Kovat tulet riepottelivat Hankoa yöllä ja muuta Etelä-Suomea vielä aamusta. Viikon edetessä syyssää ottaa askeleen viileämpään suuntaan.
Hangossa mitattiin sunnuntai-iltana kovia myrskytuulia. Parhaimmillaan tuulen vauhti ylsi huimaan 39,2 metrin sekuntinopeuteen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.
Keräsen mukaan kyseessä on huomattavan kova puuska, ainakaan tänä vuonna hänelle ei ole tullut vastaavaa lukemaa vastaan.
Länsi- ja Etelä-Suomea riepotelleet kovat tuulet ovat kuitenkin maanantain mittaan väistymässä itään päin. Sää on kääntymässä poutaiseksi eikä yhtenäisiä isoja sadealueita ole näkyvissä.
Maanantaina lämpötilat voivat nousta etelässä vielä 12 asteeseen, muussa maassa liikutaan viiden asteen ja 12 asteen välillä.
Tiistai muistuttaa lämpötiloiltaan vielä maanantaita, mutta keskiviikkona on luvassa pienimuotoinen muutos säähän. Samalla näyttää siltä, että tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pakkaset valtaavat lähes koko maan. Keränen arvioi, että yöpakkaset voivat parhaimmillaan yltää jopa maan eteläisiin osiin asti.
- Lämpimillään etelässä ollaan kuuden, seitsemän asteen paikkeilla, Keränen toteaa.
Forecan päivystävän meteorologin Juha Föhrin mukaan keskiviikkona maan keskivaiheilla jäädään päiväsaikaan alle viiden asteen. Lapissa ollaan juuri ja juuri nollan asteen yläpuolella: 1-3 asteessa.
Föhr kertoo, että maan etelä- ja keskiosissa sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa satelee vielä tiistain aikana. Lapissa sateet voivat tulla taivaalta räntänä.
Kovia sademääriä ei kuitenkaan ole alkuviikosta luvassa.
- Vaikka olisi jokin räväkämpikin kuuro, nekin liikkuvat eivätkä ole paikalleen jäämässä satamaan, Föhr kertoo.
Viileä keskiviikkopäivä voi kuitenkin olla jopa paikoitellen aurinkoinen. Torstaina poutakelit jatkuvat, mutta Föhrin mukaan pilvistä voi tippua muutama tippa vettä. Lapissa heikot sateet voivat tulla torstainakin räntänä.
- Olomuoto, joka tähän aikaan vuodesta on helposti muutakin kuin pelkkää vettä, Föhr toteaa Lapin sateista.
Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että tuulet tekevät paluun viikonlopun tullen. Samalla lauantaiksi on odotettavissa sateita Lappia lukuun ottamatta koko maahan.
Lämpötilojen osalta loppuviikko muistuttaa paljolti keskiviikon viileämpiä kelejä. Kymmeneen asteeseen päästään mahdollisesti paikallisesti jossain päin Etelä-Suomea.
- Tietyt lämpötilaolosuhteet, jotka saavutetaan tässä parin päivän sisällä, säilyvät aika samoina ensi viikonlopulla.
TetraSys Oy.