Ilta Sanoma

Infrastruktuuria lamauttavaa toimintaa ei kuitenkaan pidetä todennäköisenä seuraavan puolen vuoden aikana.

Supon mukaan dronejen määrä kriittisen infrastruktuurin ympäristöllä on lisääntynyt, uutisoi Yle.

Supon mukaan dronejen määrä kriittisen infrastruktuurin ympäristöllä on lisääntynyt, uutisoi Yle. Kuva: Ivan Bessedin

Havainnot kauko-ohjattavista lennokeista eli droneista ovat lisääntyneet Suomen kriittisen infrastruktuurin lähettyvillä, kertoo Suojelupoliisi Ylelle.

Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvat yhteiskunnalle tärkeät rakenteet kuten energiantuotantolaitokset, liikennöintiväylät ja lentokentät. Havaintoja on tehty eri puolella Suomea - Ylen mukaan esimerkiksi Itä-Uudellamaalla, jossa sijaitsee Suomen suurin lentokenttä Helsinki-Vantaa sekä Loviisan ydinvoimala.

Kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva tiedustelun ja vaikuttamisen uhka on Supon mukaan kohonnut, mutta tällä hetkellä ei pidetä todennäköisenä, että puolen vuoden sisällä nähtäisiin infrastruktuuria lamauttavia toimia. Vahvistetuissa dronelennoissa on useimmiten kyse kaupallisista kuvauksista tai muusta lentotoiminnasta. Kaikkia lentoja ei kuitenkaan olla pystytty vahvistamaan.

Lue lisää: Näin Suomen energia-ala varautuu uhkaan

Infrastruktuuriin kohdistuvat mahdolliset hybridioperaatiot ovat puhuttaneet sen jälkeen, kun Itämeren pohjassa kulkeviin Nord Stream -kaasuputkiin ilmestyi useita kaasuvuotoja.

Aiemmin esimerkiksi Traficomin Kyberturvallisuuskeskus rauhoitteli pelkoja Internetiin mahdollisesti kohdistuvista uhista. Kyberturvallisuuskeskus muistutti, että Suomesta on useita yhteyksiä, kuten merikaapeleita, maailmalle, ja vaikka häiriöt ovat mahdollisia, internet on varsin vikasietoinen.

Kantaverkkoyhtiö Fingridistä kerrottiin syyskuun lopulla, että valmiutta ei ole nostettu Nord Stream -kaasuputkiin Itämerellä kohdistuneiden räjähdysten takia.

- Me menemme normaalivalmiudessa. Pidämme muutenkin Venäjän sodan takia tilannetta silmällä ja olemme hereillä, Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin kertoi.

Olkiluodon kolmesta ydinvoimalaitosyksiköstä vastaavalta Teollisuuden Voimalta sen sijaan kerrottiin, että Teollisuuden Voima on jo lähtökohtaisesti varautunut kaikkiin skenaarioihin.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 22:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.