Ilta Sanoma

Venäläisten kiinteistökaupat jatkuvat Suomessa, vaikka sota riehuu Ukrainassa ja Kreml uhkailee länttä yhä huolestuttavammin.

Kokoomuksen Antti Häkkänen oli ajamassa kiinteistönhankintojen tiukennuksia viime vaalikaudella ja vaatii nyt esille tulleiden aukkojen korjaamista.

Kokoomuksen Antti Häkkänen oli ajamassa kiinteistönhankintojen tiukennuksia viime vaalikaudella ja vaatii nyt esille tulleiden aukkojen korjaamista. Kuva: Kuva: Tatu Lertola, Janne Aaltonen, Seppo Kärki / IS

Puolustusministeriö on tekemässä kiinteistökaupan valvontaa koskevia tiukennuksia niin kutsuttuun lupalakiin ja lakiin valtion etuosto-oikeudesta. Muutokset ovat menossa näillä näkymin eduskuntaan vielä lokakuussa.

Muutokset voivat jäädä monien poliitikkojen ja kansalaisten toivomia uudistuksia huomattavasti vaisummiksi, kun venäläisille jää yhä mahdollisuuksia kiinteistökauppoihin, joiden valvonta on osoittautunut hankalaksi.

Puolustusministeriön mukaan venäläiset omistavat Suomessa noin 3?000 kiinteistöä. IS:n suurselvityksen perusteella monella kaupalla on yhteys Kremliin ja Vladimir Putiniin.

Ministeriö oli IS:n tietojen mukaan antanut syyskuun loppuun mennessä luvan jo 231 uudelle kiinteistökaupalle, jossa ostajana on venäläinen taho. Tämä tarkoittaa uutta ennätystä, sodasta huolimatta.

-?Mikäli kiinteistökauppaan sellaisenaan kansallisesti haluttaisiin muutoksia tai rajoituksia, kuuluu asian valmistelu maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan vastuulle, ministeriön neuvotteleva virkamies Anu Sallinen sanoo.

-?Tällöinkin se vaatii laajan poliittisen tahtotilan ja arvion tekemisen muun muassa perustuslain näkökulmasta.

Airiston Helmen rikostutkinnan keskiössä on ollut venäläinen liikemies Pavel Melnikov, joka on hallinnut yhtiötä taustalta monimutkaisten omistusjärjestelyn kautta.

Airiston Helmen rikostutkinnan keskiössä on ollut venäläinen liikemies Pavel Melnikov, joka on hallinnut yhtiötä taustalta monimutkaisten omistusjärjestelyn kautta. Kuva: Tatu Lertola

Lakimuutokset siis etenevät, mutta niissä ei olla esittämässä kiinteistökauppaan tehtäviä rajoituksia. Muutokset koskevat kaikkia luvanhakijoita kansalaisuudesta riippumatta.

Valvonnan tiukennuksia tulee sen sijaan tiedonsaantiin, asiakkaiden tunnistamiseen ja kiinteistökaupan rahoituslähteisiin.

Isoin muutos on se, että kansallinen turvallisuus tulisi ylipäätään osaksi lain soveltamisalaa, kun nykylaissa kiinteistönhankinnan lupaa ei ole voitu kieltää kansalliseen turvallisuuteen nojaten. Soveltamisalassa ovat uhka maanpuolustukselle, rajaturvallisuudelle tai huoltovarmuudelle.

Laki on viime vaalikaudelta, jolloin jo tiedettiin että sitä pitää parantaa sitä mukaa, kun havaitaan uusia porsaanreikiä.

- Ongelmia on alkanut ilmetä, lakia aiemmin oikeusministerinä eteenpäin ajanut Antti Häkkänen (kok), eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja sanoo.

Lue lisää: Tällaisia kohteita venäläiset ovat hankkineet Suomesta - Pekka Toverilta terävä arvio

Venäläisten oikeutta käydä kauppaa kiinteistöillä Suomessa on nyt rajattu, minkä katsotaan tehokkaastikin tyrehdyttävän myös uusia kiinteistökauppoja. Häkkäsen mukaan tämä ei riitä. Kiinteistöjä voi yhä ostaa välittäjän tai bulvaanin kautta vaikka tällä hetkellä kaupanteko on tosiasiassa jumissa.

