Ilta Sanoma

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen sanoi torstaina, että eduskunnan lomakkeet ovat hänen ymmärryksensä mukaan olleet vaikeaselkoisia. Vihreiden edustaja Pirkka-Pekka Petelius oli merkinnyt Pafilta saadut tulonsa väärään kohtaan sidonnaisuuslomakkeessa.

Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Ilta-Sanomat sai torstaina aamupäivällä nähtäväksi eduskunnasta tietopyynnöllä kansanedustaja Pirkka-Pekka Peteliuksen (vihr) 19. kesäkuuta 2022 täyttämän sidonnaisuuslomakkeen.

Kyse on samasta lomakkeesta, jossa Petelius oli merkinnyt rahapeliyhteisö Ålands Penningautomatföreningilta eli Pafilta 58?391,04 saamansa euroa vuoden 2022 luottamustoimipalkkioksi. Torstaina summa siirrettiin elinkeinon harjoittamisesta saaduksi tuloksi.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen perusteli IS:lle torstaina sitä, miksi tulot olivat luottamustoimien kohdalla.

- Olen ymmärtänyt, että eduskunnan lomakkeissa on ollut vähän vaikeasti ymmärrettävyyttä tässä suhteessa. Jos virhe on tullut sitä kautta, niin tämä on se syy, mikä tässä on tullut itselleni esille. Siitä huolimatta pidän tärkeänä, että ne kirjataan oikein. Nyt se muutos pitää tehdä ja kirjata asiat ymmärrettävällä ja läpinäkyvällä tavalla.

Vihreät on sanonut aiemmin, että Peteliuksen Pafilta saaduissa tuloissa oli kyse tekijänoikeuksien lisensoinnista, eikä luottamustoimesta.

Peteliusta ei ole tavoitettu kommentoimaan Pafilta saatuja tuloja.

Sidonnaisuuslomakkeet ovat julkisia, joten IS sai nähtäväksi eduskunnasta tietopyynnöllä Peteliuksen 19. kesäkuuta 2022 täyttämän sidonnaisuuslomakkeen sekä siihen 23. kesäkuuta tehdyt täsmennykset.

Eduskunnan arkistosta huomautettiin torstaina aamupäivällä, että "edustaja Petelius on parhaillaan tekemässä korjausta nykyiseen sidonnaisuus/tuloilmoitukseensa, korjattavana on tulojen ilmoittaminen otsikoiden alle. Korjaus verkkosivuille on odotettavissa myöhemmin tänään."

Tämän jutun yhteydessä myöhemmin nähtävillä olevaa sidonnaisuusilmoitusta on siis jälkeenpäin jo muokattu ja täsmennetty. Peteliuksen ajantasainen, korjattu sidonnaisuusilmoitus on nähtävissä eduskunnan sivuilla tästä linkistä.

Petelius on lähettänyt 19. kesäkuuta 2022 päivättyyn keltapohjaiseen sidonnaisuuslomakkeeseen korjauksia ja täsmennyksiä 23. kesäkuuta.

Useisiin 23. päivän täsmennyksiin ja korjauksiin sisältyy myös kohta Ålands Penningautomatförening 58 391,04 euroa.

Kellertävästä lomakkeesta on nähtävissä, että sen ensimmäisellä sivulla kerrotaan ilmoitettavien sidonnaisuuksien ja tulojen sekä tietojen keruun tarkoituksesta, sidonnaisuusilmoituksen aikataulusta, tuloilmoituksen aikataulusta, tietojen julkisuudesta ja elinkaaresta, sekä yhteystiedoista ja lomakkeen palauttamisesta.

Sidonnaisuustietoihin liittyviä kohtia on kahdeksan.

1. Valtion, kunnan ja muiden julkisyhteisöjen virat ja niistä saadut tulot

2. Palkatut toimet yrityksissä tai yhteisöissä ja niistä saadut tulot

3. Hallinto- ja luottamustehtävät yksityisissä yrityksissä, yhteisöissä sekä julkisyhteisöissä ja niistä saadut tulot.

4. Muut tehtävät ja niistä saadut tulot

5. Ammatin ja elinkeinon harjoittaminen ja niistä kertyneet tulot

6. Liike- tai sijoitustoimintaa varten hankitut merkittävät välittömät ja välilliset omistukset

7. Liike- tai sijoitustoimintaa varten otetut merkittävät velat sekä samassa tarkoituksessa annetut merkittävät takaukset tai muut vastuut

8. Muut sidonnaisuudet

Jokaisessa kohdassa on myös ohje, jossa kerrotaan, mitä kohdat tarkoittavat.

Ilta Sanoma
vendredi 14 octobre 2022 00:02:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.