Laura Pesonen sai tietää aikuisena, kuka hänen biologinen isänsä on. Timo Louhi, 63, puolestaan oli etsinyt tytärtään vuosikymmenten ajan. Nyt Lauran lapsilla on vaari, ja Lauralla itsellään turvallinen isä.

Timo on tatuoinut vasempaan käteensä louhen, sukunimensä mukaan. Laura aikoo ottaa itselleen samanlaisen tatuoinnin. Kuva: Jonna Öhrnberg

Virtuaalimaailmassahan kaikki nykyään kohtaavat, totesi Laura Pesonen äidilleen. Oli helmikuu 2019, ja Laura oli juuri avannut äidilleen Facebook-tilin, jotta äiti voisi etsiä palvelusta vanhoja tuttujaan. Laura merkkasi samalla itsensä äitinsä tyttäreksi.

Laura ei arvannut, että kaikkien virtuaalimaailman tuttujen joukosta löytyisi yksi henkilö, joka oli etsinyt Lauraa kolmekymmentä vuotta.

Tämän vuoden huhtikuussa Laura oli matkalla metalliyhtye Ghostin keikalle Tampereelle. Hän soitti junasta äidilleen, sillä Facebookiin oli tullut viestipyyntö mieheltä nimeltä Timo Louhi. Viestissä luki, että Timo oli yrittänyt tavoitella Lauran äitiä. Voisiko Laura välittää tälle yhteydenottopyynnön? Kuusikymppisen miehen profiili ei ollut Lauralle tuttu, ja hän soitti äidilleen kysyäkseen, kuka mies oikein oli.

Se Timo saattaa muuten olla sun isä, sanoi äiti puhelimeen.

Laura ei ollut uskoa korviaan - olihan hän elänyt 35 vuotta ajatellen syntyneensä ydinperheeseen, naimisissa oleville vanhemmille.

- Ajattelin, että äiti horisee omiaan. Päätin, että mietin asiaa keikan jälkeen, Laura kertoo.

Keikkaa seuranneena viikonloppuna Timo Louhin puhelin soi. Hän vastasi siihen kotonaan Fiskarsissa. Soittaja oli Laura.

Timo oli yrittänyt saada Lauraan yhteyttä vuosikymmenten ajan. Hänellä oli ollut Lauran äidin kanssa lyhyt suhde, ja Lauran äiti oli tullut raskaaksi. Timo ei kuitenkaan voinut olla varma, oliko lapsi hänen, sillä Lauran äiti oli suhteen aikana naimisissa. 80-luvulla asenteet olivat monin tavoin erilaisia, ja Timo jättäytyi Lauran äidin toiveesta taka-alalle.

- Se oli järkytys, mutta piti vain nuolla haavansa, koska tilanne oli mikä oli, Timo kertoo.

Mahdollisuus omasta tyttärestä kaihersi vuosien varrella Timon mieltä. Hän tiesi yhteisten tuttujen kautta, että lapsi sai nimekseen Laura. Timo yritti selvittää numerotiedustelusta Lauran äidin puhelinnumeroakin, mutta turhaan.

90-luvun alussa Timo tapasi nykyisen elämänkumppaninsa Ritvan. Heti suhteen alussa Timo kertoi, että hänellä on mahdollisesti lapsi jossain, ja että hän haluaisi jossain vaiheessa selvittää asiaa. Ritvalle se ei ollut ikinä ongelma.

Kun puhelin sitten vappuaattona 2022 soi, Timolla oli vahva aavistus.

- Ajattelin, että nyt tytär soittaa.

Tehdään dna-testi, Laura ehdotti heti puhelimessa. Timo suostui siihen.

Reilun kuukauden päästä Lauran sähköpostiin kilahti yksityisen testifirman tulos. Isyyden todennäköisyys 99,99999 prosenttia, siinä luki.

Timo Louhi, 63, asuu Fiskarsissa kumppaninsa Ritva Löfin kanssa. Timo toimi myyntipäällikkönä turvallisuusalan yrityksessä ja on nykyään eläkkeellä. Kuva: Jonna Öhrnberg

- Ajattele, 35 hukkaan mennyttä vuotta, Timo toteaa.

Fiskarsin vanhan sairaalan vastaanottohuone on nyt Timo Louhen ja Ritva Löfin olohuone ja ruokailutila. Pöydällä on konvehteja ja värikäs pöytäliina, seinillä paikallisten taiteilijoiden töitä. Kaikki on oikeastaan melko tavallisesti, mutta ei sitten kuitenkaan. Nykyään pöydän ääressä istuu usein myös Timon tytär Laura.

Ensimmäisen puhelinsoiton jälkeen on tapahtunut paljon. Ilomantsissa asuva Laura saapui jo seuraavalla viikolla Fiskarsiin tapaamaan Timoa. Lauraa jännitti. Hänellä on tapana luoda tulevasta kauhuskenaarioita - siten ei ainakaan pety.

