Ilta Sanoma

Keskiviikkona pelataan neljällä paikkakunnalla.

Anrei Hakulinen syötti Lukon molemmat avauserän maalit KooKoota vastaan.

Anrei Hakulinen syötti Lukon molemmat avauserän maalit KooKoota vastaan. Kuva: Oskari Mäkisarka / Lehtikuva

SM-liigakierroksen avausmaali iskettiin Raumalla, missä kotijoukkue Lukko tukisti KooKoota.

Raumalaiset iskivät ensimmäisessä erässä kaksi maalia, joista erityisesti Julius Mattilan tekemä avausmaali oli komea.

Maalia edelsi Lukon pitkä hyökkäys, minkä päätteeksi Thomas Gregoire syötti kiekon hyvään maalintekopaikkaan luikerrelleelle Mattilalle, jonka tarkka laukaus upposi kouvolalaisten maalin yläkulmaan.

Toisen maalin arkkitehtinä toimi kultakypärä Anrei Hakulinen, joka riisti kiekon KooKoon kiekolliselta pelaajalta ja vapautti Jere Karjalaisen maalintekoon.

Helsingissä HIFK:n ja Ässien välinen kamppailu alkoi useita minuutteja muita otteluita myöhemmin helsinkiläisten juhlaseremonioiden vuoksi.

Helsingissä juhlittiin HIFK:n 125-vuotista taivalta. Ottelun alussa kentällä nähtiin muun muassa seuralegendoja.

Avauserän jälkeen ottelu on tilanteessa 0-0.

SaiPa sai otteluun erinomaisen alun Lahdessa. Viiden ottelun tappioputkessa tarpova lappeenrantalaisryhmä ei kuitenkaan onnistunut kiekollisesta hallinnasta eikä vauhdikkaasta hyökkäyspelistä huolimatta pystynyt iskemään ottelun avausmaalia.

Pelicansin nuori hyökkääjä Aatu Jämsen katkaisi vastustajan syötön ja luisteli pysähtyneen SaiPa-puolustuksen ohi helponnäköisesti ja tulitti kiekon Niclas Westerholmin jalkojen välistä maaliin.

Ville Leskinen helpotti Kärppien avauserän tehottomuutta Raksilan keskiviikkoillassa vietyään Kärpät 1-0-johtoon Sportia vastaan.

Kärpät oli avauserässä kiekollisesti vahvempi joukkue, mutta Sportin maalilla erinomaisesti torjunut Rasmus Reijola piti kotkapaidat yhden maalin etäisyydellä.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 22:30:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.