Ilta Sanoma

Leila Salmelainen tyrmää Pepe Willbergin elämäkerran tiedon, että hän olisi ollut rakastunut pomoonsa Dannyyn, eikä lapsensa isään Pepeen.

Danny ja Leila Salmelainen ovat työskennelleet yhdessä yli 50 vuotta. Salmelaisen mukaan kyse ei ole ollut koskaan työsuhdetta ja ystävyyttä suuremmista tunteista.

Danny ja Leila Salmelainen ovat työskennelleet yhdessä yli 50 vuotta. Salmelaisen mukaan kyse ei ole ollut koskaan työsuhdetta ja ystävyyttä suuremmista tunteista. Kuva: Roni Rekomaa / IS

Laulaja Pepe Willberg uskoo tuoreessa elämäkerrassaan, että Danny on ollut aina sihteerinsä Leila Salmelaisen tunteiden kohde, eikä suinkaan hän. Pepe Willberg on Leilan pojan Jeren isä, mutta he eivät koskaan eläneet yhdessä.

Väite herättää kysymyksen, voiko elämäkerroissa lähteä määrittelemään kenenkään ulkopuolisen tunteita. Danny ja Leila ovat sanoneet aina olleensa vain ystäviä.

- Eihän Pepe voi tietää minun todellisia tunteitani. Onhan meillä Dannyn kanssa ollut suhde jo 57 vuotta, mutta meillä ei ole ollut koskaan rakkaussuhdetta, Leila toteaa ja huomauttaa, että kyllä hän rakastaa Dannya läheisenä.

Leila Salmelainen hämmästyi kuultuaan, että Willberg kertoi hänen tunteistaan kirjassaan.

Leila Salmelainen hämmästyi kuultuaan, että Willberg kertoi hänen tunteistaan kirjassaan. Kuva: Anna Huovinen

Leila tuskin osasi arvata vuonna 1978, että hänenkin suhdeasioitaan puidaan vielä 2020-luvulla. Näin ei varmaankaan tapahtuisi, jos elämäkerta ei olisi nostanut pintaan kaukaisiakin asioita.

Pepe Willberg oli 1978 mukana Danny ja Armi laser-ajassa -show'ssa. Kirjan mukaan Leila meni pirstaleiksi nähtyään Armin menevän Dannyn hotellihuoneeseen. "Vaikutti siltä kuin Leilan koko maailma olisi romahtanut", Pepe muistelee kirjassa.

Leila muistaa tuon hetken. Hän tosiaan oli häkeltynyt tilanteesta, mutta ei suinkaan mustasukkaisuudesta.

Danny antoi Salmelaiselle ansiomerkin pitkäaikaisesta työsuhteesta vuonna 2019.

Danny antoi Salmelaiselle ansiomerkin pitkäaikaisesta työsuhteesta vuonna 2019. Kuva: Roni Rekomaa

- Olin vaikeassa tilanteessa, koska tunsin hyvin Liisan (Dannyn silloinen puoliso), Leila kertoo.

Huvittava ongelma tilanteessa oli se, että Danny ja Leila asuivat säästösyistä samassa hotellihuoneessa, mikä ei ollut erikoista siihen aikaan. Se oli Liisankin tiedossa.

- Mietin varmaan, mihinkäs minä nyt sitten menen, Leila naurahtaa.

Dannyn ja Armin suhde ei tullut Leilalle yllätyksenä, sillä enteitä siitä oli ollut nähtävissä.

- Enkä ole todellakaan ollut koskaan mustasukkainen Armille, jonka kanssa olimme hyviä ystäviä alusta asti, Leila painottaa.

Lue lisää: Uutuuskirja: Pepe Willberg ei ole koskaan tavannut kuudetta lastaan - lähes 50-vuotiaan pojan isyys vahvistettiin vasta hiljattain

Kirjan mukaan Pepe vei Leilan D-tuotannon Mersuun, jossa hän "kuunteli naisen murheita". He alkoivat viettää yhä enemmän aikaa yhdessä.

"Tapailujen seurauksena Leila tuli raskaaksi, mikä oli Pepelle melkoinen sokki", Sauli Miettisen kirjoittamassa kirjassa kerrotaan.

Pepe tapaa Jere-poikaansa nykyään, mutta hän ei kuulunut poikansa elämään, kun tämä oli lapsi. Elatusmaksut hän hoiti.

Leila ja Pepe tapailivat aikoinaan jonkin aikaa. Leila on sanonut aiemmin julkisesti, että Pepe on hänen suuri rakkautensa.

- Sanon edelleen, että Pepe on ollut suuri rakkauteni, eikä hänen tilalleen ole tullut muita. Poikani ei ollut yhden illan vahinko, Leila sanoo.

Leila ei ole vielä lukenut Pepe Willbergin uutta elämäkertaa. Hän on sitä mieltä, että yleisesti elämäkerroissa kannattaisi olla tarkkana, voiko muiden tunteita määritellä.

- En halua soimata Pepeä, hän on ihana ihminen, mutta en pidä myöskään asioiden vääristelystä, Leila sanoo.

IS:n haastattelun jälkeen Leila lähtee Dannyn kanssa hoitamaan autonrenkaiden vaihtoa. Heidän työ- ja ystävyyssuhteensa jatkuu edelleen, se on kestänyt vasta 57 vuotta.

Ilta Sanoma
vendredi 14 octobre 2022 09:30:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.