Helinä Hukkataipaleesta, 81, tuli menestyvä kansainvälinen performanssitaiteilija eläkkeellä. Hän ei epäröi esiintyä Rooman tai Hampurin kaduilla.

Helinä myöntää jossitelleensa joskus, olisiko pitänyt aloittaa performanssien tekeminen aiemmin. "Olen kuitenkin todennut, etten olisi pystynyt siihen. Olen tarvinnut sen 50 vuotta muuta." Kuva: Riina Peuhu

Videolla iäkäs nainen seisoo mustissaan keskellä eurooppalaista kävelykatua ja pitää kiinni villatakkinsa liepeistä. Yhtäkkiä hän vilauttaa rintakehäänsä vastaantulijoille. Alta ei paljastu ihoa, vaan peittävään mustaan paitaan kiinnitetty alaston Barbie-nukke.

Esiintyjä on performanssitaiteilija Helinä Hukkataival, 81. Kyseessä on hänen vuonna 2017 Roomassa toteuttamansa performanssi Barbie vilahtaa.

Teosta katsoessa ei voi olla hymyilemättä. Naisessa ja tempauksessa on jotakin ilkikurista ja hulvatonta. Kaikenlaista ihminen voikaan keksiä! Samalla esitys on tyylikkään vähäeleinen, elegantti.

Nyt sama nainen saapuu ulkoiluvaatteissaan ja hieman hengästyneenä sisään tamperelaisen liikekeskus Siperian ovista.

Täällä Finlaysonin entisellä tehdasalueella Helinä Hukkataival opiskeli 2000-luvun alussa. Hän aloitti kuvataiteilijan ammattiopinnot jäätyään eläkkeelle kuvaamataidon opettajan virasta ja valmistui kuvataiteilijaksi 66-vuotiaana.

Helinä kertoo, ettei tuntenut itseään vanhaksi tai ulkopuoliseksi opiskelupiireissä.

- Ihmiset eivät oikein osaa päätellä, minkä ikäinen olen. Yleensä en tunne itseäni vanhaksi. Joskus hämmästyn itsekin, kun näen naamani peilistä.

Tällä hetkellä Helinä saa perustoimeentulonsa eläkkeestä, mutta hän hakee myös apurahoja. Niitä saa ottaa vastaan eläkkeelläkin. "Ilman apurahoja en pystyisi pitämään näyttelyitä enkä vierailemaan ulkomailla." Kuva: Riina Peuhu

Helinä Hukkataivalta pidetään suomalaisen performanssitaiteen keskeisenä henkilönä. Hän on saanut työstään kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2004, ja hänen urastaan on kirjoitettu kirja Space Between Ritual and Carnival (2017).

Pääosan kansainvälisesti merkittävästä taiteilijaurastaan hän on tehnyt eläkkeellä ja työskentelee yhä aktiivisesti nyt 81-vuotiaana.

- Kun ajatuksen saa kulkemaan, tekeminen tuntuu kiinnostavalta ja hauskalta.

Jo lapsena Helinä nautti taiteen tekemisestä. Hän kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua eli tyttönorssia, jossa pakollista kuvaamataitoa oli kahdesti viikossa.

Toinen rakas puuha oli leipominen. Vuonna 1961 ylioppilaaksi valmistuttuaan Helinä haki stipendiä Yhdysvaltoihin ja pääsi pieneen collegeen opiskelemaan kotitaloutta.

- Isä maksoi matkat.

Saman oppilaitoksen kuvataidekurssit kiinnostivat kuitenkin enemmän. Niiden siivittämänä Helinä rohkaistui pyrkimään Helsinkiin Ateneumiin eli silloiseen Taideteolliseen oppilaitokseen opiskelemaan kuvaamataidon opettajaksi.

Oikeasti hän olisi halunnut jo tuolloin taiteilijan ammattiopintoihin, mutta tienestit taiteilijana tuntuivat liian epävarmoilta. Helinä oli oppinut vanhemmiltaan, että jokaisen tuli tienata oma leipänsä.

Kun Ateneumin ovet sitten aukesivat, Helinä palasi Suomeen. Hän valmistui kuvaamataidon opettajaksi ja teki pitkän uran Tampereen Pohjois-Hervannan yläasteella ja lukiossa, vuodesta 1978 aina eläköitymiseensä vuoteen 2001 asti

Joku saattaisi ajatella, että työskentely opettajana on jarruttanut Helinän taiteilijanuraa. Taiteilija itse kuitenkin kokee, että opettajuudesta on ollut hyötyä.

- Kun on tottunut esiintymään luokan edessä, ei performanssitaiteilijana arastele ihmisiä kaduilla.

Performanssitaiteesta Helinä innostui keski-iässä jouduttuaan umpikujaan taiteen tekemisessä.

- Minua eivät kiinnostaneet asetelmat eivätkä maisemat, enkä halunnut kuvata ihmisiä.

Elettiin 1980-luvun alkua, ja Helinä oli väsynyt työhönsä. Myös henkilökohtaisessa elämässä oli vaikeaa.

Hän ratkaisi kriisin aloittamalla työn ohessa hahmotaideterapeutin opinnot. Koulutuksen aikana hän oivalsi, että taiteessa saattoi tehdä mitä tahansa: ei ollut pakko innostua mistään tavanomaisesta.

Ensimmäisen performanssinsa Helinä toteutti kuitenkin vasta joidenkin vuosien kuluttua.

- Mietin pitkään sen tekemistä. Lopulta tajusin, että jos en nyt tee tätä, kadun loppuikäni.

