Ilta Sanoma

Käräjäoikeus on antanut tuomionsa viime joulukuussa Mikkelissä tapahtuneesta poikkeuksellisesta henkirikoksesta.

Syytetty ei tuntenut entuudestaan 85-vuotiasta uhriaan.

Syytetty ei tuntenut entuudestaan 85-vuotiasta uhriaan. Kuva: Pertti Hänninen

Etelä-Savon käräjäoikeus on hylännyt murhasyytteen tapauksessa, jossa 85-vuotias nainen surmattiin omassa kodissaan.

85-vuotiaan naisen elämä päättyi järkyttävään henkirikokseen viime tapaninpäivänä Mikkelissä.

Omaiset huolestuivat, kun kukaan ei saanut naiseen yhteyttä. He lähtivät naisen asunnolle tarkistamaan tilannetta. He löysivät naisen asunnosta kuolleena.

Syyskuussa Etelä-Savon käräjäoikeudessa luettiin murhasyyte parikymppiselle miehelle. Häntä syytettiin 85-vuotiaan naisen murhasta. Erikoista tapauksessa on se, että uhri ja syytetty eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.

Syyttäjän mukaan henkirikos oli erityisen raaka ja julma ja kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syytteen mukaan mies olisi tunkeutunut hänelle ennalta täysin tuntemattoman ja hauraan vanhuksen asuntoon pation kautta aamuyön tunteina.

Syyttäjän mukaan uhri oli hyvin pienikokoinen ja käytännössä täysin puolustuskyvytön parikymppistä hyväkuntoista miestä vastaan.

Syytetty kiisti syytteen. Vastauksessaan hän kertoi, ettei hänellä ole muistikuvia tapahtuneesta eikä hän muistanut olleensa rikospaikalla.

Syytetty epäili, että hänet oli tapahtumailtana huumattu illanviettopaikassa joko huume- tai lääkeaineella.

Surma-asunnosta ja sen ulkopuolelta oli löydetty jalkineiden jälkiä, joissa oli samanlainen kuviointi kuin syytetyn kengissä. Lisäksi syytetyn farkuista ja kengistä oli taltioitu uhrin verta. Myös asunnon patiolle johtavan oven lasipinnalta asunnon ulkopuolelta on taltioitu kämmenen jälki, joka kuului syytetylle.

Käräjäoikeus katsoi, että jalkineiden jäljet ja verijäljet osoittivat, että syytetyn oli täytynyt jossain vaiheessa olla uhrin asunnon sisällä.

Asunnon pation oven lasista ulkopuolelta löydetystä kämmenenjäljestä ja patiolla olevista jalanjäljistä ei voitu oikeuden mukaan tehdä vastaavaa johtopäätöstä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei pelkästään se, että syytetty on ollut asunnossa sisällä, osoittanut, että syytetty olisi surmannut naisen. Käräjäoikeus huomioi, että asunnon sisältä ei löytynyt syytetylle kuuluvia sormen- tai kämmenenjälkiä.

Kuva vanhuksen surma-asunnon edustalta.

Kuva vanhuksen surma-asunnon edustalta. Kuva: Poliisi

Lisäksi syytetyn kenkiin yhdistettyjä kengänjälkiä oli asunnossa oikeuden mukaan vain muutama, vaikka asunnossa oli erityisesti patiolle johtavan ulko-oven kohdalta runsaasti verta.

Oikeuden mukaan syytetyn syyllisyyttä vastaan puhui siten veritahrojen vähäisyys sekä niiden sijainti lahkeiden takapuolella matalalla.

Asiassa ei voitu oikeuden mukaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että syytetty olisi asuntoon tultuaan astunut verilammikkoon.

Syytetty tuomittiin ainoastaan vahingonteosta sakkorangaistukseen. Maksettavaa kertyy miehen tuloilla 360 euroa. Tämä syyte liittyi siihen, että mies oli samana päivänä vahingoittanut omaisuutta toisessa asunnossa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Ilta Sanoma
vendredi 21 octobre 2022 18:22:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.