Ilta Sanoma

Internetissä surffailu katkeaisi tai hidastuisi kiertävien sähkökatkojen aikana, viranomainen ennakoi.

Mobiilidata hidastuisi selvästi kiertävien sähkökatkojen aikana.

Mobiilidata hidastuisi selvästi kiertävien sähkökatkojen aikana. Kuva: Dean Drobot / Colourbox

Suomi varautuu ensi talvena kiertäviin sähkökatkoihin, joskin ne ovat vasta viimeinen keino uhkaavan sähköpulan hillitsemiseksi. Mutta mikäli siihen joudutaan turvautumaan, on sillä vaikutuksia myös sähköverkosta irti olevien laitteiden, kuten puhelinten, käyttämiseen.

Lue lisää: Kiertävät sähkökatkokset uhkaavat Suomea talvella - näin niistä päätetään

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus listaa, millaisia seurauksia kiertävillä sähkökatkoilla olisi.

Matkaviestimet:

Mahdollisten kiertävien, muutaman tunnin kestoisten sähkökatkojen aikana mobiilipalvelut ovat suurimman osan ajasta 2g- ja 3g-tekniikoiden varassa. Verkot toimivat ja puheluita voi soittaa, mutta kuuluvuusongelmia voi esiintyä esimerkiksi energiatehokkaasti rakennetuissa uudisrakennuksissa.

Kiertävät katkot eivät siis estäisi esimerkiksi hätäpuheluita, jotka on muutenkin vahvasti suojattu häiriötilanteilta. Mutta 4g- tai jopa 5g-yhteyksiin tottuneet mobiilidatan kuluttajat joutuvat sietämään huomattavasti hitaampia yhteyksiä.

Lue myös: Hätäpuhelun voi soittaa, vaikka verkko on nurin - näin se se tapahtuu

Kiinteä laajakaista

Kiinteät laajakaistat eivät erityisesti kodeissa toimisi, koska kiinteistöissä ei useimmiten ole varmistettu sisäverkkojen laitteita sähkökatkoksiin. Näin ollen sähkökatkoksen aikana ei pysty surffailemaan netissä kiinteää laajakaistaa käyttäen, tekemään etätöitä tai vaikkapa katsomaan suoratoistopalveluja.

Televisio

Televisiota ei katsella, koska kotona harvoin on varavirtaa television tehonsyöttöön sähkökatkon aikana. Lisäksi kaapeli-tv-verkot eivät muutenkaan pääosin toimisi. Antenni-tv- ja radiopalvelut toisaalta toimivat sähkökatkoissa useita tunteja, mutta sekään ei lohduta kodissa, joka ei saa sähköä ollenkaan.

Paristokäyttöistä radiota tai autoradiota sen sijaan pystyy kuuntelemaan. Näitä viranomainen suosittelee muutenkin vaaratiedottamisen seuraamiseen viestintäverkkojen häiriötilanteissa.

Kantaverkkoyhtiö Fingrid korostaa, että kiertävät sähkökatkot ovat vasta viimeinen keino mahdollisen sähköpulan hellittämiseen. Yhtiön mukaan paras keino välttää sähkökatkot on säästää sähköä ja siirtää kulutusta arkiaamuilta ja -alkuilloilta muihin ajankohtiin.

Lue lisää: Nyt alkavat koko kansan sähkön säästö­talkoot - asian­tuntijat listaavat helpot vinkit, joilla säästyy myös rahaa: "Saunominen ehdottomasti pois"

Se tarkoittaa, että esimerkiksi pyykkiä kannattaa pestä myöhempinä kellonaikoina, eikä sähköautoa tulisi laittaa lataukseen heti konttorilta kotiin päästyä.

Ilta Sanoma
samedi 29 octobre 2022 11:15:00 Categories: Digitoday Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.