Ilta Sanoma

Ex-missi Lola Odusogalle törkypalaute on arkipäivää.

Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Entisenä Miss Suomena sekä juontajana tunnettu Lola Odusoga, 45, on puhunut julkisuudessa avoimesti saamistaan ulkonäköä pilkkaavista kommenteista.

Tuoreessa Helsingin Sanomien haastattelussa Odusoga kertoo saavansa ulkonäöstään kommentteja yhä joka ikinen päivä.

- Ulkonäköäni halutaan ylistää tai sanoa, että 'hei kuule, nyt aika on tehnyt tehtävänsä, et ole enää hyvännäköinen'. Jotkut myös ajattelevat, että haen sosiaalisessa mediassa vain huomiota. Se on todella ahdistavaa, hän avautuu haastattelussa.

Odusogan mukaan erityisesti hänen painonsa on herättänyt mielipiteitä. Hän kertoo, että osa ihmisistä luulee jopa hänen olevan sairas.

- Nykyään törmään jatkuvasti siihen, että ihmiset epäilevät minun olevan sairas, koska painan enemmän kuin missivuonna 1996. Ihmisten tajuntaan on iskostunut, että pelkästään painolla ja painoindeksillä on väliä, vaikka todellisuudessa terveyteen vaikuttaa moni muukin asia, hän avautuu HS:lle.

HS:n artikkelissa ex-missi kertoo, että hänen oma kehosuhteensa muuttui raskauksien aikana ja peräänkuuluttaa, että kehon muuttuminen on täysin luonnollista.

- Tosi monille on erittäin tärkeää, mitä lukemaa puntari tai mittanauha näyttää ja mikä vaatekoko on. Joillekin jopa kaikki muu on toissijaista. Se ei ole ihme, sillä ulkonäköpaineet ovat ihan hirveitä tänä päivänä, hän ruotii lehdessä.

- Itselleni lihominen ei ole maailmanloppu. Ehkä se johtuu siitä, että minulla on ollut niin paljon muita asioita, joiden kanssa olen taistellut lapsesta asti. Olen aina erottunut joukosta, joten en ole suostunut tekemään ulkonäöstä yhtään suurempaa ongelmaa kuin se on muutenkin ollut.

Odusogan mukaan hän voi hyvin omissa nahoissaan.

Odusogan mukaan hän voi hyvin omissa nahoissaan. Kuva: Ninna Lindstrom

Myös omassa blogissaan Odusoga ottaa kantaa ulkonäkökeskeisyyteen ja kertoo saaneensa jo kyllästymiseen asti kommentteja erityisesti rinnoistaan.

- Joka viikko ihmisiä saapuu somekanaviini kommentoimaan rintojani, vonkaamaan niistä kuvia tai valittamaan niistä. Viimeksi joku väitti minun jopa photoshopanneen kuvassa rintojani vielä suuremmaksi. Edelleen kohdatessani ihmisiä, on joillakin vaikeuksia katsoa silmiin puhuessaan. Tämä tissishow on siis kestänyt kohdallani jo 22 vuotta, hän avautuu.

Lue lisää: Lola Odusogan bikinikuva poiki välittömästi läjän törkeitä kommentteja - pamautti julki uuden version ja kipakan kirjoituksen

Odusoga on somessaan puhunut useasti kehorauhan puolesta. Hän on kertonut omalla Instagram-tilillään, että hänen vartaloaan arvostelevat kommentit tulivat tutuiksi jo missiaikoina.

- "Mitataan Lolan reidet", "Lola jättää nyt illallisen väliin", "Lola menetti Miss Universum voiton reisiensä takia". Tuttuja lauseita missiajoilta, heviä settiä 18-vuotiaalle, Odusoga kirjoitti taannoin Instagramissa.

Odusogan mukaan muutama vuosi sitten googlatuin asia häneen liittyen oli hänen painonsa. Samaan aikaan hän sai puheluita laihdutusohjelmista, joihin etsittiin julkkiksia kilpailemaan.

- Oon saanut aina päin naamaa ehdotuksia tutuilta ja tuntemattomilta siitä, kuinka laihduttaa, kuinka syödä "paremmin", kuinka elää "terveellisempää" elämää ja "voida paremmin". Neuvoja ja ohjeita on tullut ovista ja ikkunoista, vaikkei kukaan kysynyt tai tiennyt miten voin, tarvitsinko tai halusinko niitä, Odusoga kertoi somessa.

Ex-missi on puhunut useasti kehorauhan puolesta.

Ex-missi on puhunut useasti kehorauhan puolesta. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Lola Odusoga valittiin Miss Suomeksi vuonna 1996. Hän on sittemmin luonut uran viihteen ja television parissa. Hänet on nähty useissa tv-sarjoissa, ja hän on tehnyt töitä mallina.

Odusogalla on ex-puolisonsa Jarkko Wallinkosken kanssa kaksi lasta: vuonna 2004 syntynyt tytär ja 2006 syntynyt poika.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 13:49:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.