Ilta Sanoma

Sonja Kailassaari unohti tanssiaskeleita Tanssii tähtien kanssa -livelähetyksessä.

Sonja Kailassaari ei peitellyt pettymystään.

Sonja Kailassaari ei peitellyt pettymystään. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman sunnuntai-illan lähetyksessä tähtiparit esittävät kukin kaksi tanssia.

Tv-toimittaja Sonja Kailassaari esitti tanssiparinsa esitti Matti Puron kanssa vauhdikkaan jiven Mamban Sä oot historiaa -kappaleen tahtiin.

Tällä kertaa tanssi ei sujunut putkeen, vaan Kailassaari meni askeleissa sekaisin useita kertoja esityksen aikana. Yhdessä kohtaa hän peitti kasvonsa käsillään pettymyksestä, mutta jatkoi tanssin sinnikkäästi loppuun asti.

- Härreguud mikä temppushow, mutta taisi joku pieni blackout tulla. Niitä sattuu meille kaikille, juontaja Vappu Pimiä tokaisi.

- Kerran tai pari tai kolme. Ehkä jopa 5-8, Kailassaari sanoi.

Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Tuomarit olivat armollisia mokailusta huolimatta.

- En tiedä, onko kukaan noin tyylikkäästi ikinä mokannut. Jollain tavalla sä hehkut semmoista sisäistä tyylikkyyttä, ja se tarttuu myös tuohon liikkeeseen. Et toki mä näin, että siellä tuli aika monta blackoutia ja jalat menivät sekaisin. Mutta silti sait kiinni aina uudestaan ja olihan tuo lopetus aivan mieletön, Helena Ahti-Hallberg arvioi.

- Mun mielestä Sonja ja Matti ovat tyylin taiturit. Kaikesta huolimatta tekisi mieli sanoa, että Sonja ja Matti yhteen soppii, nytkin tanssissa melkein toppiin, Jorma Uotinen jatkoi.

He saivat tuomareilta yhteensä 21 pistettä.

Katsojilta sataa Kailassaarelle sympatiaa. Twitterissä parin esitys on saanut runsaasti kommentteja.

- Harmillisia takaiskuja Sonja ja Matti. Mahtavia tyyppejä silti ja taitavia, vaikka nyt mokia tuli.

- Sonja ja Matti: olipa harmi että tuli monta mokaa, mutta hei tanssin ilo säilyi ja tyyli pysyi! Hieno loppu! Ja hei: kaikki mokaa joskus.

- Voi harmi Sonja! Harmittaa sun puolesta, että tuli blackouteja. Varmasti jiven ja koreografian osaat, mutta joskus vaan käy näin.

- Sonja on vaan niin ihana, kangerrellessaankin.

Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV3-kanavalla.

Ilta Sanoma
lundi 24 octobre 2022 00:02:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.