Ilta Sanoma

Yksi työssäkäyvän sairauspäivä aiheuttaa keskimäärin 370 euron kustannukset työnantajalle.

Suomessa työikäiset eivät saa neljättä koronarokotetta tällä hetkellä lainkaan.

Suomessa työikäiset eivät saa neljättä koronarokotetta tällä hetkellä lainkaan. Kuva: Eeva Valtokari / Aamulehti

Työmarkkinakeskusjärjestöt EK ja SAK vaativat tarjoamaan pikaisesti työikäiselle aikuisväestölle koronarokotteen tehosteannosta eli neljättä rokotetta.

Suomessa työikäiset eivät saa neljättä koronarokotetta tällä hetkellä lainkaan. Poikkeuksen muodostavat vain rajatut pienet riskiryhmät.

Suomi on osana EU:n rokotehankintoja tilannut koko aikuisväestölle riittävän määrän päivitettyjä rokotteita, joten itse on rokotevalmisteista järjestöjen mukaan jopa ylitarjontaa.

Järjestöt muistuttavat, että koronapandemia ei ole ohi. Sairaalahoitoa vaativat tapaukset sekä jätevesiseuranta osoittavat jälleen koronatartuntojen lisääntyvän Suomessa.

Työikäisten tehosterokotukset vähentäisivät sairauspoissaoloja, haittoja ja kustannuksia työpaikoilla, järjestöt korostavat.

EK:n ja SAK:n mukaan myös lievät tapaukset kuormittavat avoterveydenhuoltoa ja aiheuttavat turhia kustannuksia työpaikoille. Yksi työssäkäyvän sairauspäivä aiheuttaa keskimäärin 370 euron kustannukset työnantajalle.

Järjestöjen mielestä rokotteiden jakelussa pitäisi hyödyntää työterveyshuoltoa ja koordinoida rokotteiden antaminen influenssarokottamisten kanssa.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa nyt aktiivisuutta koronarokotetehosteiden antamisessa. WHO suosittelee lisätehosteita vähintäänkin senioreille, riskiryhmille sekä terveydenhuollon ja hoiva-alojen työntekijöille.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 12:51:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.