Ilta Sanoma

Uusi variantti havaittiin Kiinassa viime viikolla.

Kuva: Tingshu Wang / Reuters

Koronaviruksen uusi omikronvariantti BF.7 on levinnyt nopeasti moniin maakuntiin Kiinassa, kertoo kiinalaislehti Global Times.

Variantti löydettiin viime viikolla Sisä-Mongolian autonomisella alueella.

Guangdongin maakunnassa sijaitsevasta Shenzenissä havaittiin maanantaina 33 tapausta uutta varianttia. Paikallisten viranomaisten mukaan BF.7 on jo yksi kolmesta yleisimmästä variantista. Shenzenin viranomaisten mukaan laajamittaisen leviämisaallon riski on kuitenkin pieni.

Uurra varianttia on havaittu myös Yantain kaupungissa Shandongin maakunnassa ja Shaoguan kaupungissa Guangdongin maakunnassa.

Yantain viranomaiset varoittivat maanantaina, että uusi variantti voi aiheuttaa laajan tartunta-aallon. Kaupungissa on tehostettu muista kaupungeista ja maakunnista tulevien matkustajien seulontaa.

Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut BF.7:n nopeasta leviämisestä ympäri maailmaa ja todennut, että uudesta variantista voi tulla hallitseva koronavirusvariantti.

Uutta varianttia on havaittu myös Euroopassa Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa ja Englannissa sekä Yhdysvalloissa. Belgiassa BF.7:n aiheuttamien tapausten osuus on 25 prosenttia, Saksassa, Ranskassa ja Tanskassa osuus on ollut noin 10 prosenttia.

Global Timesin haastattelemat asiatuntijat kertovat, että BF.7 pystyy kiertämään immuniteetin paremmin kuin esimerkiksi aiempi variantti BA.5, joten ihmiset voivat saada tartunnan aiemmasta koronatartunnasta tai rokotteista huolimatta.

Asiantuntijoiden mukaan rokotteet ja suun kautta otettavat viruslääkkeet kuitenkin tehoavat hyvin myös uutta varianttia kohtaan ja rokotteet ehkäisevät tehokkaasti viruksen aiheuttamia vakavia tautitapauksia ja kuolemia.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 19:17:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.