Ilta Sanoma

Jopa Norjasta tulee nyt tylyjä numeroita kansainvälisen maastohiihdon kannalta. Tulee mieleen päävalmentaja Magnar Dalenin letkautus vuosien takaa, kirjoittaa Pekka Holopainen.

Pekingin olympiakisojen kolmesta kovasta tämän kauden kisalumia pöllyttävät vain Iivo Niskanen ja Johannes Hösflot Kläbo (toinen ja kolmas vas.). Aleksandr Bolshunovin Venäjä on sivussa ja Therese Johaug lopettanut.

Pekingin olympiakisojen kolmesta kovasta tämän kauden kisalumia pöllyttävät vain Iivo Niskanen ja Johannes Hösflot Kläbo (toinen ja kolmas vas.). Aleksandr Bolshunovin Venäjä on sivussa ja Therese Johaug lopettanut. Kuva: Zuma Press, Emmi Korhonen

Norjalainen Magnar Dalen oli päävalmentaja, jonka aikakaudella 2006-2014 Suomi palasi hiihdossa ajoittain isostikin voittajien pöytiin. Aina ei mennyt kuitenkaan putkeen, ja joidenkin murheellisempien kisojen aikana kysyin, eikö Dalen kaivannut aikojaan kotimaansa maajoukkuetiimin huoltopuolella.

Dalen vastasi, ettei tippaakaan. Oli tuntunut kuulemma kamalalta ja epämotivoivalta, kun jatkuva voittaminen, edes kaksoisvoittaminen, ei enää tuntunut yhtään miltään. Suomessa näitä herkkuja sai maistella sopivampaan tahtiin.

Samaan aikaan kuin Kansainvälinen hiihtoliitto Venäjän-bisneksilläänkin satumaisesti rikastuneesta puheenjohtajastaan Johan Eliaschista huolimatta oli jatkamassa Venäjän kisapannaa, Norjasta saatiin maastohiihdon kannalta todella tylyjä, jopa historiallisia numeroita.

Lue lisää: Suomalaishiihtäjillä on nyt iso mahdollisuus - satojentuhansien jymypotti "vapautumassa"

Kun eri urheilulajien ja urheilijoiden suosiota, Suomessakin, mittaava Sponsor Insight?-yhtiö tutki keväällä 2020, mitä urheilumuotoja tai -instituutioita norjalaissponsorit halusivat tukea, maastohiihto oli kakkosena 39 prosentilla. Kun sama kysely toteutettiin viime kuussa, tulos oli hiihdon kannalta historiallinen ja järisyttävä: 19 prosenttia ja 12. sija.

Tutkimusyhtiön johtaja arveli VG:n haastattelussa akuutiksi syyksi Martin Johnsrud Sundbyn, Marit Björgenin, Petter Northugin ja Therese Johaugin kaltaisten profiilien vetäytymisen.

Asia on varmasti näinkin, mutta taustalta löytyy useita muitakin syitä, myös Norjan hiihtoa Björn Dählien ja Vegard Ulvangin kaltaisten voittokoneiden aikaan palvelleen Magnar Dalenin näkemyksiä. Voittamiseenkin kun turtuu: Norja on kolmissa edellisissä hiihdon arvokisoissa voittanut 24 kultamitalia 36:sta. Ei tällainenkaan loputtomiin kiinnosta varsinkaan urheilumaassa, jota väkilukuun suhteutettuna voi pitää maailman parhaana ja jossa omista huippunaamoista pitkin laajaa lajikirjoa on jopa runsaudenpulaa.

Ja koska Venäjä, hyvistä ja punnituista syistä, pysyy ulkona lajista, kansainvälinen kilpailuasetelma on jatkossa entistäkin ohuempi, jos enää edes mahdollista.

