Tubettavat konemiehet Savosta pahoinpitelevät suomen kieltä niin, että stadilainen tarvitsee murresanakirjan. Tämän kauemmaksi ei Aikuiset-sarjasta päästä.
Metsä Manina tunnettu Timo Juvonen on rauhallinen mies, joka osaa myös tulistua - vaikkapa navigaattorille. Kuva: Yle
Ylen uudessa dokumentaarisessa realitysarjassa Tubettavat konemiehet seurataan Savossa asuvien kolmen miehen elämää vuoden ajan. Noin 40-50-vuotiaat miehet alkoivat vuosia sitten videoida arkeaan ja julkaista siitä pätkiä Youtubessa.
Suomalaisten miesten tapaan ei ainakaan omasta elämästä puhuta kuin suurpiirteisesti. Lähinnä höpötetään hassuja murteella turisten ja esitellään hitaan jouhevasti työkoneita ja niiden korjaamista.
Miesten videot ovat löytäneet valtavan katsojakunnan maaseudulta. Ylen sarjassa tutustutaan näihin kolmeen Savon urokseen hieman pintaa syvemmältä. He ovat Timo Juvonen (Metsä Man), Ari Mehtonen (Kone Man) sekä Arto Karttunen (Konemies Artsi). Ollaan Tuusniemellä, Kuopion, Varkauden ja Joensuun muodostaman kolmion keskellä.
Pääosaan nousee syvästä korvesta eli Ranta-Kosulan kylästä kotoisin oleva 54-vuotias Timo Juvonen, jonka leppoisa savon vääntö on aivan omaa luokkaansa. Hän asuu vanhassa maatalossa ikääntyneen isänsä kanssa. Äiti on kuollut muutama vuosi sitten.
Juvonen on ollut jo toista vuotta sairauslomalla työuupumuksesta. Tubettamisesta on tullut Juvoselle jonkinlainen henkireikä sekä ikkuna pihapiirin ulkopuolelle.
Metsä Man eli Timo Juvonen (vas.), hänen isänsä Otto Juvonen, Kone Man eli Ari Mehtonen sekä Simo Heiskanen savolaismaisemassa. Kuva: Yle
Kun Metsä Man saa Youtubessa rasvaprässistä nenäänsä, on kirosanojen saattelemaa videota katsottu 140000 kertaa. Metsämiehelle sataa fanipostia ja selkään taputtajia riittää, kun herra lähtee kylille pärräämään.
Ylivieskan Ryskypäivillä huhtikuussa 2022 vieraileva Juvonen kohtaa yllättäen sielunveljiään. Hän jakaa nimmareita rivissä seisoville lippalakkimiehille, jotka eivät vaatteilla koreile, niin kuin ei tähti itsekään. Youtube-tuotantoja kehutaan vuolaasti, ja Juvonen pääsee ihailijoidensa kanssa yhteiskuviin.
Rauhallisen oloinen mies osaa myös tulistua. Kaupunkiin autoillessa saattaa syntyä kirosanojen saattelema riitaisa väittely jopa navigaattorin kanssa.
Riitaa on ollut myös Ari Mehtosen kanssa, mutta nyt asia on sovittu ja sotakirves, mallia Fiskars, haudataan ihan kirjaimellisesti multaan. Juvosta kuitenkin harmittaa hyvän kirveen menetys.
Kotioloissa Juvonen kaivaa kaivinkoneella avannon, ja saunassa nautitaan yllättäen itsetehtyjä popcorneja. Niihin Juvonen on niin ihastunut, että haluaa omavaraiseksi ja suunnittelee jopa maissin viljelyä seuraavalle kesälle.
Popcornit poksahtelevat pihan perällä olevassa vanhassa ja roskaisessa asuntovaunussa, jossa Juvonen esittelee työsuojelumielessä vähintäänkin arveluttavia ruoanvalmistustapojaan.
Sarjan kaksi muuta tubettajaa ovat kirvesmies ja rakennusalalla ollut sekä parisuhteen päättymisen jälkeen kotimaisemiin palaava Ari Mehtonen sekä Arto Karttunen, jonka vaimo Sine Lanse hoitelee videoiden kuvaamisen.
Pariskunta kunnostaa kaikenlaisesta romusta kulkupelejä. Konemies Artsin tunnuslause on "aina pittää virittää", ja pihan perät ovatkin täynnä itseviriteltyjä autoja ja traktoreita. Nyt niitä ollaan museoimassa entisen tanssilavan tiloihin.
Rakennemuutos näkyy: tilat ovat autioituneet ja vahvasti keski-ikäinen kolmikko edustaa kylällä nuorisoa. Paikkakunnalta ei tunnu löytyvän edes kirvesmiestä, kun kaikki ovat joko eläköityneet, alkoholisoituneet tai muuten vain sairastuneet. Niinpä miehet tekevät kaiken keskenään.
No, joskus saatetaan tarvita naapurin apua. Miesten puheissa vilisevät sanat Massikka, joka on tietenkin Massey Ferguson -traktori, ja Solikka, joka on Solifer-mopo.
Talvella miesten aika kuluu lunta luodessa ja isojen koneiden parissa, kesällä pärrätään mopoilla. Kulttuuriakin harrastetaan ja bändiä viritellään, joskin soittotaitojen kanssa on vähän niin ja näin.
Lukukokemuksina on Kalle Päätalon Iijoki-sarja, jonka Mehtonen on lukenut viiteen kertaan. Kirjailijankin hän on nuoruudessaan tavannut.
Jaksoja esitetään aina kaksi peräkkäin TV2:ssa torstaisin.
Tubettavat konemiehet torstaina 27.10. TV2 klo 21.00 & 21.19
Tubettavat konemiehet -sarjan jaksot
1. Korvessa since -68
2. Koulussa paras kaveri oli talonmiehen traktori
3. Edes talvellakkaa ei oo semmoista tarvetta, että pitäis lähteä aurinkolomalle
4. Mielenkiinnolla odotan millaista se on sitten kun kuolee
5. Välillä se jääp kotiseuturakkaus näiden tontin rajojen sisälle
6. Vaikka tiälä korvessa asuu, voi silti nauttia kulttuurista
7. Suop nähä onko ensimmäinen ja viimeinen keikka
8. Vois sannoo, että onnellisempi olen
TetraSys Oy.