Ilta Sanoma

Hotelli Tornissa asioinut nainen otti esiin erilaisia tavaroita. Sitten alkoi tapahtua.

Kolme työntekijää joutivat lähtemään lääkäriin saamiensa oireiden vuoksi.

Kolme työntekijää joutivat lähtemään lääkäriin saamiensa oireiden vuoksi. Kuva: Antti Hämäläinen / IS

Helsingin poliisin tutkinnan päätöksestä käy ilmi, miten eriskummallinen tilanne Hotelli Tornissa käynnistyi perjantaisena iltana 8. kesäkuuta.

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, jonka mukaan hotellin Ateljee Bar-ravintolaan saapunut noin 50-60-vuotias nainen oli mahdollisesti levitellyt jonkinlaista ainetta ilmaan tai ravintolan pöydälle.

Nainen oli ensin tilannut mustan kahvin. Työntekijä pani merkille, että hän oli puhunut sekavia ja vaikuttanut muutenkin siltä, ettei kaikki ole kohdallaan.

- Mutta ravintolamaailmassa näkee kaikenlaisia tyyppejä. Ajattelin, että nainen juo kahvinsa ja poistuu, työntekijä kertoi kuulusteluissa.

Sen jälkeen hänen tajuntansa alkoi hämärtyä. Ilmassa leijaili makea, sähkötupakkamainen tuoksu.

Lue lisää: Hotelli Tornissa mysteeriainetta levittänyt nainen otettu kiinni

Työntekijä joutui lähtemään ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Pian samankaltaisia oireita sai toinenkin työntekijä.

- Jossain vaiheessa huomasin itsellänikin, että alkaa jyskyttää päässä tai huimaamaan. Oloa on vaikea kuvailla. Alkoi jotenkin päässä sumenemaan, toinen työntekijä kuvaili.

Kolmas työntekijä koki omituisen aineen vaikuttavan jopa lukemiseen.

- Alkuun oli sellainen hitaasti nouseva olo, yhtäkkiä olin ihan pihalla. Asiakkaan tilaus piti miettiä moneen kertaan. Pienen tekstin lukeminen vaikeutui ja myöhemmin tuli huonovointisuutta.

Lue lisää: Naisen epäillään päästäneen tahallisesti mysteeriainetta ilmaan Hotelli Tornin ravintolassa - tältä tapahtumapaikalla näytti maanantaina

Työntekijöiden vointi romahti niin voimakkaasti, että baari jouduttiin tyhjentämään asiakkaista ja laittamaan kiinni. Kolmikko lähti työterveyteen.

He olivat myös kuulleet, kuinka asiakkaat olivat hämmästelleet outoa hajua ja kummallista oloa.

Työntekijät osasivat yhdistää oireensa ravintolaan saapuneen naisen toimintaan.

Valvontakameratallenteista näki, kuinka nainen oli istunut ravintolapöytään ja käsitellyt sen ääressä erilaisia tavaroita: kangaskassia, käsineitä, laastaripakettia, mausteputkilon näköistä esinettä ja juomapulloa.

Ravintola oli lähes täysi, ja hänen ohitseen kulki paljon ihmisiä.

Poliisin mukaan naisen voi luonnehtia käyttäytyneen epätavanomaisesti. Hän käsitteli ja kosketteli esineitä touhukkaasti.

Työntekijät olivat huomanneet, kuinka hän oli taputellut mukanaan ollutta litteää pussia ja haistellut ja heilutellut laastaria.

Henkilökunnan mukaan nainen myös ravisteli jotain käsilaukkuunsa sekä käänteli, taputteli ja silitteli mukanaan ollutta viikatun pyyhkeen näköistä esinettä.

Kuulusteluissa nainen kertoi, että mausteputkilossa oli mahdollisesti ollut kardemummaa. Juuri muuta hän ei osannut kertoa.

Lue lisää: Hotelli Tornin ravintolan aine-episodin epäiltyä ei päästy kuulemaan - tämä tapauksesta nyt tiedetään

Poliisi etsi naisen kotoa laittomia aineita tai kemikaaleja. Etsinnöissä oli mukana myös poliisi terroripommiryhmä, mutta mitään ei löytynyt.

Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion suorittamissa näytetutkimuksissa ei havaittu merkkejä minkäänlaisista vaarallisista aineista.

Kuulusteluissa naiselta kysyttiin, käsittelikö hän Tornissa jotakin ihmiselle vaarallista ainetta.

- Ei ole mahdollista, koska minulla ei ole käytössä mitään sellaista koskaan, nainen vastasi.

Mysteeriksi jäi, mistä henkilökunnan jäsenet saivat oireita.

Näyttöä vaaran tai vahingon aiheuttamisesta ei saatu, joten poliisi päätti tutkinnan.

Lue lisää: Hotelli Tornissa levitetty aine jäi mysteeriksi

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 19:16:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.