Ilta Sanoma

Antti Pennanen kokee olleensa toistaiseksi vain "työnohjaaja" Ilveksessä ja miettinyt, miten ympäristöstä saataisiin turvallisempi.

Antti Pennasen Ilves on ollut viime ajat kurimuksessa.

Antti Pennasen Ilves on ollut viime ajat kurimuksessa. Kuva: Toni Repo / IS

Ilves saapui perjantai-illan vierasotteluun HIFK:ta vastaan viiden ottelun tappioputkessa.

Joukkueen uusi päävalmentaja Antti Pennanen on saanut kaikkea muuta kuin unelma-alun pestissään.

Ennen HIFK-ottelua Pennanen jakeli hämmentäviä ja monitulkintaisia kommentteja C Moren ennakkohaastattelussa.

Hän kertoi menneiden viikkojen olleen "mielenkiintoisia"

- Paljon uutta asiaa ja informaatiota. Sitten on tullut myös asioita yllätyksenä. Niiden kanssa ollaan eletty ja yritetty sopeutua, Pennanen sanoi.

- Jos tulos alkaa ohjaa liikaa pelaajien suoritusta... Muutenkin on epävarmuustekijöitä aika paljon taustalla. Siitä olemme puhuneet, Pennanen jatkoi.

Kuva: Toni Repo / IS

Pennanen kehui Ilveksen pelanneen "kohtuu hyvän pelin" viimeksi Oulussa. Hän kehui myös Ilveksen luomia useampia maalipaikkoja ottelussa, joka päättyi Kärppien 3-0-voittoon.

Pennanen ilmoitti, ettei ole tehnyt Ilveksen pelaamiseen vielä juuri minkäänlaisia viilauksia.

- Enemmän tässä on ollut tällainen työnohjaajan rooli. Ei tässä peliä ole hirveästi viilattu. Alussa joitakin pieniä asioita. Sen jälkeen tuolla on enemmänkin mietitty, miten tuo ympäristö tulisi turvallisemmaksi, Pennanen vihjaili salamyhkäisesti.

- Työnohjaajan rooli tässä on ollut.. Siinä ohessa joitain pieniä juttuja, mutta enemmänkin olen ollut tukemassa pelaajia tässä kohtaa.

Ilves erotti joukkuetta useamman vuoden valmentaneen Jouko Myrrän lokakuun alussa. Ilves johti tuolloin SM-liigaa. Ennen perjantain kierrosta Ilves oli pudonnut jo seitsemänneksi.

Ilta Sanoma
vendredi 28 octobre 2022 21:49:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.