Ilta Sanoma

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että väkivalta oli kidutusmaista. Hovioikeuden mukaan rangaistusta alensi se, että mies myönsi teon suurelta osin ja myötävaikutti näin sen selviämiseen.

Kuva: Timo Aalto / Lehtikuva

Vaasan hovioikeus on lieventänyt rangaistusta jutussa, jossa mies kohdisti uhriinsa kidutuksen kaltaista väkivaltaa Jyväskylässä.

Tuomittu tapasi uhrin sattumalta kaupassa syyskuussa 2021 ja pyysi tätä luokseen juomaan olutta. Asunnollaan mies sekoitti uhrin juomaan psykoosilääkettä, joka esti uhrin vastarinnan. Sitten hän kuristi uhria laturin johdolla, viilsi tätä veitsellä, kaatoi tämän suuhun syövyttävää wc-puhdistusainetta ja heitti kiehuvaa vettä tämän päälle niin, että uhri sai vakavat palovammat.

Käräjäoikeus arvioi, että teko kesti yhteensä noin tunnin, mutta tarkka kesto jäi epäselväksi.

Lopulta tuomittu soitti itse hätänumeroon. Eloton uhri saatiin elvytettyä, mutta hän tarvitsi pitkää sairaalahoitoa vammojensa vuoksi.

Käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli törkeä pahoinpitely ja tuomitsi Olavi Aukusti Uusimaan, 37, yhteensä kymmenen vuoden vankeuteen. Hänet tuomittiin myös aiemmin tehdystä tuhotyöstä, minkä lisäksi tuomion pituudessa huomioitiin hänen aiemmin saamiaan rikostuomioita.

Uusimaa vaati hovioikeudessa rangaistuksensa alentamista.

Hovioikeus katsoi, että miehen rikos oli ollut lajissaankin poikkeuksellisen törkeä. Oikeuden mukaan kyse oli pitkitetystä ja nöyryyttävästä väkivallasta, joka loukkasi vakavasti uhrin ihmisarvoa.

-?Uhrille aiheutetut vammat ovat olleet hengenvaarallisia ja väkivalta monipuolista sekä pitkäkestoista -?- Kuten todettu, menettelyllä on aiheutettu niin voimakasta ruumiillista kärsimystä, että sitä voidaan luonnehtia jopa kiduttamiseksi, hovioikeus kirjoitti tuomiossaan.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että törkeästä pahoinpitelystä voitiin tässä tapauksessa langettaa poikkeuksellisen ankara rangaistus.

Tuomittu oli kuitenkin myöntänyt teon suurelta osin ja näin myötävaikuttanut rikoksen selviämiseen. Siksi hovioikeus katsoi, että siitä tuomittava rangaistus tuli alentaa 8,5 vuoteen ja yhteinen vankeusrangaistus yhdeksään vuoteen.

Hovioikeus antoi ratkaisunsa torstaina.

Ilta Sanoma
samedi 15 octobre 2022 00:21:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.