Ilta Sanoma

25-vuotiaan suomalaiskoripalloilijan nappi-ilta ihastutti pohjoisamerikkalaisia toimittajia.

Suomalaistähti Lauri Markkanen on roihunnut tulikuumana uudessa NBA-seurassaan Utah Jazzissa.

Maanantain vastaisena yönä New Orleand Pelicansia vastaan tärähti kunnolla. Markkanen loisti kentän tehokkaimpana pelaajana pussittamalla 31 pistettä ja kaapimalla 12 levypalloa.

25-vuotiaan suomalaisen lentokeliä on hehkutettu Pohjois-Amerikassa. Tunnetut koripallotoimittajat eivät meinanneet pysyä pöksyissään, kun Markkanen koulutti Pelicansia.

- Lauri Markkasta ei ole mahdollista pysäyttää juuri nyt. Hitto, on edes turha haaveilla, että hänet saisi pois pallosta, Salt Lake City Tribunen toimittaja Andy Larsen twiittasi pelin aikana.

Markkanen on saanut Jazzissa isomman roolin kuin aiemmissa joukkueissaan Cleveland Cavaliersissa ja Chicago Bullsista. Jyväskyläläinen pelasi maanantaiyönä liki 40 minuuttia.

- En ole koskaan nähnyt hänen pelaavan tuollaisella itseluottamuksella NBA-parketeilla. Hitsit, en tiedä, näinkö häntä tuollaisena edes yliopistokaudella Arizonassa. Tämä on se Markkanen, jonka odotimme näkevämme, kun hänet varattiin draftin seitsemäntenä, Athleticin Tony Jones julisti.

- Olen aivan täysillä hänen vankkureissaan. Siis AIVAN TÄYSILLÄ, twiittasi radioselostaja David Locke.

Bleacher Reportin toimittaja Andy Bailey huomautti runsaalle 45?000 Twitter-seuraajalleen, että siemen Markkasen hirmuvireeseen kylvettiin alkusyksyllä EM-turnauksessa, jossa tämä johdatti Suomen sensaatiomaisesti puolivälieriin.

Markkasen pistekeskiarvo oli EM-kisoissa kova 27,9. Vain Kreikan supertähti Giannis Antetokounmpo keräsi turnauksessa enemmän pisteitä per peli kuin suomalaisjätti.

- Silloin sitä ajatteli "ehkä", mutta en ikinä olisi voinut ennustaa, että Utah aloittaa kautensa kolmella voitolla ja Markkanen tekee ottelussa keskimäärin 24 pistettä, ottaa 9,7 levypalloa, antaa 3,7 syöttöä ja keskimäärin 61,4 prosenttia hänen heitoistaan menee sisään, Bailey hehkutti.

Koripalloon keskittyvä tubettaja Kenny Beecham twiittasi 423?000 seuraajalleen, että Markkanen on nyt jo tähdistöottelukaliiperia.

Läntisen konferenssin kärjessä paahtava Jazz on tositoimissa taas tiistain vastaisena yönä. Vastaan asettuu kolmen tappion Houston Rockets.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 16:11:00 Categories: Ilta Sanoma Koripallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.