Ilta Sanoma

Naisopettaja oli "erityisen kiinnostunut" oppilaastaan.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi tuomion perjantaina.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi tuomion perjantaina. Kuva: Terho Vuorinen

Oikeus tuomitsi 15-vuotiasta oppilastaan vainonneen ja tämän perheen kotirauhaa rikkoneen naisopettajan 40 päiväsakkoon. Se teki 58-vuotiaan naisopettajan tuloilla 1?200 euroa.

Opettaja oli erityisen kiinnostunut pojan tekemisistä ja lähetti tälle kouluajan ulkopuolella lukuisia WhatsApp-viestejä. Nainen olisi halunnut tavata poikaa sekä seurata tämän elämää.

Tästä syystä hän myös tarkkaili pojan perheen kotia tontin liepeillä ainakin viidesti. Kertaalleen hän meni pihaan, käveli lähellä kodin seinää ja kurkki ikkunoista sisälle. Nainen sanoi itse, että ulkoa pimeästä on nähnyt hyvin valaistuihin tiloihin, koska perheellä ei koskaan ollut verhoja ikkunoissa.

Nainen myös seurasi poikaa kertaalleen autolla sekä antoi tälle kaksi lahjaa. Kerran hän ilmestyi myös pojan kesätyöpaikalle.

Pojan vanhemmat olivat saaneet vihiä naisopettajan viestittelystä ja he olivat pyytäneet naista lopettamaan tekonsa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Poika koki naisen viestittelyn ahdistavana ja hän toistuvasti yritti torjua naisen antamia lahjoja. Nainen olisi halunnut pojan sekä tämän sukulaisten kanssa jopa yhteiskuvaan, mutta poika torjui ehdotuksen.

Poika ilmoitti naiselle, että haluaisi tämän olevan vain opettaja ja että kyttäily sekä hänen kanssaan ylimääräinen oleilu tuntuivat väärältä. Tunteisiin vetoamalla nainen sai kuitenkin ajoittain jatkettua yhteydenpitoa.

Rikokset tapahtuivat Pohjois-Karjalassa lokakuun 2020 ja marraskuun 2021 välisenä aikana. Opettaja joutuu maksamaan pojalle 800 euron kärsimyskorvaukset. Hän joutuu maksamaan myös kullekin pojan perheenjäsenelle 200 euron kärsimyskorvaukset kotirauhan rikkomisesta. Nainen joutuu maksamaan myös perheen oikeudenkäyntikulut, jotka nousevat noin 3?900 euroon.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio ei ole lainvoimainen.

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 21:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 Initial LI-T6.3.0.40

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.