Ilta Sanoma

Apulaisoikeuskansleri moittii Lounais-Suomen poliisilaitosta ja Poliisi­hallitusta väärästä laintulkinnasta.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan Lounais-Suomen poliisissa työskennellyt tutkijanjohtaja teki virheen, kun hän ei aloittanut esitutkintaa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

Apulaisoikeuskanslerin mukaan Lounais-Suomen poliisissa työskennellyt tutkijanjohtaja teki virheen, kun hän ei aloittanut esitutkintaa kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Kuva: Tatu Lertola

Apulaisoikeuskansleri on antanut ratkaisun, jonka mukaan Lounais-Suomen poliisilaitoksen tutkinnanjohtaja on tehnyt virheellisen laintulkinnan. Virhe tapahtui, kun tutkinnanjohtaja jätti tekemättä esitutkinnan tutkintapyynnöstä, joka koski kiskonnantapaista työsyrjintää.

Tutkintapyynnön tekijä oli työskennellyt yhtiössä palkatta ja ilman kirjallista sopimusta yli kahden kuukauden ajan, sillä muutoin työnantaja olisi päättänyt hänen samassa yhtiössä työskennelleen puolisonsa työsuhteen. Tutkintapyynnön tekijän ja hänen puolisonsa oleskeluluvat olivat riippuvaisia puolison työsuhteesta.

Poliisin mukaan tapauksesta ei ollut syytä aloittaa esitutkintaa rikoksesta, vaan kyseessä oli lähinnä siviiliriita-asiana käsiteltävänä työsuhdeasia sekä kantelijan että tämän puolison osalta.

Tutkintapyynnön tekijä toimitti asiasta kantelun oikeuskanslerinvirastoon. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen siirsi kantelun käsittelyn Poliisihallitukselle. Kanteluratkaisussaan Poliisihallitus totesi, että päätös oli asianmukaisesti perusteltu ja tutkinnanjohtaja oli toiminut harkintavaltansa rajoissa.

Poliisihallituksen mukaan kantelija oli toiminut sopimusta solmiessaan vapaaehtoisena ja suostuminen oli tapahtunut kantelijan omista intresseistä.

Puumalainen otti omana aloitteena tutkittavaksi Poliisihallituksen kanteluratkaisun ja sitä koskevan poliisilaitoksen päätöksen.

Puumalaisen mielestä rikoksen tunnusmerkistöä oli tulkittu väärin ja päätös jättää esitutkinta aloittamatta puutteellisesti perusteltu. Hän muistutti, että työntekijöiden perhesuhteita ei saa käyttää hyväksi heidän saattamisekseen heikompaan asemaan. Työntekijän suostumus työehtoihin ei poistanut teon rangaistavuutta. Asiassa ei ilmennyt, että poliisi olisi ottanut arvioissaan huomioon niitä olosuhteita, joissa palkattomaan työskentelyyn oli suostuttu.

Apulaisoikeuskansleri totesi pitävänsä huolestuttavana, ettei myöskään poliisitoimintaa johtava ja valvova Poliisihallitus tunnistanut virheellistä laintulkintaa.

Poliisihallituksen on ilmoitettava 15.11. mennessä, mihin mahdollisiin toimenpiteisiin se on päätöksen perusteella ryhtynyt.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 22:28:00 Categories: Ilta Sanoma Turun seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.