Ilta Sanoma

Kansallisen liigan hopeajoukkue kaudelta 2021 jätti ainoan ammattilaispelaajansa vakuutuksen hoitamatta kohtalokkain seurauksin.

TiPS:n ottelu KuPSia vastaan Kansallisen liigan päätöskierroksella (9.10.2021) jäi Tia Hälisen ammattilaisuran viimeiseksi otteluksi.

TiPS:n ottelu KuPSia vastaan Kansallisen liigan päätöskierroksella (9.10.2021) jäi Tia Hälisen ammattilaisuran viimeiseksi otteluksi. Kuva: LEHTIKUVA / AKSELI MURAJA

Tia Hälinen, 28, on erittäin turhautunut.

Entisen jalkapalloammattilaisen ja maajoukkuepelaajan pitäisi päästä nopeasti nilkkaleikkaukseen, mutta esteenä on hänen entisen seuransa haluttomuus korvata operaatiosta aiheutuvat kulut.

Kyse on pitkäaikaisesta riidasta, jonka taustalla on helmikuussa 2021 Tikkurilan Palloseuran harjoituksissa tapahtunut loukkaantuminen, jonka hoitokuluja vakuutus ei korvannutkaan.

TiPS:n joukkueenjohtaja selvitti asian:

-?Hän ilmoitti, että "vakuutus ei ole voimassa, koska kukaan ei ole ottanut sulle vakuutusta", Hälinen kertoo.

Kokenut jalkapalloilija yllättyi tiedosta, koska ammattilaisurheilijalla pitää lain mukaan olla tapaturmavakuutus.

Hälinen oli ainoa TiPS:n pelaaja, jonka palkka ylitti ammattiurheilija-nimityksen edellytyksenä olleen 11?800 euron rajan.

Hälinen oli maksanut ensimmäisiä lääkärikulujaan itse ja alkoi kysellä rahojen perään. Seuran hallitus lupasi maksaa kuluja, mutta Hälisen mukaan ne tulivat viipeellä.

Tia Hälinen on edustanut ulkomailla useita seuroja ja pelannut myös naisten maajoukkueessa. Kuva Helmarien harjoituksista kesäkuulta 2018.

Tia Hälinen on edustanut ulkomailla useita seuroja ja pelannut myös naisten maajoukkueessa. Kuva Helmarien harjoituksista kesäkuulta 2018. Kuva: Vesa Moilanen

-?Jouduin miettimään lääkärikäyntejä, koska en voinut tietää, milloin saan niihin menneet rahat takaisin seuralta.

Hälisen kuntoutus onnistui siinä määrin, että hän pystyi pelaamaan jalka teipattuna. Ennen sarjapelien alkua hän esitti seurajohdolle vaatimuksen.

-?Ilmoitin, että en astu kentälle, ennen kuin te olette hankkineet vakuutuksen. Halusin todisteen sille, että jos nilkalle käy jotain, seura on korvausvelvollinen.

Hälinen tiesi, ettei saisi itse vakuutusta, koska nilkassa oli jo vaurio. Asiasta sovittiin, ja tähtihankinta pelasi vaivalloisesti kauden 2021.

-?Pelin jälkeen jouduin jättämään alkuviikon joukkueharjoitukset väliin.

TiPS sijoittui Kansallisessa liigassa toiseksi, mutta joutui talousvaikeuksien takia luopumaan sarjapaikastaan kaudelle 2022.

Hälisen suunnitelmissa oli jatkaa urheilu-uraa toisessa lajissa, sillä hän aikoi keskittyä kauden 2021 jälkeen tosissaan 800 metrille.

-?Arvelin, että nilkka kestäisi juoksemista, koska siinä ei tule sivuttaisliikkeitä.

Ajatus osoittautui vääräksi: pian nilkka alkoi oireilla jopa kävellessä.

-?Virheasennon takia kroppani koko vasen puoli oireilee, Hälinen sanoo ja kertoo nyt kärsivänsä polvi-, lonkka- ja selkäkivuista.

-?Suurin osa päivistä on sellaisia, että en pysty edes hölkkäämään.

Syksyllä 2021 Hälinen oli toiveikas seuran lupausten suhteen ja jäi kauden päätyttyä töihin TiPS:n toimistoon.