-?Minä haluaisin että sitä kiirehdittäisiin. Venäläinen maanomistus pitää saada vielä tiukemmaksi. Kaikki muodot väliyhtiöiden tai pienten osaomistusten kautta omistaminen, joilla saadaan kiinteistöjä tai maa-alueita Suomesta, pitää saada kuriin.

-?Harkitsisin jopa venäläisten kiinteistöomistusten rajoittamista kokonaan. Joka tapauksessa rajan yli liikkuminen on vedetty minimiin. Se toimisi yhtenä pakotekeinona mutta on myös turvallisuuskysymys.

Yhteen kansalaisuuteen kohdistuva laki on hankala mutta Häkkäsen mukaan mahdollinen.

-?On ministeriön juristien tehtävä keksiä keinot. Kansallista turvallisuutta voidaan suojella oikeusvaltiossakin kovilla keinoilla, kuten korona-aikakin osoitti. Mutta se edellyttää hallitukselta poliittista tahtotilaa. Ja sen jälkeen päättäväisyyttä saattaa maaliin.

Tontti Porkkalanniemessä, jota myös oligarkkirannikoksi on kutsuttu.

Tontti Porkkalanniemessä, jota myös oligarkkirannikoksi on kutsuttu. Kuva: Janne Aaltonen

Aikataulutoive on voimaantulosta 1. tammikuuta, mutta eduskunnan kiire ja mainittu tahtotila vaikuttavat aikatauluun. Eduskunnalla on toimikautensa lopulla iso määrä lakihankkeita. Hallituksen esityksiä oli käsittelyssä 137. Lakiesitysten pitää tulla eduskuntaan viimeistään lokakuussa jos ne aiotaan ehtiä saada valmiiksi.

-?Tiedämme että Venäjä hyödyntää kiinteistöomistuksia tietynlaisiin vaikuttamisyrityksiin. Tavalliset ihmiset harvemmin näihin liittyvät, mutta tätä on vaikea kontrolloida ja arvioida ennakkoon että millaisista omistuksista voi muodostua ongelmia, Häkkänen sanoo.

-?On tunnistettu että ei Suomikaan mikään lintukoto ole vaan meilläkin on riski joutua erilaisten vaikuttamisoperaatioiden kohteeksi siinä tilanteessa jossa Venäjä haluaa horjuttaa naapurivaltoja. Siksi kiinteistöjen ostamisen täyskieltoa kannattaisi harkita ainakin tilapäisesti.

-?Tähän liittyy moni asia, energia, kiinteistöt, osin kaksoiskansalaisuuskysymykset. Aiemmassa lakikeskustelussa puolustusministeriö lähti siitä, että rajoitukset koskevat puolustuskohteiden läheisyyttä.

Puolustuskohteiden läheisyys on liian kapeakatseinen rajaus. Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeitä ovat lukuisat siviilikohteet, kuten telakat, vesiväylät ja rautatie­verkko, Häkkänen sanoo.

Puolustuskohteiden läheisyys on liian kapeakatseinen rajaus. Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeitä ovat lukuisat siviilikohteet, kuten telakat, vesiväylät ja rautatie­verkko, Häkkänen sanoo. Kuva: Seppo Kärki/IS

Eduskunnassa on kyselty myös pakkolunastusmahdollisuuksien perään.

-?Kannustan sitä, että puolustusminiteriö penkoo varmuuden vuoksi turvallisuuden kannalta vähänkään merkitykselliset maaomistukset läpi ja tarvittaessa käynnistää pakkolunastukset.

-?Näihin omistuksiin liittyy riskejä, jotka pahimmillaan voivat realisoitua muiden horjutuspyrkimysten kanssa.

Lue lisää: Venäläiset myyvät Suomessa kiinteistöjä yhä useammin sukulaisilleen - suurimmassa osassa kyse pienestä siivusta

Ilta Sanoma
vendredi 14 octobre 2022 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.