Maailmanmestaruus ratkesi dramaattisesti Jerezissä 1997.
Jacques Villeneuve voitti maailmanmestaruuden ja Mika Häkkinen osakilpailun Jerezissä 1997. Kuva: Sutton Motorsport / Zuma Press
Tämä artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomien verkkosivuilla ensi kerran 27. lokakuuta 2017.
Mika Häkkisen uran ensimmäisestä voitosta tuli tällä viikolla kuluneeksi 25 vuotta. Sen kunniaksi tämä artikkeli julkaistaan nyt uudelleen.
Tunkkainen Jerez oli F1-kauden päätöspitäjä syksyllä 1997, kun Portugalin GP Estorilissa oli jouduttu perumaan kisaorganisaation epäonnistuttua tekemään rataan vaaditut muutokset.
Glamour oli Jerezistä varsin kaukana, mutta toisaalta rata tarjosi varsin perinteiset ja koruttomalla tavalla kauniit puitteet kahden miehen - Michael Schumacherin ja Jacques Villeneuven - väliselle kaksintaistelulle. Viikonlopusta tulikin yksi F1-historian ikimuistoisimmista, mutta myös likaisimmista.
Villeneuve, tuolloin 26-vuotias ja toista kauttaan F1-sarjassa ajanut kanadalainen, kävi omaa psykologista peliään läpi viikon. Hän pyrki luomaan painetta kohti Ferraria ja muistuttamaan läpi viikon mediassa, miten Schumacher oli aiemmin toiminut. Villeneuve toisteli ainoaa pelkoaan ja murheenkryyniään: mitä jos joku yrittää ottaa hänet ulos kisasta?
Kaikilla oli yhä tuoreessa muistissa vuoden 1994 ratkaisu Australian Adelaidessa. Siellä Schumacher mokasi, osui kevyesti seinään, pääsi takaisin radalle ja käänsi heti seuraavassa mutkassa ohitusta yrittäneen Damon Hillin kylkeen. Seurauksena oli Hillin keskeytys - ja Schumacherin ensimmäinen MM-titteli Benettonilla.
Ferrari aloitti Villeneuven ärsyttämisen jo perjantain harjoituksissa. Kakkoskuskien kruunaamaton kuningas Eddie Irvine blokkaili kanukkia useaan otteeseen sillä seurauksella, että Villeneuve suutahti ja kävi huutamassa Irvinelle varikolla.
Myöhemmin Villeneuve on sanonut, että sekin oli osa hänen psykologista peliään. Villeneuve kertoo viime vuonna kerrotussa How it Was -dokumentin pätkässä, että hän halusi teollaan alleviivata kaikkien silmien edessä Ferrarin kyseenalaisia temppuja.
Jo viimeistä edellisessä kisassa Suzukassa Villeneuve oli saanut maistaa Irvinen tarjoamaa blokkailua. Yhden uransa parhaista kisoista ajanut Irvine oli ilmiömäisessä vauhdissa.
Pohjoisirlantilainen olisi luultavasti jopa voittanut kilpailun, mutta hän hidasti kriittisessä vaiheessa vauhtiaan sekuntitolkulla päästääkseen Schumacherin edelleen ja hidastaakseen sitten Villeneuvea.
Silläkään ei tosin ollut väliä, sillä viidenneksi jääneen Villeneuven kisatulos hylättiin kokonaan, koska hän oli aika-ajoissa jättänyt keltaiset liput huomioimatta.
Schumacher johti Japanin voittonsa ansiosta MM-sarjaa yhdellä pisteellä ennen Jerezissä kilpailtua Euroopan GP:tä.
Schumacher ja Villeneuve esiintyivät toverillisissa väleissä ennen Jerezin kisaa, mutta kulisseissa kuhisi jo. Kuva: Sutton Motorsports
Aika-ajoissa koettiin F1-historian uskomattomin tulos. Tulos, jonka paikkansapitävyyttä jotkut epäilevät yhä. Jotkut uskovat, että ajanottolaitteissa olisi ollut häiriöitä.
Villeneuve, Schumacher ja Williamsin toinen kuljettaja, alakanttiin kauden ajanut Heinz-Harald Frentzen ajoivat tismalleen saman kierrosajan.
Kanukki sai paalupaikan, koska ajoi ensimmäisenä kierrosaikansa.