Timo oli Lauraa vastassa Karjaan asemalla.

- Jännitti ihan mahdottomasti, Timo kertoo.

Kaksikko tunnisti toisensa heti.

- Silloin isällä oli vielä pitkä tukka. Huvitti, kun isän otsatukka sojotti sivuille ihan samalla tavalla kuin minulla, Laura muistelee ensikohtaamista.

Ennen dna-testin tuloksen valmistumista sukulaisuussuhde ei kuitenkaan ollut varmaa. Timo ja Laura sopivat, että oli tulos mikä hyvänsä, he pitävät silti yhteyttä. Kun Timon paikalliset ystävät näkivät hänet ja Lauran yhdessä, he olivat tuumanneet heti, että isyydessä ei taida olla mitään epäselvää.

- Meissä on kuulemma niin paljon samaa näköä, Timo naurahtaa.

Lauralla ja Timolla on molemmilla siniset silmät. Miehellä, jonka kanssa Laura kasvoi, oli ruskeat silmät. Tätä asiaa Timo pohti paljon odottaessaan dna-testin valmistumista.

- Tutkin netistä prosentteja ja geenien periytymistä, sillä tiesin, että ruskeat silmät periytyvät usein myös lapselle. Mietin, mikä on todennäköisyys sille, että Laura on tyttäreni, Timo kertoo.

Laura Pesonen, 35, asuu Ilomantsissa kahden lapsensa, kumppaninsa sekä mäyräkoira Lyylin kanssa. Laura työskentelee itseoppineena taiteilijana. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kesän jälkeen Timo ajoi pitkän tukkansa pois, ja enää isää ja tytärtä ei yhdistä sivuilla liehuvat otsahiukset. Mutta piirteet ja olemus ovat Timolla ja Lauralla samanlaiset.

Tupakkaa polttaessaan molemmat liikehtivät levottomasti ja vaihtavat painoa jalalta toiselle. Sen Laura huomasi heti. Myös isän ja tyttären musiikkimaku on samanlainen, ja rock-musiikin kuuntelu onkin yksi yhteisistä aktiviteeteista. Lauran syntymäpäiviä on tarkoitus juhlia joulukuussa Fiskarsissa Pelle Miljoonan keikalla.

Aina ei tarvitse keksiä tekemistä tai edes jutella. Välillä voi vain istuskella hiljaa ja puhua sitten, kun tekee mieli sanoa jotain. Sekään ei tunnu Laurasta ja Timosta kiusalliselta, vaan ihan tavalliselta, tutun ihmisen kanssa olemiselta.

Yhteistä isälle ja tyttärelle on sekin, että molemmat ovat kuin sattumalta muuttaneet Helsingistä pois 18 vuotta sitten: Laura Ilomantsiin ja Timo Fiskarsiin. Isä ja tytär eivät välttämättä olisi ikinä löytäneet toisiaan ilman sosiaalista mediaa.

- Ritvan kanssa usein puhuin, että mitä minun pitäisi tehdä, jotta saisin Lauraan yhteyden. Ritva ehdotti, että hae nyt vielä kerran sieltä Facebookista.

Timo haki, ja yllätykseksi ruudulle ilmestyi Lauran äidilleen tekemä profiili.

Isän kanssa oleminen on alusta asti tuntunut Laurasta luontevalta ja helpolta. Ihan erilaiselta kuin nyt jo edesmenneen isäpuolen kanssa, jota Laura kuitenkin piti biologisena isänään tämän vuoden kevääseen asti.

Moni asia Lauran lapsuudessa ja nuoruudessa on nyt saanut selityksen. Hän muistaa tunteneensa olonsa lapsena usein ulkopuoliseksi. Laurasta ajan viettäminen isäpuolen sukulaisten kanssa ei ollut ikinä kovin rentoa, ja hän ajatteli, että ei ollut samanlainen kuin muut. Sekään ei auttanut, että hän oli ulkonäöltään erilainen kuin isäpuolensa ja nuorempi siskonsa: sisko on tumma, Laura on piirteiltään vaaleampi.

Laura pohtiikin, että biologiseen isään tutustuminen on ollut hänelle monella tapaa korjaava kokemus. Hänen lapsuudenkotinsa oli turvaton paikka, ja arjessa oli haasteita. Laura eli itsekin teini-ikäisenä railakasta elämää, mutta Ilomantsiin muutto alle parikymppisenä rauhoitti elämänrytmin kertarysäyksellä. Nyt Laura elää kahden lapsen, puolison ja mäyräkoiran kanssa.

Isäpuoli kuoli 2000-luvun puolivälissä Lauran ollessa 17.

- Mietin usein lapsena ja nuorena, että voi kun minulla olisi toisenlainen isä. Kunnollinen ihminen, joka asuisi hienossa talossa.

Se, että haave toteutui aikuisena, tuntui epäuskoiselta. Kuin olisi osa Salattujen elämien villeimpiä juonikuvioita, Laura naurahtaa.

