Ilta Sanoma

Esteratsastaja Anna-Julia Kontio hevosensa Jay Jay van de Mottelhoeven kanssa Nissalassa Kirkkonummella.

Esteratsastaja Anna-Julia Kontio hevosensa Jay Jay van de Mottelhoeven kanssa Nissalassa Kirkkonummella. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS

Esteratsastaja Anna-Julia Kontiolla on taito nousta aina uudelleen huipulle. Nyt hän pääsee tekemään nousun ensimmäistä kertaa omien hevosten kanssa.

- Minulla on ollut elämässäni kaksi isointa unelmaa: olla ammattiratsastaja ja saada lapsi. Nyt molemmat ovat täyttyneet. Elämässäni on kaikki hyvin tasapainossa. Kaikki aika­taulutetaan nyt puolitoistavuotiaan lapsen ehdoilla, sanoo esteratsastaja Anna-Julia Kontio.

Kontio on tehnyt uskomattoman tempun uudelleen ja uudelleen: hän on noussut maailmancupluokkiin aina uusien hevosten kanssa. Vaikka työnantajat ja olosuhteet ovat muuttuneet, hän on pystynyt nousemaan takaisin korkeimmalle viiden tähden tasolle.

Vuoteen 2016 Kontio ratsasti sveitsiläisten Tomas ja Martin Fuchsin tallissa ja siirtyi sen jälkeen suomalaisomisteisen ER Horsesin palvelukseen.

Vuonna 2018 hän liittyi englantilaisen Team Harmony -tiimiin, jonka takana on Jordanian prinsessa Haya. Yhteistyö purkautui pian.

- Kaikki kokemukset ovat tehneet minusta sen ratsastajan, joka olen nyt. Myös ikävät kokemukset ovat aina opettaneet jotain. Olen nyt taitavampi ratsastaja kuin koskaan aiemmin.

Kontio nähdään jälleen kerran Helsingin International Horse Show'n kansainvälisissä luokissa. Kilpaurheilun lähtökohdat ovat paremmat kuin koskaan, sillä hän ratsastaa ensimmäistä kertaa omilla hevosillaan.

Viisi vuotta sitten Kontio tapasi ratsastuskilpailuissa belgialaisen esteratsastajan Jens Vanderberkin. Vuotta myöhemmin se oli menoa. Pari kihlautui, muutti Vanderberkin tilalle ja sai puolitoista vuotta sitten lapsen.

Tallissa on 20 hevosta, joista suuri osa on heidän omistamiaan. Vanderberk ei ole ratsastusperheestä vaan on rakentanut paikan työllään 18-vuotiaasta lähtien.

Kontio ja Vanderberk jakavat hevoset keskenään. Molemmat kilpailevat Helsingissä.

- Meillä on eri vahvuutemme. Jens on hyvä löytämään hevosia ja myymään niitä. Hän on löytänyt kaikki hevosemme. Minun vahvuuteni ovat hevosten valmentaminen ja niiden harjoittelun suunnittelu, Kontio sanoo.

Helsingissä heillä on mukanaan viisi hevosta, joista kolme on Kontion ratsastettavina. Tämän hetken ykköshevoset Jay Jay van de Mottelhoeve ja Lopez vd Oude Heihoef matkustavat Helsinkiin. Lisäksi mukana on 7-vuotias nuori hevonen hakemassa oppia tulevaan.

"Tiedän, miten se reagoi", Anna-Julia Kontio sanoo Jay Jaysta. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS

Jay Jay on Helsingissä maailmancuphevonen. Maailmancupin osakilpailu Oslossa varmisti asian. Radalta tuli yksi pudotus, mutta rata sujui hyvin varsinkin kun hevonen on vielä kokematon korkeimmalla tasolla.

Aikaa harjoitella on, sillä pari ei aio myydä Jay Jayta. Vaikka Kontio on ratsastanut sillä vasta vuoden, siitä on muodostunut jo nyt yksi Kontion elämän hevosista.

- Jay Jay näyttää ulospäin hankalalta, mutta minulla on ollut ensimmäisestä ratsastuskerrasta lähtien varma olo sen kanssa. Tiedän, miten se reagoi.

Jay Jay on kuuma ja saattaa esteiden väleissä tehdä omia hyppyjä. Silti kommunikaatio Kontion ja hevosen välillä on saumatonta.

- Maailmancuprata on aina vaikea, ja minulla on ollut niissä lähes neljän vuoden tauko. Vaikka hevosen kunto ja tekniikka olisivat kunnossa, rata vaatii sen, että molemmat osapuolet tekevät asioita toisen puolesta.

Jay Jayhin liittyy myös erityinen tunneside, sillä hevosen isä on pariskunnan omistuksessa. Jens Vanderberk kilpailee Helsingissä Jay Jayn isällä Faldianolla.

11-vuotias Lopez on Jay Jayta kokemattomampi. Sekin tekee nousua viiteen tähteen.

- Lopez on iso hevonen, joten kilpailu Helsingin pienellä areenalla voi olla sille vähän vaikea paikka, Kontio arvioi.

Lopez on todennäköisesti hevosista se, joka myydään lähitulevaisuudessa.

Kun hevoset ovat omia, ratsastukseen on tullut oma rauhansa. Hevosten myynti ei enää tapahdu yllättäen.

- Aiemmin ilmoitus saattoi tulla, että hevonen myydään tai vaihtaa ratsastajaa huomenna. Vaikka siihen jollain tasolla osasi varautua, ne olivat aina vähän vaikeita paikkoja, Kontio kertoo.

Omat hevoset ovat tuoneet yllättävän puolen kilpailemiseen. Aikaisemmin hevosten suorituksille tuli kova paine omistajilta tai työnantajalta. Kontio kertoo toimivansa parhaiten paineen alla.

- Nyt sama paine pitää löytää itse.

Pariskunta saa toimeentulonsa hevosten myymisestä. Kontiota hevosten kouluttaminen muille ei haittaa.

- Nautin siitä, että näen hevosen matkan alusta tiettyyn pisteeseen. Hevonen on kuin miljoonan palan palapeli, jota voin rakentaa pala palalta."

Kuka?

31-vuotias esteratsastaja.

Pitää puolisonsa Jens Vanderberkin kanssa Belgiassa esteratsastus- ja myyntitallia.

Ollut maailmanlistalla sadan parhaan ratsastajan joukossa. Hypännyt lukuisia sijoituksia ja voittoja kansainvälisellä tasolla.

Mennyt kesä oli paras kilpailukausi neljään vuoteen. Noussut maailmanlistalla yli 500 sijaa sijalle 559.

Ilta Sanoma
samedi 22 octobre 2022 11:05:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.