Ilta Sanoma

Kokenut jalkapallovalmentaja Christoph Daum kertoi Instagramissa sairastavansa syöpää.

Saksalainen jalkapallovalmentaja Christoph Daum kertoi sairastavansa syöpää.

Saksalainen jalkapallovalmentaja Christoph Daum kertoi sairastavansa syöpää. Kuva: Zumapress / MVPhotos

Saksalainen jalkapalloväki sai perjantaina ikäviä uutisia, kun kokenut valmentaja Christoph Daum kertoi Instagram-tilillään sairastavansa syöpää. Hän ei kertonut tarkempia tietoja sairauden laadusta, mutta ilmoitti olevansa taistelija tiukassa paikassa.

Daum kertoi olevansa hoidettavana kölniläisessä sairaalassa, jossa hän saa muun muassa kemoterapiaa. 68-vuotiaan valmentajan ilmoitus sai nopeasti sympatianosoituksia seuroilta, joissa hän on valmentanut.

DDR:n puolella Zwickaussa vuonna 1953 syntynyt Daum oli vuosituhannen vaihteessa saksalaisen jalkapallon kuumimpia valmentajanimiä.

Hän oli valmentanut VfB Stuttgartin mestariksi kaudella 1991-92 ja kolme vuotta myöhemmin hän juhli Turkin mestaruutta Besiktasin päävalmentajana. Sen jälkeen hän johti Bayer Leverkusenin kolme kertaa kakkossijalle neljän kauden aikana.

Kesän 2000 EM-kisojen jälkeen hänestä piti tulla Berti Vogtsin seuraaja Saksan maajoukkueen päävalmentajana. Maan jalkapalloliitto (DBU) oli tehnyt sopimuksen Daumin kanssa, mutta pesti peruuntui syksyllä 2000, kun julkisuuteen levisi tieto valmentajan kokaiinikärystä.

Daum kiisti syytökset, mutta kohun keskellä DBU peruutti sopimuksen ja valitsi maajoukkueluotsiksi Rudi Völlerin.

Daum oli vuosina 1979-80 Martti Kuuselan kurssikaverina Kölnin jalkapallovalmentajakurssilla. Miehet pitivät yhteyttä myöhemminkin.

Kuusela kertoo tuoreessa muistelmakirjassaan Pallopoikana maailmalla (Read Me), että Daum kutsui 1980-luvun jälkipuoliskolla Jari Rantasen näyttöleirille Kölniin. Testileirin 1. FC Kölnin vieraana ei kuitenkaan johtanut sopimukseen, eikä "Jallu" siirtynyt saksalaisseuraan.

Ilta Sanoma
dimanche 23 octobre 2022 21:55:00 Categories: Ilta Sanoma Jalkapallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.