Puolentoista kuukauden jälkeen pääministeri Trussia uhkaavat potkut. Niitä kunniakas konservatiivipuolue ei enää kestäisi, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Liz Trussin ilo muuttui pettymykseksi reilussa kuukaudessa. Kuva: Daniel Leal/Lehtikuva
Poliittisten farssien kuningas Boris Johnson on kohdannut voittajansa. Liz Truss teki puolessatoista kuukaudessa sen, mihin Johnsonilla meni kolme vuotta.
Truss tuhosi muutamassa viikossa loputkin kunniakkaan konservatiivipuolueen uskottavuudesta.
Perjantaina erotetun valtiovarainministeri Kwasi Kwartengin tilalle noussut Jeremy Hunt ilmoitti ensi töikseen talouspolitiikan takinkäännöksestä. BBC:n mukaan hän joutui myös vakuuttamaan, että pääministeri Truss on edelleen maan johdossa ihan oikeasti. Joissain spekulaatiossa vallan katsottiin jo siirtyneen kokonaan konkaripoliitikko Huntille.
Hunt oli ehdolla konservatiivien johtoon kesän kilvassa. Sen lopulla hän antoi tukensa Trussin pahimmalle kilpailijalle Rishi Sunakille.
Sunak ajoi maltillista talouspolitiikkaa, jossa vaivihkaa tunnustettiin Brexitin brittitaloudelle aiheuttamat suuret ongelmat.
Taloushistorijoitsija Kwasi Kwarteng jää taloushistoriaan alaviitteenä. Kuva: Isabel Infantes / Lehtikuva
Truss voitti kilvan lupaamalla veronkevennyksiä, jotka olivat konservatiivien rivijäsenille mieleen.
Trussin ja hänen valtiovarainministerinsä Kwartengin kauhuksi markkinat eivät tähän talouspolitiikkaan uskoneet. Kwartengin minibudjettia seurasi kaaos. Taloushistorioitsija Kwarteng ehti nousta taloushistorian tulevaksi alaviitteeksi ennen potkujaan.
Truss uhrasi hyvän ystävänsä Kwartengin, koska muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Uhraus ei välttämättä riitä. Guardianin mukaan Trussin eroa haluavat konservatiiviparlamentaarikot kokoustavat tositarkoituksella jo maanantaina. Trussin toivotaan ymmärtävän tilanteensa ja eroavan itse.
Osa konservatiiveista haluaisi jo Boris Johnsonin saman tien takaisin päämininisteriksi. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Osa konservatiiveista pitää vallanvaihtoa edelleen poliittisena itsemurhana. Boris Johnsonin lähdöstä on alle kaksi kuukautta. Miten äänestäjät enää uskoisivat, että konservatiivien kyvyt riittävät maan johtamiseen?
Truss voitti jäsenäänestyksen lupaamalla juuri sellaista talouspolitiikkaa, joka johti katastrofiin. Jäsenistön mieliala voi olla lievästi sekava.
Kesän puheenjohtajakisassa suuri joukko kyvykkäimpiä konservatiivipoliitikkoja poltti siipensä. Uusia ehdokkaita Trussin korvaajiksi on vähän tarjolla.
Hassua kyllä yksi spekulaatioissa pyörivä nimi on Boris Johnson.
Työväenpuolueen tylsänä pidetty Keir Starmer vaikuttaa äkkiä monesta brittiäänestäjästä peruskalliolta, jota maa tarvitsee. Kuva: Jessica Taylor / Lehtikuva
Ulkoministerinä Truss ehti hankkia järkähtämättömän maineen tiukalla tuellaan Ukrainan asialle. Hänestä odotettiin piristysruisketta konservatiiveille.
Trussin sekopäinen talouspolitiikka on masentanut konservatiiveja entistä enemmän. Sen on ehtinyt haukkua jopa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. Yleensä Yhdysvallat eivät sekaannu lähimmän liittolaisensa sisäpolitiikkaan.
Kannatuskyselyissä työväenpuoleen johto on huima. Puolueen umpitylsänä pidetty johtaja Keir Starmer tuntuu nyt monista äänestäjistä sellaiselta peruskalliolta, jota katastrofista toiseen ajelehtiva Britannia kaipaa.
Trussin toivo on, että työväenpuolueen pelko konservatiiveissa on suurempi kuin pettymys häneen. Moni brittipääministeri on tehnyt poliittisia täyskäännöksiä. Harvempi kuitenkin puolentoista viikon jälkeen.
Trussin kohtalonviikko alkoi maanantaina.
TetraSys Oy.