asioita. Työnteko on ihan erilaista, kun saa joka päivä päättää, nousenko sängystä. Silti tulee joka päivä noustua.

Viime vuonna Kynnös teki asuntokaupat Laajasalon merenrantatalosta. Seitsemään kertaan kolaroitu pikku-Citroën vaihtui Teslaan.

Vielä muutama vuosi sitten pankit eivät olleet myöntää nuorelle yrittäjälle lainaa kosteusvauriosta kärsineeseen taloon Vantaan Martinlaaksossa.

-?Minulle sanottiin ihan suoraan, että pysy vuokra-asunnossa. Saimme kuitenkin raavittua 280 000 euroa yhdeltä pankilta, koska miehellä oli vakituiset tulot ja koska olin MySomella ensimmäisestä päivästä lähtien nostanut kuukausipalkkaa. Kaikki muut pankit kieltäytyivät.

Kun yrityskauppa tuli julki, rahastot ja pankit ottivat yhteyttä ja pyysivät Kynnöstä private-palveluidensa asiakkaaksi. Vielä vuosi sitten korot olivat nollissa, joten hän maksoi osan merenrantatalostaan lainarahalla ja sijoitti ylijääneen rahan.

-?Nyt kun meilläkin on korontarkastus on pian edessä, lyhennän lopun lainan ennen sitä.

Jenni Kynnös viihtyy Laajasalon Kaitalahdessa. Siellä on hienot ulkoilumaastot, minne viedä koiraa lenkille.

Jenni Kynnös viihtyy Laajasalon Kaitalahdessa. Siellä on hienot ulkoilumaastot, minne viedä koiraa lenkille. Kuva: Aleksi Jalava

Tammikuussa Kynnös meni naimisiin Thaimaassa. Vierellä on pysynyt sama mies kymmenen vuoden ajan. Vielä opiskeluaikoina parilla oli niin niukkaa, että he vuorottelivat, kumpi maksoi nuudelit ja viinit. Kerran he jäivät reppureissulla jumiin Hongkongiin. Rahaa oli vain 20 euroa, mutta yhden yön majoitus löytyi vähän päälle kympillä.

Kynnös puhuu rahasta yllättävän avoimesti: hän kertoo, että hänellä on ollut miehensä kanssa alusta asti yhteiset rahat. Kesäkuussa haave yhteisestä yrityksestä ja työpaikasta toteutui, kun tuore aviopari perusti ystävänsä kanssa liiketoiminnan prosesseja automatisoivan Moretime-yrityksen. Uuden yrityksen myötä Kynnös täytti jälleen yhden oman tavoitteensa.

-?Olin luvannut itselleni, että kasvatan MySomea sata lasissa ja siirryn somealalta ennen kolmikymppisiäni.

Samalla Kynnös siirtyi sivuun MySomen toimitusjohtajan paikalta yrityksen neuvonantajaksi ja hallituksen jäseneksi.

-?Meillä on Moretimessa seitsemän hengen tiimi. Tarkoitus olisi tammikuussa palkata lisää jengiä. Emme mieheni kanssa nosta kuukausipalkkaa.

Uusi yritys on Kynnöksen mukaan vastaus työvoimapulaan ja ihmisten ylitsevuotavaan työtaakkaan ja uupumukseen. Hänen mielestään työntekijät käyttävät yrityksissä liikaa aikaa sellaisiin rutiinihommiin, jotka kone voisi tehdä ihmisten puolesta.

-?Meidän tulisi valjastaa pätevät ihmiset ajattelemaan, tekemään päätöksiä, kehittämään ja kommunikoimaan toistensa kanssa - siis kaikkeen sellaiseen, mitä ohjelmistorobotti ei voi tehdä. Käytännössä lähes kaikki rutiinityöt voi automatisoida.

Kynnös otti ensiaskeleensa yrityselämässä vain 14-vuotiaana. Kondiittorina työskennellyt isäpuoli valmisti omakotitalon alakerrassa käsintehtyjä suklaatuotteita, joita tytär meni myymään isäpuolen ja äitinsä kanssa Suomen ensimmäisille suklaafestareille. Pian paljastui, että nopein ja tehokkain keino myynnin edistämisessä oli julkaista mainos sosiaalisessa mediassa.

-?Festareilla laitoimme kamat pöydille ja seisoimme alkuun vain tumput suorina. Sitten kun pääsimme myynnin makuun, isäpuoleni ja äitini pääsivät avaamaan ensimmäisen liikkeen Fiskarsin ruukkiin.

Jenni Kynnös harrastaa yhä cheerleadingia. Tänä syksynä hän on aloittanut lisäksi uuden harrastuksen, laitepilateksen.

Jenni Kynnös harrastaa yhä cheerleadingia. Tänä syksynä hän on aloittanut lisäksi uuden harrastuksen, laitepilateksen. Kuva: Aleksi Jalava

Myöhemmin Kynnös pyöritti toista Petris Chocolaten kivijalkaliikettä välivuotenaan Helsingin Museokadulla. Suklaayrityksessä työskennellessään hän huomasi, miten esimerkiksi tieto töölöläisille kehitetystä suklaaleivoksesta lähti somessa niin hurjalle laukalle, että tuotteet myytiin melkein päivittäin loppuun.

