Raumalaiset Niina Pekonen ja Noora Pylkkänen on opittu tuntemaan konepajasiskoina. 14 vuotta aiemmin keväällä 2008 sisarukset olivat juuri ottaneet konepajan johtoonsa. Kuva: Juha Sinisalo, Heikki Tyynysniemi

Niina Pekonen oli 22- ja Noora Pylkkänen vain 19-vuotias, kun isän äkillinen kuolema teki heistä konepajan johtajia. Seuraavat vuodet olivat kaikkea muuta kuin helppoja, mutta onneksi heillä oli toisensa.

Vuoden 2014 lopulla Niinan ja Nooran yrityksellä pyyhki hyvin.

Raumalla aliurakoitsijana toimivalla konepajalla oli vakaa tilaajakanta ja tulevaisuus näytti hyvältä myös kasvun kannalta.

Yhtäkkiä keskellä syksyä pamahti tieto, joka veti maton jalkojen alta. Yrityksen pitkäaikainen päätilaaja ilmoitti, ettei se osta raumalaisfirmalta enää yhtään mitään.

- Se tarkoitti, että seuraavana vuonna liikevaihdosta tippui puolet. Siinä vaiheessa liikevaihto oli melkein kaksi miljoonaa, Noora Pylkkänen, 33, muistelee.

Liikekumppanin tilaukset olivat hieman hiipuneet ennen ilmoitusta, mutta silti kukaan ei osannut odottaa sellaista käännettä. Kyseessä oli pitkäaikainen liikekumppani, jonka kanssa ei ollut ilmennyt aiemmin ongelmia.

- He kertoivat, että päätös oli tehty jo 3-4 vuotta sitten. Me kuulimme siitä muutamaa kuukautta ennen, Niina Pekonen, 37, kertoo.

Raumalaisfirma oli ehtinyt satsata yhteistyöhön hankkimalla uuden koneen. Puolen miljoonan laite saapui metallipajaan vuoden vaihteessa.

Nyt sille ei ollut enää mitään käyttöä.

- Koneen saapuminen ei ollut kauhean iloinen juhla, Noora toteaa.

Vuosi 2015 oli painajainen Nooralle ja Niinalle. Silti he jaksoivat yhä hymyillä. Kuva: Kari Suni

Satakuntalaisella koneistajapajalla oli takanaan voimakas investointiputki. Yritys oli onnistunut rakentamaan vankan asiakaspohjan, minkä rohkaisemana tehtaalle oli hankittu neljä uutta konetta. Lainataakka oli sen mukainen.

Yhtäkkiä puolet tuloista olivat poissa.

- Meillä ei ollut minkäänlaista arvausta, tulemmeko selviämään, Noora sanoo.

Seuraavan vuoden keväällä konepajan rahat olivat jo loppu.

- Sinä iltana lähdimme molemmat kotiin itkemään. Olimme pärjänneet siihen asti omavaraisella vahvalla kassalla. Sitä tunnetta ei unohda koskaan, Niina huokaisee.

- Se vertautui jollain tavalla läheisen ihmisen kuolemaan. Niin musertavaa ja toivotonta, siskokset kuvaavat.

Jotain oli kuitenkin tehtävä. Niina ja Noora eivät halunneet luovuttaa.

Yritys aloitti massiivisen sopeuttamisen. Seurasi paljon lomautuksia. Kaksi työntekijää jouduttiin irtisanomaan.

- Kaikki kunnia meidän työntekijöille. Kukaan ei itse lähtenyt, vaikka se oli niin kauheaa aikaa. Kaikki koittivat sinnitellä siinä aallokossa.

Vuonna 2015 konepaja teki tappiota 250?000 euroa. Niina ja Noora tiesivät, ettei yritys kestäisi toista samanlaista vuotta.

Oli pakko lähteä hankkimaan uusia asiakkaita, vaikkei sisaruksilla ollut käsitystä miten se tehdään.

Konepajalla kun oli ollut jo valmis tilauskanta Niinan ja Nooran tullessa sen johtoon.

- Lähdimme tekemään rajusti kylmäsoittoja, buukkaamaan tapaamisia. Ajoimme kaksi seuraavaa vuotta ristiin rastiin ympäri Suomea, Niina kuvailee.

Noora ja Niina konepajansa pihalla marraskuussa 2022. Kuva: Juha Sinisalo

Samaan aikaan kun taloudellinen romahdus ajoi Niinan ja Nooran yrityksen perikadon partaalle, riitti kaksikolla kamppailtavaa myös yksityiselämässään.

Siskot taistelivat äitinsä rinnalla oikeudessa lapsuudenkotinsa myymisen jälkeen syntyneestä hometaloriidasta. Kiista kesti monta vuotta ja kävi läpi jokaisen oikeusasteen.

