Ilta Sanoma

Oppositio vaatii maahan vaaleja, jotta kansa pääsisi valitsemaan uuden pääministerinsä.

Rishi Sunak näyttää saaneen taakseen sata kansanedustajaa.

Rishi Sunak näyttää saaneen taakseen sata kansanedustajaa. Kuva: REUTERS / Maja Smiejkowska

Britanniassa entisen valtiovarainministerin Rishi Sunakin kerrotaan saaneen taakseen puoluejohtajaehdokkuuteen vaadittavat sata konservatiivikansanedustajaa.

Kansanedustaja Tobias Ellwood kertoo Twitterissä olevansa sadas Sunakin tukija. Myös BBC kertoo saaneensa kampanjalähteeltä tiedon, että tukijalista on kasvanut sataan.

Sunak ei ole vielä virallisesti ilmoittanut olevansa mukana kisassa puoluejohtajan ja pääministerin paikasta. Hän jäi aiemmin syksyllä kakkoseksi tällä viikolla eronneelle Liz Trussille.

BBC uutisoi lauantaina, että Britannian pääministerikisaan jo ilmoittautunut Penny Mordaunt ja entinen pääministeri Boris Johnson ovat selvästi jäljessä puoluetoveriaan Sunakia kansanedustajien kannatuksessa. Johnsonin tukilistalla on BBC:n mukaan 45 ja Mordauntin takana 21 kansanedustajaa.

Johnson joutui jättämään paikkansa maan ja puolueen johdossa kesällä moninaisten kohujen myötä. Hänkään ei ole vahvistanut ehdokkuuttaan, mutta hän on mediatietojen mukaan jättänyt Karibian-lomansa kesken osallistuakseen kisaan.

Seuraajaehdokkaiden on ilmoittauduttava maanantaina Suomen aikaa kello 16:een mennessä. Ehdokkaalla on oltava vähintään sadan kansanedustajan tuki, joten kun parlamentin alahuoneessa on 357 konservatiivia, kisaan mahtuu enintään kolme ehdokasta.

Jos ehdokkaita on enemmän kuin yksi, puolue järjestää sähköisen jäsenäänestyksen. Puoluejohtajan ja pääministerin nimi on selvillä viimeistään ensi perjantaina.

Truss ilmoitti torstaina erostaan oltuaan vallassa vain kuutisen viikkoa. Hän pyrki Johnsonin seuraajaksi lupaamalla velalla rahoitettavia veronalennuksia, joita Sunak jo kampanjansa aikana kutsui vastuuttomiksi.

Veronalennukset aiheuttivat punnan arvon romahtamisen ja markkinakaaoksen, ja Trussin oli peräännyttävä suunnitelmistaan. Ensin bussin alle päätyi Trussin tekemiä lupauksia lunastanut valtiovarainministeri Kwasi Kwarteng, jonka seuraajaksi nousi entinen ulkoministeri Jeremy Hunt.

Ennen Trussin omaa eroa hallituksen jätti myös sisäministeri Suella Braverman, joka erosi käytettyään yksityistä sähköpostiosoitettaan virallisen asiakirjan lähettämiseen kollegalle. Erokirjeessään Braverman ilmaisi olevansa huolissaan Trussin hallituksen suunnasta.

Oppositio ei ole tyytyväinen siihen, että konservatiivipuolue valitsee jälleen kerran maalle pääministerin. Muut puolueet ovat vaatineet maahan vaaleja, joita konservatiivit yrittävät välttää: viimeaikaisissa kyselyissä puolueen kannatus on romahtanut.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 15:35:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.