Rinnalle eturiviin asettui Schumacher. Frentzenille jäi käteen lyhyin tikku, kolmosruutu.
Grand Prix'n startissa Schumacher onnistui tempussa, jossa epäonnistui Mika Häkkistä vastaan joka kerta MM-ratkaisukisassa 1998-2000. Hän nousi kakkosruudusta kärkeen.
Villeneuve putosi Frentzenin taakse kolmanneksi, mutta tallitoveri antoi pian tietä.
Alkoi raivokas taistelu, jonka aikana nähtiin monenlaisia käänteitä. Schumacher sai muun muassa apua Sauberin argentiinalaiselta Norberto Fontanalta, joka pääsi Ferrarin helposti ohitseen kierroksella, mutta pidätteli Villeneuvea usean mutkan ajan.
Jo kilpailun aikaan spekuloitiin sillä, oliko Ferrarin moottoriasiakkaan Sauberin kuljettajat määrätty tarkoituksella hidastelemaan Williamsin autoja ja ennen kaikkea Villeneuvea.
Fontana pysyi pitkään hiljaa, mutta avasi suunsa vuosikausia myöhemmin.
Jos Fontanaa on uskominen, Jean Todtin mahtikäsky velvoitti hänet tulppailemaan kanadalaista. Fontana oli kertomansa mukaan hierojansa ja tallitoverinsa Johnny Herbertin kanssa tallin motorhomessa pari tuntia ennen kilpailua, kun Ferrarin ranskalainen pieni suuri mies astui sisään.
- Jean Todt tuli sisään ja meni suoraan asiaan: "Ferrarin tiukalla määräyksellä Villeneuvea täytyy pidätellä, jos kohtaatte hänet radalla. Tämä pätee kumpaan tahansa." Ja minuun se päti, Fontana väitti Olé!-lehdessä vuonna 2006.
Sauberin tallipomo Peter Sauber on kiistänyt, että Ferrari olisi koskaan pyytänyt vastaavanlaisia palveluksia sveitsiläistiimiltä.
Fontana on myöhemmin valittanut, että hänen uransa kärsi tapahtuneesta, mutta Todt ja Schumacher eivät ikinä kiittäneet avusta.
Rajun takaa-ajon tehnyt Villeneuve ajoi Schumacherin kiinni ja päätti kierroksella 48 iskeä. Villeneuve oli lähempänä kuin kertaakaan aiemmin ja päätti syöksyä radan kuudennessa mutkassa Dry Sackissa sisäpuolelle.
Hän teki liikkeensä niin myöhään, että Schumacher yllätettiin housut kintuissa. Schumacher teki ensin refleksinomaisen väistöliikkeen vasemmalle, mutta käänsi autonsa sitten voimalla Williamsin kylkeen.
Vuoden 1994 temppu ei tällä kertaa onnistunut. Ferrari valui hietikolle ja jäi siihen, Williamsin matka jatkui. Joskin vaurioituneena, Villeneuve kärsi viimeisten 22 kierroksen ajan voimakkaista täristyksistä. Hän joutui ajamaan erityistarkkuudella ja -hellyydellä välttääkseen keskeytyksen.
Tilanteesta muistetaan nykyään vain Schumacherin ratkaisu, mutta on myös silmiinpistävää minkälaisen syöksyn Villeneuve teki. Jos Schumacher ei olisi kääntänyt päin ja samalla myös hidastanut Villeneuven vauhtia, olisi Williamskin saattanut mennä pitkäksi, niin kamikazemaisesta ohituksesta oli kysymys.
Schumacherin epätoivoinen yritys ei onnistunut. Saksalainen joutui keskeyttämään, Villeneuve ajoi mestarina maaliin. Kuva: DPA
Suomessa Euroopan GP 1997 muistetaan myös ennen kaikkea Mika Häkkisen ensimmäisenä voittona. Aiemmin samalla kaudella kahdesti tekniseen vikaan kärkipaikalta keskeyttänyt Häkkinen sai viimein ensimmäisen täysosumansa.
Ei voi sanoa, ettei Häkkinen olisi ansainnut voittoa formula ykkösissä.
Tapa, jolla ensimmäinen voitto tuli, oli kuitenkin kyseenalainen.