Myös yrittäjien henkilökohtaiset säästöt loppuivat raskaiden oikeudenkäyntikulujen edessä.

- Oma talous oli kuralla ja firman talous oli kuralla. Ei siitä täysin ehjänä läpi tule. Kyllä se jäljet jättää.

Kaksikolla oli onneksi yksi pelastus. Toisensa.

Molemmat sisaruksista kävivät läpi täsmälleen samaa helvettiä. Molemmat tiesivät, miltä toisesta tuntuu.

- Olimme onnekkaita, ettemme vajonneet samaan aikaan. Kun toinen meistä otti pohjaa, toisella riitti sen verran enemmän energiaa, että jaksoi vetää sitä kelkkaa.

Yksin tai edes kaksin Niina ja Noora eivät olisi silti selvinneet. He pyysivät paljon apua - ja saivat myös sitä. Siskot eivät häpeilleet myöntää olevansa ongelmissa. Sillä eihän syy ollut heidän. Se vain tapahtui.

- Olimme tosi avoimia, emme salanneet ahdinkoamme. Silloisille tilaajillekin sanoimme, että olemme pulassa.

Niinan ja Nooran poikkeuksellista uraa konepajan johdossa on seurattu paljon eri medioissa. Kuva: Juha Sinisalo

Vaikka kyllä viisastelijoitakin olisi voinut löytää paikalle.

- Joku varmasti ajattelee, että pirun tuohitukat, ei kaikkia munia samaan koriin. Mutta meillä oli luottamus. Vaikka olimme puhdas alihankkija ja meillä oli päämiehet, mutta kun päämiehet ja alihankkija keskustelevat, siinä on ihmiset välissä. Edes bisnekseen ei kuulu se, että olisimme jotenkin eriarvoisia, Niina ja Noora summaavat ajatuksiaan.

Myös ystävät, läheiset ja harrastukset kannattelivat pinnalla - sekä firman pankki, se oli korvaamaton tuki.

Ja tietysti omat perheet. Kaaoksen silmässä Niinalla ja Nooralla oli koti, jossa odottivat pienet lapset ja puolisot.

- Minä kävin samaan aikaan vielä ammattikorkeakoulua, Niina hymähtää.

Äidit myöntävät, etteivät muista pikkulapsiajasta paljoakaan. Sen tilalla on vain hälyä ja sumua.

- Se on surullista. Onneksi nykyään on puhelimet kaikkialla, niin on sentään kuvia ja videoita.

Niina ja Noora ovat toivoneet haastatteluajaksi aamupäivää.

Silloin lapset ovat koulussa ja he keskittyvät työasioihin. Lasten tultua kotiin aika kuluu heidän kanssaan. Niinan lapset ovat nyt 12, 10 ja 4 vuotta, Nooran 9 ja 13.

- Molemmat poikani pelaavat jääkiekkoa. Vietän illat ja viikonloput käytännössä jäähallilla, Noora hymähtää.

Lapset olivat yksi painavimmista syistä, kun siskot tekivät keväällä 2021 pitkään mielessä pyörineen päätöksen.

Tuona päivänä Noora ajoi Niinan pihaan ja pyysi siskon kyytiinsä. Hän tiesi, mitä heidän pitää tehdä.

- Noora sanoi, että myydään. Minä olin, että sitten myydään, Niina muistelee.

Niina ja Noora ovat halunneet tehdä yrityselämässä kaiken aina mahdollisimman omaehtoisesti ja rehellisesti. Kuva: Juha Sinisalo

Sitä ennen raumalaissiskokset olivat onnistuneet johdattamaan rakkaan konepajansa taloudellisen katastrofin jäljiltä takaisin valoon.

Yrityksen tulos oli lähtenyt kirkastumaan jo vuonna 2016, vaikka jäi edelleen pakkaselle.

Joka liikekausi plussan ja miinuksen raja loisti yhä lähempänä, kunnes vuonna 2019 se viimein ylittyi.

Viime kevääseen tullessa yritys oli jälleen jaloillaan, vakavaraisena ja lähes velattomana.

Uuden nousun harjalla Niinan ja Nooran oli valittava, mihin suuntaan he lähtevät ohjaamaan yritystään. Vaihtoehtoja oli kolme: Tyytyä ja jäädä niille sijoilleen, lähteä hakemaan lisää ostettavaa ja kasvaa tai myydä yritystoiminta eteenpäin.

Sen enempää asiasta keskustelematta molemmat tiesivät viimeisen vaihtoehdon olevan oikea. Lopulta tarvittiin enää Nooran auton etupenkillä lausutut vapauttavat sanat ja se oli siinä.

Tämän vuoden toukokuussa sisarusten omistama Hallaworks Oy myi liiketoimintansa Rauman Konepajalle.

Niinan ja Nooran kasvoilta huokuu helpotus. Enää ei tarvitse huolehtia.