Kaudella 2011 Hälinen (kesk.) pelasi PK-35:n riveissä ja laukoi tärkeitä maaleja mestaruuden voittaneelle joukkueelle.

Kaudella 2011 Hälinen (kesk.) pelasi PK-35:n riveissä ja laukoi tärkeitä maaleja mestaruuden voittaneelle joukkueelle. Kuva: Kimmo Räisänen

Talven aikana Hälinen joutui jälleen hoidattamaan nilkkaansa fysioterapeutilla. Lopulta oireet olivat niin pahoja, että jalka kuvattiin uudelleen keväällä 2022.

-?Vammasta näkyi vieläkin jälkiä, Hälinen kertoo.

Kun seura jätti maksamatta kaksi fysioterapiakäyntiä, Hälinen hermostui.

-?Seuran hallitukselta tuli tyly vastaus, jossa kerrottiin, että he eivät ole vastuussa, koska kyse ei ole samasta vammasta, Hälinen kertoo.

Hallituksen ilmoituksen jälkeen Hälinen irtisanoutui.

Ortopedin arvio leikkauksen kustannuksista on 7?500 euroa.

-?Minulla on lääkärin E-lausunto, jossa todetaan vamman syntyhistoria ja todetaan leikkauksen tarve, Hälinen sanoo.

TiPS:n nykyinen puheenjohtaja Raila Sulasalmi tuntee tapauksen.

Miksi TiPS:n hallitus ilmoitti Häliselle, ettei seura korvaa enää hänen nilkkavamman hoidosta aiheutuvia kuluja?

-?Se perustui niihin tietoihin, joita meillä silloin on ollut, Sulasalmi sanoo.

Sulasalmi myöntää, että seura teki virheen talvella 2021, kun Häliselle ei hankittu vakuutusta.

-?On selvää, ettei vakuutus ollut voimassa.

Pelaajayhdistyksen asianajajan Mika Palmgrenin mukaan näyttää siltä, että lakisääteinen urheilijaturvavelvoite on laiminlyöty.

-?Jos näin on, tilanne on vakava, koska laiminlyönti on osunut ajankohtaan, jolloin pelaaja on loukkaantunut.

Palmgrenin mukaan seuraukset voivat olla dramaattiset.

-?Pahimmassa tapauksessa kyse ei ole vain hoitokuluista, vaan kysymys voi myös olla tapaturmaeläkkeestä, jos urheilu-ura päättyy kokonaan vamman takia.

Siinä tapauksessa puhuttaisiin merkittävistä korvaussummista.

Hälisen tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että hän ehti pelata Suomen cupin ottelun, vaikka hänellä ei ollut vakuutusta.

-?Säännön mukaan pelaajilla pitää olla vakuutus, mutta lähtökohtaisesti emme sitä tarkasta, vaan se on oletus, Palloliiton kilpailupäällikkö Pekka Soini sanoo.

Hänen mukaansa on vaikea rakentaa järjestelmää, joka varoittaisi, mikäli ottelupöytäkirjaan merkittäisiin pelaaja, jolla ei ole vakuutusta.

-?Korostaisin seurojen vastuuta huolehtia vakuutusasiat kuntoon, Soini sanoo.

Tia Hälinen vauhdissa Helmarien harjoituksissa kesäkuussa 2018.

Tia Hälinen vauhdissa Helmarien harjoituksissa kesäkuussa 2018. Kuva: Vesa Moilanen

-?Seuran vastuu on aivan selvä, koska se lukee pelaajasopimuksessa ja kilpailumääräyksissä, Soini sanoo.

Hälinen on valmis sopimaan asian entisen seuransa kanssa, mikäli TiPS tuntee vastuunsa.

-?Yritämme JPY:n avulla sovitella asian. Jos TiPS ei siihen suostu, niin asia etenee oikeuteen, Hälinen sanoo.

Hälisen mielestä kyse on sopimusrikkomuksesta ja hän luottaa oikeusturvaansa. Ex-pelaaja toivoo kuitenkin nopeaa ratkaisua, koska silloin hän pääsisi leikkaukseen jo marraskuussa.

-?Olisin keväällä treenijuoksukunnossa.

Ilta Sanoma
dimanche 30 octobre 2022 10:07:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.