Aluksi Laura pelkäsikin, että Timon kohtaaminen aiheuttaisi hänessä identiteettikriisin.

- Puolisoni tuumasi siihen, että eihän se kriisi nyt tule, vaan ratkeaa, Lauraa toteaa.

Lauran nettitutut ovat sanoneet, että jos heille selviäisi, että heidän isänään pitämä mies ei olisikaan heille mitään sukua, elämältä menisi pohja. Laura ajattelee asiaa toisella tavalla.

- Minulle se oli lähinnä helpotus. Tuntuu, että menneestä on nyt helpompaa päästä eroon kun voin ajatella, että paperi-isäni ei oikeasti ollut ikinä isäni.

Laura on nykyään vakiovieras Timon ja tämän kumppanin Fiskarsin kodissa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Sitäkin Laura on miettinyt, miksi äiti ei kertonut asiasta aiemmin. Laura kuitenkin ajattelee, että elämässä asiat eivät ole mustavalkoisia, ja hyväksyy äitinsä ratkaisun. Se, että asia tuli nyt ilmi, ei ole vaikuttanut Lauran ja hänen äitinsä suhteeseen.

- Tämähän on minun ja isäni välinen asia.

Sitä paitsi, asiathan kääntyivät lopulta parhain päin, Laura muistuttaa.

- Luulen, että nyt oli oikea hetki tämän selviämiselle. Olen onnellinen siitä, että isän luo voi aina tulla kylään, ja hän tukee ja kuuntelee minua.

Timon olo on helpottunut, kun vuosikymmeniä mieltä vaivannut asia on vihdoin selvinnyt. Kun Timo puhuu tyttärestään, hymy ulottuu silmiin asti.

- Olisi ollut pettymys, jos isyystestin tulos olisi ollut negatiivinen. Laura on uskomattoman mukava, sanavalmis ja aikaansaava ihminen. Ja hyvä äiti.

Timo katsoo Lauraa silmät kostuen, ja Laurakin herkistyy.

- Kukaan ei ole ikinä sanonut minusta mitään noin kaunista, Laura sanoo hiljaa ja näprää kaulaliinansa hapsuja.

Laura on aloittanut prosessin hänen paperi-isänsä isyyden kumoamiseen. Sitten, kun Timo on virallisesti tunnustanut isyytensä, Laura aikoo muuttaa sukunimensä Louheksi. Se on Timolle iso juttu, sillä hänellä ei ole muita lapsia.

- Se on minulle kunnia! Sitä paitsi, Laura Louhi on erittäin hyvä taiteilijanimi, Timo heittää viitaten Lauran ammattiin itseoppineena taiteilijana.

Marraskuussa Laura kirjoitti isän löytymisestä pitkän kirjoituksen Facebookin Naistenhuone-ryhmään. Ihan huippua, et mulla on vihdoin ihana ja turvallinen isä ja lapsilla vaari, postauksessa luki.

Miksi hän haluaa puhua kokemastaan niin avoimesti?

No, ei hän ensin halunnutkaan.

- Mutta sitten mietin, että ehkä kokemukseni auttaa muita. Ajattelen, että myös vaikeista asioista pitäisi ylipäänsä puhua enemmän, sillä muuten ne patoutuvat yhden sukupolven traumaksi. Asioista avoimesti kertomalla ja puhumalla voimme vaikuttaa siihen, siirretäänkö traumoja eteenpäin vai ei.

- Totta, hyvin sanottu, Timo komppaa.

Tänä vuonna Timo ja Laura ovat ottaneet takaisin menetettyjen vuosien lisäksi myös menetettyjä juhlapyhiä. Laura osti Timolle isänpäiväkortin ja postitti sen Fiskarsiin marraskuussa. Kortissa on kolme kaljatuoppia.

- Teini-ikäinen lapsenikin sanoi, että otetaan vaarille kaljakortti, sen vaari kyllä ymmärtää, Laura kertoo nauraen.

Isänpäivän ja joulukuussa koittavan Lauran syntymäpäivän lisäksi Timolle järjestettiin myös varpajaiset. Olihan hänestä nyt tullut isä pitkän odotuksen jälkeen. Ja ehkäpä fiskarsilaiset, perinteiset juhannusjuhlat, joissa Laura esiteltiin paikallisille Timon tyttärenä, olivat sitten nimiäiset, kaksikko naurahtaa.

Pian koittaa myös ensimmäinen yhteinen joulu. Tuolloin Timon ja Ritvan 12-paikkaisen ruokapöydän ääreen kokoontuvat Laura ja hänen lapsensa sekä Ritvan lapsi ja lapsenlapset.

Mitä ensimmäisenä perhejouluna sitten puuhataan? Ainakin pelataan lautapelejä, syödään hyvin ja ihan vain ollaan.

- Sitten soitan sulle Frank Zappaa, Timo toteaa.

- Soita vain, sanoo Laura ja hymyilee.