- Kun yrittäjyyteen on mahtunut nekin vuodet, että on joutunut miettimään, kuka sammuttaa valot, on se äärettömän raskasta. Siitä luupista on vaikea päästä pois, vaikka paremmin jo menisikin. Huoli on koko ajan läsnä.

Vaikeimpina aikoina yrittäjäkaksikko on valvonut öitä toisilleen viestitellen, kuinka he eivät enää jatka, myydään yritys äkkiä hinnalla millä hyvänsä.

Sinnikkyys ei antanut silti periksi.

- Menimme joka hemmetin aamu pajalle, oli mikä oli.

Jatkuvan huolen sijaan töissä kaksikko haluaa keskittyä nyt huolenpitoon kotona.

- Haluamme olla läsnä kotona. Lähettämässä lapsia kouluun ja olemassa heitä vastassa.

Konepajan ovi ei käy enää Niinan ja Nooran arjessa. Osakeyhtiö Hallaworks jäi heidän nimiinsä, mutta liiketoiminta siirtyi uudelle omistajalle. Seuraavaksi sisarukset haluaisivat jakaa oppimaansa uusille yrittäjille. - Saimme aikanaan paljon apua, joten mielellämme olisimme nyt itse auttamassa muita. Kuva: Juha Sinisalo

Niinan ja Nooran aikakausi konepajan puikoissa kesti yli 14 vuotta. Ajanjakso on ollut melkoinen oppikoulu - kirjaimellisesti.

Sisaruksilla ei ollut minkäänlaista alan koulutusta työt aloittaessaan. Opintoihin ei ollut aikaa, omistajanvaihdos kun tapahtui täysin yllättäen yhdessä yössä.

Vuosituhannen alussa perustetun Hallaworksin johtajana oli alunperin Niinan ja Nooran isä Juha Hallamaa.

Joulukuussa 2007 Hallamaa vietti viikonloppua kotonaan. Sunnuntaina muut perheenjäsenet heräsivät hirveimpään mahdolliseen aamuun: Juha Hallamaa oli kuollut äkillisesti sairauskohtaukseen vain 52-vuotiaana.

Niina joutui soittamaan suru-uutisen Turussa olleelle pikkusiskolleen.

- Sellaista puhelinsoittoa ei haluaisi koskaan tehdä perheenjäsenelleen.

Järkytyksen keskellä siskoilla oli heti yhteinen ymmärrys, mitä heidän on tehtävä. Seuraavana maanantaina Niina ja Noora astelivat isänsä konepajaan ja ilmoittivat ottavansa sen johdettavakseen.

- Sanoimme, että kun isää ei enää ole, niin me olemme.

- Meidän ei tarvinnut jäädä vellovaan suruun ja epätietoisuuteen. Sen tilalla oli tekemistä, jonka koki hyvin tärkeäksi, he perustelevat.

Ottaessaan isänsä yrityksen nimiinsä Niina oli 22-vuotias, Noora täyttämässä 19.

Niina haaveili tapahtumatuottajan työstä, Noora kävi loppusuoralla kaksoistutkintoa merkonomiksi ja ylioppilaaksi yritysjuridiikan opinnot mielessään.

Toisin kävi. Heistä tuli konepajayrittäjiä.

Tuoreet yritysjohtajat Niina ja Noora konepajallaan toukokuussa 2008. Kuva: Vesa Oja

Vaikka kaikki on pitänyt oppia yrittämällä ja erehtymällä, he onnistuivat pitämään yritystoiminnan pinnalla vaikeuksista huolimatta.

- Kyllä me jotain olemme äidinmaidosta saaneet. Olen hirveän ylpeä meistä, Niina hymyilee.

Puuttuvaa koulutusta Niina ja Noora ovat paikanneet nöyrällä asenteellaan. Menestys ei ole syntynyt yksin tai edes kahdestaan.

- Emme ole yrittäneet näyttää, että tietäisimme enemmän kuin oikeasti tiedämme. Ennemminkin olemme nostaneet rohkeasti kädet pystyyn ja pyytäneet apua.

- Kukaan ei voi koskaan tietää kaikkea, eikä tarvitsekaan. Pitää rohkeasti etsiä ihmiset, jotka tietävät ja auttavat, he jatkavat.

Konepajavuosien aikana Niina ja Noora ihmettelivät, miten kaikki heitä tukeneet ammattilaiset olivat kauheimmankin kaaoksen keskellä niin rauhallisia.

Enää he eivät sitä kummastele. Koetut vastoinkäymiset ovat tuoneet varmuuden siitä, että kyllä elämä aina lopulta kantaa.

Se on tärkeä oppi.

- Vaikka olemme tästä kaikesta kipeät oppirahat maksaneet, tekisin kaiken uudestaan, Niina hymyilee.