-?Yksi joulu meillä oli enää pelkästään alkoholinmakuisia praliineja tiskissä. Tein sitten suklaamäyräkoirarasioita, joissa oli kaksitoista kappaletta erilaisia alkoholinmakuisia praliineja. Ne myytiin heti loppuun. Idea oli niin hyvä, että suklaamäyräkoiria on kysytty vielä kymmenen vuotta myöhemminkin.

Samaan aikaan, kun Kynnös työskenteli lukion jälkeen suklaakaupassa, hän kilpaili maajoukkuetasolla cheerleadingissä ja luki pääsykokeisiin. Välivuoden jälkeen hän pääsi ensi yrittämällä lukemaan kauppatieteitä Aalto-yliopistoon.

-?Opiskeluaikoina huomasin, että olin tosi kiinnostunut markkinoinnista ja rahoituksesta, mutta ei minulla ollut silloin mitään selvää suuntaa. Ajattelin aina, että menen johonkin isoon korporaatioon ja lähden siellä kipuamaan ylöspäin.

Idea sosiaalisen median markkinointitoimistosta tuli siitä, että Kynnös alkoi miettiä, millä alalla nuoresta iästä olisi hyötyä.

-?Siellä sosiaalinen media kasvoi koko ajan isommaksi ja isommaksi. Silloin puhuttiin vain siitä, että miksi yrityksen pitäisi olla Facebookissa. Nykyään se on enemmän sitä, että markkinoijat ymmärtävät, että siellä pitää olla, mutta toinen asia on, mitä siellä pitää tehdä.

Jenni Kynnös perusti menestyksekkään sosiaalisen median markkinointiyrityksen, muttei juurikaan jaa omaa elämäänsä somessa.

Jenni Kynnös perusti menestyksekkään sosiaalisen median markkinointiyrityksen, muttei juurikaan jaa omaa elämäänsä somessa. Kuva: Aleksi Jalava

Moni tekee nykyään uraa sosiaalisen median vaikuttajana, mutta Kynnös ei yllättäen juuri jaa omaa elämäänsä somessa.

-?Sosiaalisen median vaikuttaja joutuu antamaan itsestään todella paljon ja altistaa itsensä aika kovillekin kommenteille.

Hän haluaa antaa tämän haastattelun siksi, että voisi varoittaa nuoria nopean vaurastumisen harhasta. Tästä yksi esimerkki on TikTokissa ja Instagramissa leviävä pyramidihuijaus, jossa nuoria naisia houkutellaan verkostomarkkinointiyhteisöön lupauksilla luksuselämästä ja miljoonaomaisuudesta. Ilta-Sanomat kertoi muutama viikko sitten niin sanottujen hustler babesien ympärille muodostuneesta kultista.

-?Siinä nuoret naiset puhuvat TikTokissa siitä, että ei tarvitse tehdä enää ninetofive-töitä (yhdeksästä viiteen), voi matkustaa ystävien kanssa, tehdä kryptoilla rahaa ja tällaista. Jos joku kertoo löytäneensä kultasuonen, kannattaa olla aika skeptinen, Kynnös varoittaa.

Lue lisää: Suomalaiset "hustler babesit" hämmentävät Tiktokissa - "Heidän ympärilleen on muodostunut kultti"

Nuori yrittäjä kertoo, että hän on vaurastumisen myötä halunnut maksaa opintolainat ja kaikki muutkin lainat pois. Hän on sijoittanut omaan kotiinsa, mutta asuntosijoittamista hän ei harrasta.

-?Koen, että on tosi stressaavaa huolehtia vuokralaisista ja talon kunnosta. Rahaa ei kannata aina tehdä lisää, vaan sijoittaa se sellaiseen, jossa saavuttaa oman mielenrauhan.

Jos haluaa sijoittaa rahojaan, ei kannata lähteä mukaan mihinkään hypeen pelkästään fomon (paitsi jäämisen pelon) takia, Kynnös sanoo. Hän ei suosittele kuuntelemaan sosiaalisen median sijoitusneuvoja, jos ei ymmärrä perusasioita sijoittamisesta.

-?Minusta se on kauhea suunta, että moni sijoittaa rahaa, jonka saattaa tarvita elämiseen. Siinä unohtuu, että kaiken voi myös menettää. Jotain on jätettävä myös arjen yllättäviin kuluihin.

Kynnöksellä on itsellään puolen miljoonan sijoitussalkku: hajautetussa salkussa on kaikenlaista "tylsää", kuten infra-alaa, metsää ja indeksejä. Kovin pitkään hän ei ole sijoittanut, sillä kun hän perusti MySomen, oma taloustilanne oli vielä tiukka. Sijoittamisen sijaan Kynnös halusi varmistaa, että hänellä on likvidinä pelivaraa siltä varalta, jos yritykselle olisi käynyt huonosti.

