Ilta Sanoma

Energiayhtiö Helen nostaa taas sähkön hintaa. Se on ilmoittanut asiakkailleen, että korotus on noin 60 prosenttia.

Monessa kodissa eletään tänä talvena aiempaa viileämmässä ja käytetään entistä haaleampaa vettä.

Monessa kodissa eletään tänä talvena aiempaa viileämmässä ja käytetään entistä haaleampaa vettä. Kuva: Kalle Parkkinen

HELSINGIN kaupungin omistama energiayhtiö Helen nostaa myymänsä sähköenergian hintaa taas noin 60 prosenttia. Kyseessä on muutaman kuukauden aikana jo toinen prosentuaalisesti suunnilleen yhtä suuri korotus.

Muutos koskee toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia ja tulee voimaan joulukuun alussa.

Hinnankorotus voi iskeä hieman eri lailla eri sähkösopimuksen valinneisiin.

Helen kertoo asiakaskirjeessään, että perussähkön energiahinta nousee 24 prosentin arvonlisävero mukaan lukien 15,13 senttiä 38,34 senttiin kilowattitunnilta. Vasta lokakuun alussa Helen korotti perussähkön hintaa 13,99 sentistä 23,21 senttiin.

Perussähkö oli aiemmin Helenin toimitusvelvollisuussopimus, mutta yhtiö muutti tänä syksynä toimitusvelvollisuussopimukseksi pörssisähkön monen muun sähköyhtiön tapaan.

Lue lisää: Helen poisti halvimman sähkösopimuksen tarjonnastaan tänään - vaihtoehdot uusille asiakkaille vähenivät

Aikasähkösopimuksessa päiväenergia kallistuu 17,85 senttiä 45,24 senttiin ja yösähkö 12,39 senttiä 31,42 senttiin kilowattitunnilta.

Lue lisää: Helenin sähkö kallistuu liki 60 prosenttia - sähkö­lämmit­teisessä talossa luvassa 1?600 euron lisälasku

Korotuksen tuntuvuus riippuu toki siitä, miten paljon asiakas käyttää sähköä. Pahimmin korotus iskee sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuviin.

Helen kertoo, että tyypillisesti sähkölämmitteisessä omakotitalossa kuluu 18?000 kilowattituntia vuodessa. Korotuksen vuoksi sähkölämmitystalon lasku suurenee noin 227 euroa kuukaudessa. Vuodessa lisälasku on peräti 2?724 euroa.

Edellinen korotus nosti tällaisen talon sähkölaskua jo 1?600 euroa vuodessa. Kahden korotuksen vuoksi sähköön menee tyypillisessä sähkölämmitteisessä talossa jo 4?324 euroa aiempaa enemmän.

Omakotitalossa, jota ei lämmitetä sähköllä, hinta nousee arviolta 63 euroa kuukaudessa. Kerrostaloasukkaalta, joka käyttää 2?000 kilowattituntia vuodessa, sähköön menee noin 25,20 euroa kuukaudessa aiempaa enemmän.

Suomen hallitus päätti budjettiriihessään esittää sähköenergian arvonlisäveron laskemista väliaikaisesti nykyisestä 24 prosentista 10 prosenttiin joulu-huhtikuun ajaksi. Eduskunta käsittelee parhaillaan esitystä.

Helenin ilmoittamat korotushinnat ovat verollisia. Jos hallituksen esitys menee läpi, hinnat laskevat yhtiön nyt ilmoittamaa vähemmän. Yhtiö lupaa ottaa huomioon mahdollisen matalamman veroprosentin automaattisesti, joten muutos ei vaadi asiakkaalta toimia.

Vaikka arvonlisäveron lasku helpottaisi kuluttajia, sitä on myös kritisoitu. Vaarana on, että valtio menettää verorahojaan turhaan.

Kovien hintojen on jo nyt havaittu vähentäneen kulutusta. On mahdollista, arvonlisäveron alennus taas ainakin jossain määrin sähkön kulutusta ja sitä kautta pahentaa ongelmaa.

Helen tiedotti hinnankorotuksista asiakkaille lähetetyllä kirjeellä.

Helen tiedotti hinnankorotuksista asiakkaille lähetetyllä kirjeellä. Kuva: IS

Helen perustelee huimia korotuksia maailmanpoliittisella tilanteella ja sähkön hankintakustannusten nousulla.

-?Talven futuurihinnat ovat edelleen erittäin korkeat. Hankintakustannuksia nostavat erityisesti nyt myös pörssisähkön korkeat päivähinnat, joilla ostetaan lisää sähköä korkean kysynnän tunneille, yhtiö kirjoittaa asiakkailleen.

Yhtiön mukaan sen asiakashinnat ovat silti yhä markkinahintoja edullisempia. Se perustelee tätä onnistuneella sähkönhankinnalla.

Lue lisää: Päätös sähkön arvon­lisä­veron alentamisesta saattaa polttaa valtion rahoja turhaan

Lue lisää: Helen: Pörssisähköasiakkaat vähentäneet kulutustaan selvästi

Lue lisää: Jotkut kuluttajat voivat jäädä jumiin kalliiseen sähkö­sopimukseen, jos pahimmat uhkakuvat eivät käykään toteen

Lue lisää: Kaukolämpö­yhtiöiden hinnat vaihtelevat rajusti: Asunnon lämmittäminen voi maksaa kymppejä tai satasia - katso, paljonko sinä maksat muihin verrattuna

Ilta Sanoma
mardi 25 octobre 2022 16:25:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.