Ilta Sanoma

Cinderella Noel III -jahdilla on pituutta 35 metriä.

Cinderella Noel III Kauppatorin rannassa keskiviikkona.

Cinderella Noel III Kauppatorin rannassa keskiviikkona. Kuva: Lukijan kuva

Hulppea Cinderella Noel III -jahti on saapunut Helsinkiin. Alus kuuluu tiettävästi sveitsiläismiljönääri Konrad Schnyderille.

Ilta-Sanomien lukija nappasi jahdista kuvan keskiviikkona Kauppatorin rannassa.

Jahdilla on pituutta 35 metriä ja se valmistui vuonna 2019. Aluksessa on 5 hyttiä ja sille mahtuu 10 matkustajaa. Aluksella työskentelee viiden hengen miehistö.

Kuva: Lukijan kuva

Schnyder on radanrakennuskonserni Sersa Groupin toimitusjohtaja. Hän on vieraillut Suomessa useaan otteeseen, sillä perheellä on kesäasunto Kyläniemessä Taipalsaarella. Esimerkiksi vuonna 2019 juuri valmistunut jahti nähtiin Lappeenrannan satamassa.

Perheen rakkaus Saimaan seutuun on syntynyt jo parikymmentä vuotta sitten. Konrad Schnyderin yritys urakoi aikoinaan Lappeenrannan alueella. Sen jälkeen perhe on viettänyt kesiään Saimaalla.

Schnyder on kertonut tekevänsä kesäisin töitä aluksella olevassa toimistossaan.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 23:24:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.