Ilta Sanoma

ENCE ja HAVU pelaavat boomereiden CS-turnauksessa täysin normaalista poikkeavilla kokoonpanoilla.

Muun muassa boomerit, somevaikuttajat ja insinöörit kohtaavat joulukuussa pelattavassa Counter-Strike-turnauksessa.

Muun muassa boomerit, somevaikuttajat ja insinöörit kohtaavat joulukuussa pelattavassa Counter-Strike-turnauksessa. Kuva: Valve

Suomen kaksi suurinta esports-organisaatiota ENCE ja HAVU iskevät loppuvuodesta yhteen Counter-Strikessa, mutta eivät tutuilla kokoonpanoillaan tai edes normaalilla tavalla.

Molemmat organisaatiot ovat mukana 3. joulukuuta pelattavassa Battle of Boomers & Engineers -turnauksessa, jossa kilpaillaan kolmen hengen joukkueilla ja yleisön äänestämillä kartoilla. Viihdeturnauksen palkintopotti on 5000 euroa.

ENCE-paidan turnauksessa pukevat päälleen ainakin organisaation markkinointipäällikkö Joona "natu" Leppänen ja somevaikuttaja Eetu "eeddspeaks" Pesonen. HAVUn vahvistetut pelaajat ovat Taneli "disturbed" Veikkola ja Rasmus "Rapsu" Virtanen.

Molemmat saavat lisäksi yhden vahvistuksen insinööriliitosta, joka järjestää jäsenilleen oman karsinnan. Lisäksi kolme insinööriopiskelijaa muodostaa oman joukkueensa turnaukseen. Viimeisen joukkueen muodostaa avoimen karsinnan kolme parasta pelaajaa.

Kaikki karsinnat järjestetään nopeuskisana turnauksen omalla taitokartalla 31.10.-20.11. Karsintaan voivat osallistua kaikki yli 15-vuotiaat. Osallistumisohjeet löytyvät Battle of Boomersin kisasivulta.

Ilta-Sanomat näyttää turnauksen suorana ISTV:ssä, Twitchissä ja Ruudussa. Lähetys alkaa lauantaina 3. joulukuuta kello 14.

Toista kertaa järjestettävän turnauksen nimi on leikittelyä boomer-sanalla, jolla viitataan yleisesti vanhaan ihmiseen, joka ei ymmärrä nuorta, tämän elämää tai nykymaailmaa ylipäätään. Esports on yhä pitkälti nuorten ja nuorten aikuisten pelikenttä, joten tässä yhteydessä boomerilla viitataan "parhaat päivänsä" nähneisiin pelaajiin.

- Boomers-nimitys pohjautuu nykyteinien nimittelyyn, jonka perusteella kaikki aikuiset ovat boomereita. Halusimme itseironisesta nimestämme huolimatta laajentaa kohderyhmää ja päätimme, että nyt on aika pelaajasukupolvien väliselle turnaukselle, kommentoi turnauksen järjestävän Visionistin perustaja Jiri Koivuniemi tiedotteessa.

Ilta Sanoma
mercredi 26 octobre 2022 23:30:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.