Ilta Sanoma

Polttoaineiden toimitushäiriöt koskevat noin joka kolmatta jakeluasemaa Ranskassa. Syynä ovat TotalEnergiesin lakot.

Lapussa ilmoitetaan dieselin loppuneen jakeluasemalla Pariisissa.

Lapussa ilmoitetaan dieselin loppuneen jakeluasemalla Pariisissa. Kuva: AFP/Lehtikuva

Polttoaineiden toimitusongelmat ovat jatkuneet Ranskassa TotalEnergiesin työntekijöiden lakkojen takia.

Lakkoja on maanantaina päätetty jatkaa, ammattiliitto CGT:n edustaja kertoi uutistoimisto Reutersille. Lakot ovat koskeneet polttoaineiden jalostusta ja varastointia. Työntekijät vaativat palkankorotuksia, jotka vastaisivat paremmin nousevaa hintatasoa.

Hallituksen mukaan noin joka kolmannella jakeluasemalla on ollut toimitushäiriöitä viime päivinä. Tilanne vaihtelee kuitenkin alueittaan. Esimerkiksi joillakin Pohjois-Ranskan alueilla ja Pariisin ympäristössä häiriöistä kärsineiden osuus on suurempi.

-?Neuvottelujen aika on ohi, Ranskan talousministeri Bruno Le Maire sanoi maanantaina BFM TV:lle ja RMC Radiolle.

Hänen mukaansa lakot ovat laittomia, eikä niitä voi hyväksyä.

Tilanteen palauttaminen normaaliin voi viedä Ranskan liikenneministerin Clement Beaunen mukaansa ensi viikkoon, vaikka hallitus on pakottanut toimituksia jatkumaan lakoista huolimatta.

Ilta Sanoma
lundi 17 octobre 2022 13:56:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.