Ilta Sanoma

Ex-ministeri Damian Greenin mukaan Mordauntilla on paljon enemmän tukijoita kuin BBC:n aikaisemmin ilmoittamat 25.

Kuva: Isabel Infantes / AFP / Lehtikuva

Britannian parlamentin alahuoneen johtajalla Penny Mordauntilla on edelleen mahdollisuuksia nousta Britannian seuraavaksi pääministeriksi, uskoo hänen keskeisiin tukijoihinsa kuuluva ex-ministeri Damian Green.

Green kertoi yleisradioyhtiö BBC:lle varhain maanantaina, että Mordauntin takana on huomattavasti enemmän konservatiiviedustajia kuin BBC:n aikaisemmin ilmoittamat 25.

-?Penny on parhaillaan varmistamassa, että hänellä on yli sadan edustajan tuki, minkä jälkeen voimme edetä kohti sivistynyttä keskustelua Pennyn ja (ex-valtiovarainministeri) Rishi Sunakin välillä nähdäksemme, kuka valitaan, Green vakuutteli.

Greenin mukaan juuri Mordaunt olisi oikea henkilö yhdistämään konservatiivit.

BBC:n laskujen mukaan Mordauntin mahdollisuudet tulla valituksi konservatiivien johtoon ja sitä kautta pääministeriksi ovat hyvin pienet, koska Sunakin takana on jo 155 edustajaa.

Jos Sunak ylittää ainoana ehdokkaana vaaditun sadan konservatiivikansanedustajan tuen rajan, uuden pääministerin nimi selviää jo tänään.

Koska parlamentin alahuoneessa on 357 konservatiivia, pääministerikisaan mahtuu enintään kolme ehdokasta.

Jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi, puolue järjestää sähköisen jäsenäänestyksen. Puoluejohtajan ja pääministerin nimi on selvillä viimeistään perjantaina.

Britannian entinen pääministeri Boris Johnson ilmoitti jo sunnuntai-iltana, ettei hän aio asettua ehdolle konservatiivien johtajaksi ja maan uudeksi pääministeriksi.

Johnsonin mukaan hänellä olisi ollut 102 tukijaa, mutta BBC:n mukaan Johnsonia oli tukenut julkisesti 57 konservatiiviedustajaa.

BBC julkaisi kokonaisuudessaan Johnsonin lausunnon, jossa tämä kertoi olleensa luottavainen siitä, että olisi voinut voittaa takaisin paikkansa puolueen johdossa ja pääministerinä sekä vuoden 2024 vaalit konservatiivien johdossa, mutta sanoi tulleensa siihen johtopäätökseen, ettei johtopaikan tavoittelu ollut oikea ratkaisu.

-?Ei voi hallita tehokkaasti, ellei tukena ole yhtenäinen puolue parlamentissa, Johnson sanoi.

Johnson kertoi tavanneensa sekä Sunakin että Mordauntin yhteistyön toivossa, mutta yhteistä säveltä ei löytynyt.

Johnson erosi heinäkuussa konservatiivipuolueen johdosta ja pääministerin tehtävästä monien kohujen saattelemana. Hänen jälkeensä virkaan valittiin Liz Truss, joka taas ilmoitti erostaan torstaina. Truss toimi Britannian pääministerinä vain puolitoista kuukautta.

Sunak kehui Twitterissä Johnsonin pääministerikauden saavutuksia nostaen esiin muun muassa brexitin ja koronarokotusohjelman.

-?Vaikka hän päätti jättäytyä pois pääministerikisasta, toivon, että hän jatkaa työtään julkisessa elämässä niin kotimaassa kuin ulkomailla, Sunak kirjoitti.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 16:14:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.