Teoksessa Helinä istui Helsingin Merimiehenkadun kioskigallerian näyteikkunassa useana iltapäivänä. Hän kirjoitti ruskealle voimapaperille lauseita sen ajan itsehoito-oppaista, joita oli itsekin lukenut. Hyväksy itsesi - uskalla elää. Paperit hän teippasi ikkunaan.

Osa performanssitaiteilijoista oli jo tuolloin tullut tunnetuksi shokeeraavista tempauksistaan. Helinä mainitsee esimerkiksi serbialaisen Marina Abramovicin, joka saattoi itsensä jopa hengenvaaraan performansseissaan.

Uransa alkuvaiheessa Helinä pohti, oliko hän käsittänyt performanssin väärin, kun hillitysti "puuhaili pieniä juttujaan". Itsevarmuutta toi osallistuminen performanssityöpajaan 1990-luvulla Turussa. Kouluttajana toiminut sveitsiläinen teatteriohjaaja Norbert Klassen kutsui Helinän Berniin performanssifestivaaleille.

Helinä muistelee ensimmäistä festivaalimatkaansa huvittuneena. Järjestäjä maksoi matkakulut, hotelliyöpymiset ja esiintymiskorvauksen - nykyrahassa yhteensä noin tuhat euroa.

- Kun kuulin, kuinka tavattoman paljon minulle maksettaisiin yhdestä kymmenen minuutin performanssista, kysyin, voisinko tehdä toisenkin.

Niin hän esitti Bernissä kaksi performanssia. Toisessa hänen suustaan tuli mustaa väriä, ja toisessa hän istui kadulla pienen pöydän ääressä ja pyysi roskia ihmisten taskuista.

Sittemmin hän on esittänyt performanssejaan muun muassa Meksikossa, Kiinassa ja Kanadassa.

Monet Helinän performanssit muistuttavat rituaalia, jota yleisö ei voi tunnistaa. Kun siihen vielä yllättäen yhdistyy jotain hyvin arkipäiväistä, muodostuu hullunkurinen, karnevalistinen vaikutelma. Kuva: Riina Peuhu

Helinä kuvaa usein teoksissaan elämää naisen silmin. Niiden taustalla on myös hänen elämänkokemuksiaan. Esimerkiksi teoksessa Ei milloinkaan laiskana Helinä leikkasi matonkuteita roomalaisella torilla. Matonkuteiden leikkuu kuului hänen nuoruuteensa. Hän on käyttänyt performansseissaan myös maito- ja kermakannua, joiden kanssa tottui lapsena menemään maitokauppaan.

Joskus Helinä käyttää ikäänsä hyväksi teoksissaan. Esimerkiksi videoteoksessa Sisäinen kauneus hän toi tarkoituksella esiin kaularyppyjään.

Videoiden kuvaamisesta ja editoinnista on tullut Helinälle toinen luonto. Hän kertoo viettävänsä nykyisin liikaakin aikaa koneella töitä tehden.

Ero entiseen on suuri, sillä videotaiteen opinnot aloittaessaan Helinä osasi hädin tuskin käyttää tietokonetta. Oma poika yritti kannustaa häntä ATK-peruskurssille jo opettajavuosina, mutta se ei huvittanut. Helinä kävi kurssin lopulta vasta eläkkeelle jäämisen kynnyksellä.

Viisi vuotta sitten Helinä innostui tamperelaisesta 60-80-vuotiaiden Kabareeleidit-ryhmästä ja päätti tehdä videodokumentteja ryhmän tanssiesityksistä. Helinää kosketti se, että hänen ikäisensä naiset vetivät cancania hurjana.

- Tyyliin 'odottakaa vähän, otan ensin nitron'. Liian usein ajatellaan, etteivät vanhukset pysty muuhun kuin tuolijumppaan.

Monissa Helinän performansseissa nainen suorittaa absurdeja askareita: ompelee kadulta löytyneitä roskia muovin sisään tai pyyhkii pölyjä puiston pensaista.

Tammikuussa Helsingin Sanomien kriitikko kirjoitti näyttelyarviossaan, että Helinä haluaa kuvata naisille tyypillistä "tyhjän raadantaa". Näin ei kuitenkaan ole.

- Monien performanssieni lähtökohta on tavallisissa askareissa, jotka joka tapauksessa on tehtävä, että elämä sujuu. Ne eivät ole turhaa puurtamista.

Jos Helinä jotain haluaa kritisoida, niin sitä, että naisten yhä odotetaan tekevän enemmän kotitöitä kuin miesten. Hän ei ole opiskellut sukupuolentutkimuksen teoriaa eikä osallistunut poliittiseen naisasialiikkeeseen, mutta tietynlaisen feminismin hän omaksui jo kotona.

- Äitini erosi kirkosta, kun naispappeutta ei hyväksytty, vaikka hän oli uskonnollisesta perheestä. Kun naiset lopulta pääsivät papeiksi, hän liittyi takaisin kirkkoon.

Helinä ei vastusta sitä, että hänen teoksiaan tulkitaan feministisestä näkökulmasta. Hänen tavoitteensa ei kuitenkaan ole ottaa suoraan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Teokset syntyvät vaistonvaraisesti.

Kaikkiaan Helinä välttää selittämästä teoksiaan. Esimerkiksi Barbien vilautuksen jokainen saa tulkita omalla tavallaan: ehkä se on vain hauska ja viihdyttävä tempaus. Tai ehkä Barbie symboloi ihanteellista minäkuvaa, jonka nainen haluaa näyttää muille todellisen itsensä sijasta. Vai näpäyttääkö teos niitä performanssitaiteilijoita, jotka käyttävät omaa alastomuuttaan tehokeinona?

Sinä päätät.