Lue lisää: Suomen hiihtopomo lataa suorat sanat venäläisten paluusta - tämä on totuus Fisin kannasta, josta leviää väärä tulkinta

- Tätä p...aa tämä nyt sitten on tästä horisonttiin, viestitti Magnar Dalenin edeltäjiin kuulunut Kari-Pekka Kyrö viime keväänä, kun venäläiset eivät enää Ukrainan sodan alettua osallistuneet maailmancupin viimeisiin tapahtumiin. Falunissa oli juuri nähty miesten 15 kilometrin kilpailu, jossa kuuden joukossa oli viisi norjalaista.

Kyrön kommentti ei ollut siis Venäjä-symppaamista, vaan kylmää faktaa.

Vladimir Putinin kaverien kanssa tuottoisaa bisnestä tehneen FIS:n puheenjohtajan Johan Eliaschin kiemurtelu Venäjä-kysymyksissä oli häpeällisellä tasolla viikonloppuna. Mies kiemurteli kuin mato.

Vladimir Putinin kaverien kanssa tuottoisaa bisnestä tehneen FIS:n puheenjohtajan Johan Eliaschin kiemurtelu Venäjä-kysymyksissä oli häpeällisellä tasolla viikonloppuna. Mies kiemurteli kuin mato. Kuva: Joe Klamar / AFP

Lajin asema on lähes aina suoraan verrannollinen sen tv-näkyvyyden määrään, laatuun ja suosioon. Kun NENT Group (nyk. Viaplay Group) ilmoitti 2019 keväällä hankkineensa FIS-lajien Suomen-, Ruotsin- ja Norjan-oikeudet vuosiksi 2021-26, maa järisi erityisesti Norjassa. Suomessa oli jo totuttu myös maksulliseen suksilajinäkyvyyteen.

Suomessa NENT Group vauhditti hiihtolanseeraustaan kaappaamalla Ylestä lajin suosikkiduon eli Jussi Eskolan (oik.) ja Sami Jauhojärven.

Suomessa NENT Group vauhditti hiihtolanseeraustaan kaappaamalla Ylestä lajin suosikkiduon eli Jussi Eskolan (oik.) ja Sami Jauhojärven. Kuva: IVAN BESSEDIN

Mutta Norjassa talviurheilun ja yleisradioyhtiö NRK:n liitto oli vielä jotain aivan muuta kuin Ylen ja suomalaisen hiihtokansan kestävä romanssi. Nyt ovat faktat käsissä: hiihdon katsojamäärät ovat Norjassa romahtaneet. Maksukanavapaketit eivät menneet toivotusti kaupaksi.

Lue lisää: Iivo Niskanen kommentoi hiihdon kohuehdotusta Norjan TV2:lle -?Johannes Kläbolta pöyhkeä vastaus

Tilanne on juuri se, mitä 2019 pelättiin, mutta ei rahanahneuksissa tarpeeksi. Pohjoismaiden lajiliitot olivat myyneet tv-oikeutensa meklarifirmalle, joka tiettävästi rahasti niistä NENT Groupilta peräti lähes 200 miljoonaa euroa.

FIS:n hallituksessa istuva Martti Uusitalo kertookin järjestössä pohditun, pitäisikö jatkossa jollakin tavalla varmistaa, että hiihtourheilu päätyisi aina oikeuksienhaltijoiden käsistä lopulta vain vapaaseen ja maksuttomaan tv-näkyvyyteen.

Nykyinen tv-sopimus päättyy 2026 keväällä. Se voi olla maastohiihdon kannalta jo turhan myöhäistä.

Urheilujärjestöjen syyskokouksista henkilöstövaihdoksistaan tunnetun Uimaliiton tapahtuma 19.11. lienee kiinnostavin. Isoissa seuroissa olisi halua vaihtaa koko puheenjohtaja Ville Riekkisen vetämä luottamusjohto, mutta löytyykö hankkeelle keulakuvaa, jolla riittäisivät kyky ja noste?

Matti Mattssonin tilalle Uimaliitto ei vielä ole löytänyt uutta 200 metrin rintauinnin laatumenijää.

Matti Mattssonin tilalle Uimaliitto ei vielä ole löytänyt uutta 200 metrin rintauinnin laatumenijää. Kuva: Jonathan Nackstrand / Lehtikuva

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 19:37:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.