Ilta Sanoma

The Voice of Finland palaa ensi vuoden alkupuolella. Mukana on myös aiemmilta kausilta tuttu suosikkiartisti.

The Voice of Finlanfin tähtivalmentajina nähdään tällä kertaa Elastinen, Anna Puu, Toni Wirtanen, Maija Vilkkumaa ja Sipe Santapukki.

The Voice of Finlanfin tähtivalmentajina nähdään tällä kertaa Elastinen, Anna Puu, Toni Wirtanen, Maija Vilkkumaa ja Sipe Santapukki. Kuva: Jukka Alasaari / Nelonen

Raptähti Elastinen palaa The Voice of Finlandiin vuosien tauon jälkeen. Elastinen nähtiin laulukisan tähtivalmentajana viimeksi vuonna 2014 ja nyt hän istahtaa jälleen tutulle tuolille. Ohjelman uusi tuotantokausi nähdään alkuvuodesta Nelosella.

- Tuntuu aivan mahtavalta palata takaisin melkein yhdeksän vuoden tauon jälkeen! Odotukseni kauden suhteen ovat todella korkealla. Hienoa palata taas riviin, Elastinen kertoo Nelosen tiedotteessa.

Elastisen mukaan päätös paluusta oli hänelle helppo, sillä muistot The Voice of Finlandista ovat hyviä.

- Huomasin innostuvani ihan älyttömästi. Ei tarvinnut miettiä pitkään.

Rähinä Records -levy-yhtiötä luotsaava Elastinen on yksi suomiräpin pioneereista. Hän nousi tähdeksi Fintelligens-yhtyeestä 2000-luvun taitteessa. Myöhemmin Elastinen loi menestyneen soolouran ja on ollut mukana monissa tv-sarjoissa.

Elastinen oli The Voice of Finlandin tähtivalmentaja vuosina 2012, 2013 ja 2014. Nyt hän palaa pestiin intoa puhkuen.

Elastinen oli The Voice of Finlandin tähtivalmentaja vuosina 2012, 2013 ja 2014. Nyt hän palaa pestiin intoa puhkuen. Kuva: Jukka Alasaari

Elastisen lisäksi kisan tähtivalmentajina nähdään Maija Vilkkumaa, Apulanta-kaksikko Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki sekä Anna Puu.

Vilkkumaa on mukana kolmatta kertaa ja Puu peräti kuudetta. Edellinen tuotantokausi päättyi Wirtasen ja Santapukin tiimissä kilpailleen Sussu Erkinheimon voittoon.

- Tähtäämme siihen, että laulajat saisivat koko potentiaalinsa käyttöön, mikä ei ole millään tavalla yksinkertaista tai helppoa. Kuitenkin haluamme The Voice of Finlandin olevan heille ennen kaikkea hieno ja ikimuistoinen kokemus, Wirtanen ja Santapukki kertovat Nelosen tiedotteessa.

Lue lisää: Sussu Erkinheimo voitti The Voice of Finlandin! Sai hurjan äänisaaliin

The Voice of Finlandin juontavat Heikki Paasonen ja Elina Kottonen.

Laulukisan tähtivalmentajina on nähty aiemmin muun muassa Redrama, Lauri Tähkä, Juha Tapio, Tarja Turunen, Michael Monroe ja Olli Lindholm.

Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 12:51:00 Categories: Ilta Sanoma TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.