Ilta Sanoma

Karhu hyökkäsi Pasi Heinosen koiran kimppuun kesken hirvijahdin.

Pasi Heinosen Eemil-koira haavoittui pahoin karhun hyökättyä sen kimppuun.

Pasi Heinosen Eemil-koira haavoittui pahoin karhun hyökättyä sen kimppuun. Kuva: Pasi Heinosen kotialbumi

Pasi Heinosen ja hänen koiransa Eemil kokivat sunnuntaina kauhun hetkiä hirvijahdissa Mänttä-Vilppulassa.

Eemil-koira haki puolen päivän aikaan vainua ja Heinonen tarkkaili tilannetta GPS-laitteellaan metsätiellä autonsa vieressä.

Koira oli ehtinyt tehdä muutaman lenkin, kun se sai vainun ja kääntyi noin 50 metrin päässä tieltä oikealle. Koira haukahti heti metsään päästyään, mikä herätti Heinosessa ihmetystä.

- Sitten koira huusi aivan kuin se olisi tehnyt kuolemaa, valtavan tuskaista ulvontaa, Heinonen kertoo.

Hän ryntäsi katsomaan, mikä koiralla oli hätänä. Mielessä kävi, voisiko kyseessä olla susi.

- Juoksin metsään niin paljon kuin pääsin ja kuulin, kun se uikutti siellä.

Metsään päästyään Heinonen ei huomannut aluksi mitään liikettä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ihmetellä tilannetta kauaa, kun yhtäkkiä noin neljän ja puolen metrin päästä esiin nousi täysikasvuinen karhu.

Heinonen ei ollut nähnyt 38 metsästysvuotensa aikana kertaakaan karhua luonnossa ja nyt sellainen tuijotti häntä silmästä silmään.

Karhu lähti aluksi liikkumaan hänestä poispäin, mutta sitten se kääntyi ja hyökkäsi suoraan kohti. Karhun ja Heinosen välissä oli vain yksi kuusi, ja asekin oli jäänyt kiireessä autolle.

- Muistan, että siinä vaiheessa minulla ei ollut ajatuksissa mitään muuta kuin, että teen väistöliikkeitä jommallekummalle puolelle puuta. Se on ainoa mahdollisuus.

Karhu pysähtyi noin kolmen metrin päähän.

- Siinä se vähän nousi jaloilleen, nosti kämmentä ylös, mörisi ja lähti pois.

Vaara ei ollut vielä ohi, sillä jonkin matkaa peräännyttyään karhu kääntyi ja lähti jälleen lähti tulemaan täyttä vauhtia kohti.

Karhu pysähtyi taas jonkin matkan päähän tarkkailemaan Heinosta.

- Samat liikkeet. Ajattelin, että kummalle puolelle heittäydyn.

Sitten karhu lähti perääntymään yhä kauemmas ja kauemmas. Heinonen tarkkaili karhua niin pitkälle kuin pystyi ja pinkaisi sitten juoksuun.

- Lähdin mahdollisimman nopeasti tielle ja katsoin pari kertaa taakse, että jos se tulee perässä, niin heittäydyn maahan mahalleni.

Järkytys vaihtui hetkeksi huoleen, kun Heinonen tajusi, ettei Eemil-koiraa näkynyt vieläkään missään. Tielle päästyään hän kuitenkin huomasi helpotuksekseen, että koira kiersi autoa lähtöpaikalla.

Karhu oli kuitenkin lyönyt koiraa takapäähän ja saanut aikaan suuren haavan.

Heinonen nosti koiran autoon ja ilmoitti radiopuhelimella metsästyskavereille, että jahti on tältä päivältä ohi.

- Ainakin kymmenen minuuttia tutisin ja vapisin, kyllä siinä sellainen shokkitila tuli. Metsässä tapahtui noin kahdenkymmenen sekunnin aikana niin mahdottomia asioita.

Hän otti yhden kavereistaan mukaan ja vei Eemilin Jyväskylään eläinlääkäriin, jossa haava putsattiin ja paikattiin.

Torstaina on luvassa tarkastuskäynti eläinlääkärissä. Heinonen uskoo, että 8-vuotias harmaa norjanhirvikoira toipuu ennalleen.

- Se on yllättävän terhakka ja pystyy kävelemään, sekä syö myös hyvin.

Heinosen mukaan Mänttä-Vilppulan alueella on tehty runsaasti karhuhavaintoja tänä vuonna.

- On havaittu karhu, jolla on ollut kolme pentuakin. Karhut ovat lisääntymään päin voimakkaasti tällä alueella, se on selvä havainto.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Ilta Sanoma
mercredi 12 octobre 2022 10:15:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.