Ensinnäkin David Coulthard antoi Häkkiselle tietä tallimääräyksellä - ja viimeisellä kierroksella Villeneuve päästi McLarenit vielä edelleen. Villeneuven mukaan häntä ei kiinnostanut kisan voitto ja hän otti varman päälle, mutta hänen on myös väitetty antaneen McLarenille sijoitukset lahjaksi.
Häkkinen oli jo kaudella 1997 hyvässä vauhdissa, mutta useampi voitto meni sivu suun tekniikkamurheiden vuoksi. Kuva: Sutton Motorsports
Lue lisää: Mika Häkkinen keskeytti yli puolet kisoistaan vuosien ajan - Ossi Oikarinen kertoo, miten F1-tallit peittelivät usein totuutta
Lue lisää: Jean Todt kertoi henkilökohtaisen muiston Michael Schumacherista: "En ikinä unohda sitä"
McLaren ei sotkeutunut mestaruustaistoon ja häirinnyt Villeneuvea ja sai vastineeksi lopussa ykkös- ja kakkostilat, väitetään.
Coulthard on myöhemmin vahvistanut McLarenin ja Williamsin kyseenalaisen yhteistyön.
- Ron (McLarenin tallipomo Dennis) oli tehnyt Frankin (Williams) kanssa diilin, josta kukaan meistä ei tiennyt. Jos auttaisimme Williamsia lyömään Ferrarin, he voisivat auttaa McLarenia. Ron luultavasti kiistäisi asian yhä tänäkin päivänä, Coulthard sanoi Autosportille vuonna 2014.
Skotti oli aiemmin kilpailussa noussut Häkkisen edelle varikkotaktiikan ansiosta.
- Olin Mikan takana, kun he käskivät häntä tulemaan varikolle, että Jacques pääsi edelle. Sen ansiosta minä nousin Mikan edelle varikkostopeilla, Coulthard kertoi.
Hän suostui pitkän väittelyn jälkeen päästämään lopussa Häkkisen ohitseen, kun koki jopa tallipaikkansa olevan uhattuna, jos Häkkinen ei pääse edelle.
Juuri ennen ruutulippua nähtiin vielä erikoinen tilanne. Kärkinelikko tuli alle kahden sekunnin sisällä toisistaan maaliin. Villeneuve meinasi vielä nousta uudelleen Coulthardin edelle, kun skotti hidasti maalisuoralla vauhtiaan. Myös Villeneuve hidasti ja antoi Coulthardin ajaa edellä maaliin.
- Maaliintulo oli naurettava, kun olin päästää hänet edelleni ja (Gerhard) Berger lähestulkoon ohitti Jacquesin hänen hidastaessaan, Coulthard muisteli Autosportille.
FIA tutki Williamsin ja McLarenin välistä salaliittoa vuonna 1997, mutta sopuilun kiistäneet brittitallit selvisivät ilman sanktioita.
Lähteet: FIA:n virallinen kausikoostevideo 1997, GrandPrix.com, VICE Sports, How it Was -dokumentti
Fakta
1. Mika Häkkinen McLaren-Mercedes 1:38.57,772
2. David Coulthard McLaren-Mercedes +1,654
3. Jacques Villeneuve Williams-Renault +1,802
4. Gerhard Berger Benetton-Renault +1,919
5. Eddie Irvine Ferrari +3,789
6. Heinz-Harald Frentzen Williams +4,537
7. Olivier Panis Prost-Mugen +1.07,145
8. Johnny Herbert Sauber-Petronas +1.12,960
9. Jan Magnussen Stewart-Ford +1.17,487
10. Shinji Nakano Prost-Mugen +1.18,215
11. Giancarlo Fisichella Jordan-Peugeot +1 kierros
12. Mika Salo Tyrrell-Ford +1 kierros
13. Jean Alesi Benetton-Renault +1 kierros
14. Norberto Fontana Sauber-Petronas +1 kierros
15. Jarno Trulli Minardi-Hart +1 kierros
16. Jos Verstappen Tyrrell-Ford +1 kierros
17. Ukyo Katayama Minardi-Hart +1 kierros
Keskeyttäneet: Damon Hill (Arrows-Yamaha), Michael Schumacher (Ferrari), Ralf Schumacher (Jordan-Peugeot), Rubens Barrichello (Stewart-Ford), Pedro Diniz (Arrows-Yamaha)
TetraSys Oy.