Ilta Sanoma

Uusien sijoitusasuntolainojen keskikorko puhkaisi 3 prosentin rajan, Suomen Pankin ekonomisti kertoo.

Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Suomalaiset kotitaloudet nostivat syyskuussa uusia asuntolainoja 1,6 miljardin euron edestä, mikä on 410 miljoonan euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Suomen Pankin ekonomisti Markus Aaltonen huomauttaa Twitterissä, että asuntolainoja nostettiin viimeksi vähemmän syyskuussa vuonna 2018.

Uusista nostetuista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 127 miljoonaa euroa, Suomen Pankin tiedotteesta ilmenee.

Uusien asuntolainojen keskikorko oli syyskuussa 2,75 prosenttia, kun se elokuussa oli 1,95 prosenttia.

Aaltonen kertoo Twitter-kommentissaan, että uusien sijoitusasuntolainojen keskikorko puhkaisi syyskuussa 3 prosentin rajan. Omistusasuntolainojen keskikorko oli puolestaan 2,73 prosenttia. Uusista asuntolainoista 85 prosentissa käytettiin viitekorkona 12 kuukauden euriboria.

Vuoden euribor oli perjantaina 2,57 prosenttia eli se on tullut hieman alaspäin lokakuun korkeimmasta 2,78 prosentin noteerauksesta, joka kirjattiin viikkoa aiemmin. Euriborien nousu on joka tapauksessa ollut nopeaa, vielä huhtikuussa vuoden euribor oli negatiivinen.

Lue lisää: Euriborien nousu kasvat­taa lainan­hoito­kuluja rajusti - katso laskurista, paljonko joudut maksamaan

Lue lisää: Osa asuntosijoittajista on jo ajautunut vaikeuksiin - "Tulee pakkomyyntejä"

Ilta Sanoma
lundi 31 octobre 2022 15:46:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.