-?Se pitää muistaa, että kun olet yrittäjä ja omistat osakeyhtiön osakkeita, niillä osakkeilla on arvo ja omalla työllä voi tehdä aluksi nollan euron arvoisista osakkeista arvokkaita. Yrityksen pitää toimia ilman sinua, sen on oltava tuottava ja sillä täytyy olla potentiaali tulevaisuudessa.

Uudessa kodissa on isot ikkunat ja merinäköala.

Uudessa kodissa on isot ikkunat ja merinäköala. Kuva: Aleksi Jalava

Jos miettii, onko omassa yritysideassa potentiaalia, Kynnös kehottaa ottamaan luurin käteen: jos joku ulkopuolinen on valmis ostamaan yrityksen palveluita ja tuotteita, niillä on kysyntää. Pelkkä myynti ei kuitenkaan riitä takaamaan sitä, että yritystoiminta on kannattavaa.

-?Suosittelen kaikkia katsomaan kliseistä Shark Tank -ohjelmaa (suom. Leijonan luola). Siinä oppii hyvin, että sinulla voi olla miljoonaluokan myynnit, eikä bisnes silti ole kannattavaa.

Yrittäjyydessä Kynnös nauttii vapaudesta ja siitä, että omat työolot ovat vain itsestä kiinni. Hänelle on tärkeää, että myös työntekijöillä on hyvä olla. Siksi hän haluaa edistää avointa työkulttuuria, jossa kaikenlaisista oman elämän asioista - myös mielenterveysongelmista on sallittua puhua.

-?Se on osa elämää ja ihmisyyttä. Kun asioista puhutaan avoimesti, ihmisiä pystytään tukemaan ja asioita suunnittelemaan. Työnantajan tulee tukea, mutta toisaalta myös vähän puskea ja rohkaista eteenpäin työntekijöitään.

Hänelle on tärkeää, että työntekijät hoitavat opintonsa loppuun.

-?Nuorille viestini on se, että tehkää päättötyöt, opparit ja gradut valmiiksi, vaikka ne olisivat huonoja. Se tuo hirveästi stressiä, jos koulu jää vähän kesken. Olen esimerkiksi nyt laittanut kolme Moretimen työntekijää tekemään perjantaisin opparia. Jos meillä haluaa jatkaa, koulusta on valmistuttava.

Kynnös teki oman gradunsa Donald Trumpin henkilöbrändistä ja tyhmyydellä johtamisesta sosiaalisessa mediassa. Hän ei suosittele nopeasti kokoon raapaistua lopputyötä luettavaksi kenellekään. Kynnös kertoo ihailevansa sitä, miten upeasti Sanna Marin on valjastanut Instagram-tilinsä julkisuuskuvansa rakentamiseen.

- Hän on pystynyt näyttämään siellä myös inhimillistä ja aitoa puolta itsestään.

Vastavalmistuneena ja juuri oman yrityksen perustaneena Kynnös teki usein töitä kahteen-kolmeen aamuyöllä. Jälkikäteen Kynnös on miettinyt, että kohtuuttoman pitkät päivät johtuivat siitä, että hänellä meni paljon aikaa esimerkiksi kirjanpidon opetteluun. Nykyään hän nukkuu vähintään kahdeksan tuntia yössä arkisin. Viikonloppuisin nukuttua tulee helposti kymmenen tuntia yössä.

-?Ja siihen päälle päiväunet. Jos jotain olen oppinut, niin nukkumaan. Pystyn nukkumaan missä vaan, esimerkiksi lentokoneen lattialla.

Kynnös haaveilee, että uusi yritys kasvaisi kansainvälisesti. Hän haaveilee myös, että saisi jonain päivänä asua vuoden tai pari ulkomailla.

Kynnös haaveilee, että uusi yritys kasvaisi kansainvälisesti. Hän haaveilee myös, että saisi jonain päivänä asua vuoden tai pari ulkomailla. Kuva: Aleksi Jalava

Uuden yrityksensä kanssa hän haaveilee kansainvälisestä kasvusta. Toistaiseksi asiakkaita on löytynyt Virosta ja Ruotsista. Työssään Kynnös matkustelee vähän ja pääasiassa kotimaassa. Vapaa-ajalla matkustella saa enemmän.

-?Seuraavaksi menemme miehen kanssa kolmikymppismatkalle Islantiin.

Perheenlisäyksestä pariskunta ei haaveile. Hirmu-koiralle on hoitaja, jonka ansiosta omistajat voivat olla toimistolla iltakuuteen saakka.

-?Teen intensiivisesti työtä ja saan siitä inspiraatiota. En usko, että pystyisimme pariskuntana antamaan parasta kasvuympäristöä lapselle. Meillä on ollut asiasta selvät sävelet jo pitkään, eikä vielä toistaiseksi ole mieli muuttunut. Jokaisen pitäisi tehdä tässä asiassa oma valinta, eikä seurata vain yhteiskunnan normeja.

Perheen sijaan Kynnöksellä on toisenlainen unelma.

- Vaikka Suomessa on ihana asua, olisi ihana nähdä maailmaa ja asua vaikka vuosi tai pari ulkomailla.

Ilta Sanoma
vendredi 23 décembre 2022 20:00:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.