Ilta Sanoma

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa uhkaa sulkea Tunisian pois toiminnastaan.

Tunisia arvottiin MM-kisoissa D-lohkoon, mutta pelaako se Qatarissa? Se on nyt uhattuna.

Tunisia arvottiin MM-kisoissa D-lohkoon, mutta pelaako se Qatarissa? Se on nyt uhattuna. Kuva: Kai Pfaffenbach / Reuters

Tunisiaa uhkaa sulkeminen pois jalkapalloin MM-lopputurnauksesta vain vajaat kolme viikkoa ennen kisojen alkua.

Syynä on Tunisian poliittisen johdon puuttuminen maan jalkapalloiluun. Tunisian urheiluministeri Kamel Deguiche on BBC:n mukaan vaatinut maan jalkapalloliittoa peruuttamaan Tunisian kansallisen jalkapalloliigan. Deguiche on myös yrittänyt vaikuttaa ja puuttua ottelupäiviin ja uhannut maan jalkapalloliiton hajottamisella.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on ottanut hyvin tiukan linjan, ettei se suvaitse yhtään jalkapalloon kohdistuvaa poliittista painostusta tai valtiojohdon puuttumista.

Fifan mukaan kunkin maan jalkapalloliiton täytyy saada tehdä omat ratkaisunsa itsenäisesti ja vapaina kolmansien osapuolten vaikuttamisyrityksistä.

Tunisian sulkeminen pois Fifan toiminnasta tarkoittaisi, ettei Tunisian maajoukkue eivätkä tunisialaiset seurajoukkueet voisi osallistua Fifan alaisiin turnauksiin.

Fifa on pyytänyt Tunisian jalkapalloliitolta vastausta maan jalkapalloilun tilanteeseen.

Tunisian pitäisi pelata Qatarin MM-kisoissa D-lohkossa yhdessä Ranskan, Tanskan ja Australian kanssa.

Fifa on tällä hetkellä sulkenut Kenian ja Zimbabwen ulos toiminnastaan väliaikaisesti. Myös Intia oli hetken aikaa Fifan "mustalla listalla" elokuussa.

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 23:07:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.